Ampumahiihtoliiton hallituksen suunnittelukokous järjestettiin 22.–23.8.2025 Varalan urheiluopistolla Tampereella. Kokoukseen osallistuivat liiton hallituksen jäsenet sekä toimiston henkilökunta.
Kokouksen keskiössä oli strategiatyö, sillä uusi strategiakausi jatkuu nykytilanteesta vuoteen 2031. Puheenjohtaja Jaakko Puurula, joka aloitti tehtävässään joulukuussa 2024, avasi kokouksen ja korosti vahvaa sitoutumistaan tehtävään. Hän painotti haluavansa keskittyä puheenjohtajan rooliin täysipainoisesti ja edistää suomalaisen ampumahiihdon kehitystä määrätietoisesti ja pitkäjänteisesti.
Strategiatyössä tähdätään siihen, että olemassa olevia vahvuuksia hyödynnetään entistä vaikuttavammin, samalla kun tunnistetaan kehitystarpeita, muutostarpeita ja uudistamiskohteita nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä. Uusi strategiakausi 2026–2031 rakentuu jatkuvuuden ja uudistumisen tasapainolle.
Tavoitteena on muun muassa:
kasvattaa harrastajamääriä erityisesti nuorten ja uusien ikäryhmien parissa
kehittää olosuhteita valtakunnallisesti, erityisesti lumivarmentamisen ja ampumahiihtopaikkojen osalta
vahvistaa seurojen ja alueiden toimintakykyä koulutuksen, tuen ja verkostoyhteistyön keinoin
lisätä lajin näkyvyyttä ja vetovoimaa mediassa ja tapahtumissa
kehittää kumppani- ja varainhankintamalleja kestävän toiminnan turvaamiseksi
Kokouksessa arvioitiin nykystrategian onnistumisia ja tunnistettiin kehityskohteita. Uutta strategiaa työstettiin tarkastelemalla liiton arvoja ja visiota kaudelle 2026–2031. Lisäksi keskusteltiin suomalaisen ampumahiihdon toimintakulttuurista, kansallisesta olosuhdetyöstä sekä alue- ja seuratoiminnan aktivoinnista.
Strategiatyö jatkuu syksyllä sidosryhmien kanssa. Uuden strategiakauden suuntaviivat esitellään syysliittokokouksessa joulukuussa 2025. Kehitystä ja strategian toteutumista seurataan järjestelmällisesti koko kauden ajan – ja sen jälkeenkin – jotta ampumahiihdon kasvu, laatu ja vaikuttavuus voivat kehittyä johdonmukaisesti.
”Nykystrategia on osoittanut toimivuutensa, ja sen pohjalta voimme rakentaa vahvaa jatkumoa. Meidän on samalla uudistuttava ja vastattava muuttuvan maailman haasteisiin – niin, että strategia näkyy konkreettisesti harrastajien arjessa, seurojen toiminnassa ja lajin kasvussa,” puheenjohtaja Jaakko Puurula kiteyttää.
Baltic Biathlon Cupin Latvian rulla-ampumahiihtokilpailu järjestetään 26-29.9.2025 Madonassa.
Kilpailuihin on mahdollista hakea matkatukea kilpailijoille, jokta osallistuvat sarjoihin 17,19 ja 21-vuotiaat. Matkatuen suuruus on enimmillään 200€ per osallistuja. Matkatukea haetaan liiton menotositteella, jossa tulee olla mukana kuitit kuluista. (lomake löytyy TÄSTÄ)
Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiö (URA) myöntää vuosittain opiskeluapurahoja kansainvälistä menestystä tavoittelevien tai aktiiviuransa jo päättäneiden huippu-urheilijoiden opintoihin ammatillisessa oppilaitoksessa, ammattikorkeakoulussa tai yliopistossa. Apurahat lukuvuodelle 2025–26 ovat haettavissa 15.8.–15.9.
Opiskeluapurahalla halutaan edesauttaa tutkinnon suorittamista tukemalla urasiirtymävaiheessa olevien urheilijoiden kouluttautumista uuteen ammattiin sekä helpottamalla nuorten urheilijoiden siirtymistä jatko-opintoihin toisen asteen koulutuksen jälkeen. Opiskeluapurahan avulla voidaan myös rytmittää opintoja lukuvuoden aikana tai lukuvuosien välillä siten, että opiskelu tukee urheilutuloksen tekemistä.
Täyden URA-apurahan määrä on 3000 euroa ja se maksetaan kahdessa osassa, marras-joulukuussa 2024 ja maaliskuussa 2025. Apuraha voidaan myöntää myös puolikkaana koko lukuvuodeksi tai vain syys- tai kevätlukukaudeksi.
Ampumahiihtoliiton A-maajoukkueurheilija Arttu Heikkinen on ollut syytettynä metsästysrikoksesta sekä törkeästä vammantuottamuksesta. Asia on ollut käsittelyssä Kainuun käräjäoikeudessa tiistaina 12.8.2025. Syytteeseen johtanut tapahtuma on sattunut syyskuussa 2024 maajoukkuetoiminnan ulkopuolella. Ampumahiihtoliitto sai tiedon tapahtuneesta median kautta vasta 7.8.2025, koska esitutkinta on liiton saaman tiedon mukaan ollut salassa pidettävää.
Ampumahiihtoliiton hallitus kokoontui käsittelemään asiaa 12.8.2025. Hallitus kokoontuu uudelleen oikeuden päätöksen jälkeen ja arvioi mahdolliset jatkotoimet liiton sääntöjen perusteella sekä kuultuaan Heikkistä.
Suomen Ampumahiihtoliiton toiminnassa aseturvallisuus on kaiken toiminnan perusta. Ampumahiihtoliitto on hyvin pahoillaan tapahtuneesta.
Urheilukoulun tehtävänä on antaa varusmiespalvelusta tai naisten vapaaehtoista asepalvelusta suorittaville motivoituneille ja lahjakkaille urheilijoille mahdollisuus toteuttaa sotilaskoulutuksen ohessa systemaattista valmentautumista.Urheilukoulussa on palvellut jo 7900 urheilijaa 62:sta eri lajista vuodesta 1979 alkaen. Urheilukoulu tarjoaa hyvät harjoitteluolosuhteet ja riittävästi aikaa nousujohteista harjoittelua varten varusmiespalveluksen ohessa.
Talvilajien urheilijat aloittavat varusmiespalveluksen III/26-saapumiserässä Kaartin jääkärirykmentissä ja Kainuun prikaatissa 13.4.2026.
Valmennus
Valmennukseen Urheilukoulussa on varattu aikaa kasarmipäivinä 2–8 tuntia (yhteensä noin 12–30 h/vko). Lisäksi harjoitteluun on käytettävissä lähes kaikki illat ja viikonloput (pl. sotaharjoitukset). Urheilukoulu tarjoaa kahdeksan leiriviikkoa valmentautumiseen varuskunnassa tai urheiluopistoilla. Valmennustoiminta toteutetaan koulutettujen sotilasvalmentajien koordinoimana. Pääosa lajeista osallistuu Pääkaupunkiseudun urheiluakatemian järjestämään valmennustoimintaan. Myös erilaisilla lajiliittokohtaisilla yhteistyömalleilla voidaan järjestää valmennusta. Valitut urheilijat sitoutuvat lajiliiton valmennukseen. Urheilukoulun oma fysioterapeutti tekee urheilijoille lihastasapainokartoituksen palveluksen aikana, lisäksi hän on urheilijoiden käytettävissä vammojen hoidossa ja ennaltaehkäisyssä palveluksen aikana.
Muita tietoja
Urheilijat palvelevat Urheilukoulussa joko 347 vrk tai 165 vrk. Heidät koulutetaan aliupseereiksi ja miehistöön tiedustelutehtäviin. Parhaiten menestyneet saavat reserviupseerikoulutuksen. Myös reserviupseerikurssi pidetään Urheilukoulussa (Santahamina) ja urheilijat voivat kurssin aikana harjoitella säännöllisesti.
Hakeutuminen
Urheilukoulun hakijoiden tulee edustaa ikäluokkansa kansallista tai kansainvälistä huippua. Urheilijan lajiliiton tulee olla Suomen Olympiakomitean varsinainen jäsen. Lajissa tulee järjestää kansainvälistä virallista kilpailutoimintaa nuorten ja/tai yleisen sarjan tasolla ja lajiliitolla tulee olla maajoukkuetoimintaa. Valinnat suoritetaan eri lajien asiantuntijalausuntojen sekä pääsykokeissa saatujen tietojen perusteella (haastattelu, psykologiset- ja fyysiset testit).
Huhtikuun saapumiserään hakevien talvilajien urheilijoiden, joiden kansallinen kilpailutoiminta ajoittuu syksystä keväästä (mm. jääkiekko, koripallo, lentopallo, salibandy, alppihiihto, kamppailulajit pl. judo ja paini sekä hiihtolajit) on jätettävä hakemuksensa 31.8.2025 mennessä. Valintakokeet järjestetään Kaartin jääkärirykmentissä Helsingissä 6.–7.10.2025 sekä hiihtolajien osalta 10.10.2025 Vuokatin urheiluopistolla.
Hakulomakkeita erikoisjoukkoihin saa internet-sivuilta (www.puolustusvoimat.fi/asiointi/lomakkeet), aluetoimistoista ja Urheilukoululta. Hakea voi myös sähköisesti https://asiointi.puolustusvoimat.fi. Mikäli asevelvollinen aikoo hakeutua suorittamaan varusmiespalvelustaan Urheilukoulussa, hänen olisi hyvä tuoda asia esille jo kutsunnoissa, jotta asia voitaisiin huomioida palveluspaikkaa ja palvelukseen astumisaikaa määrättäessä.
Kaikkiin IBUn alaisiin kansainvälisiin kilpailuihin, tulee urheilijoiden olla rekisteröitynä IBUn järjestelmään. Tämä koskee myös kotimaan Imatran BBC osakilpailua. Rekisteröinti on pakollinen kaikille kilpailuihin osallistuville 17-, 19-, 21- ja Yleisten sarjojen urheilijoille.
Rekisteröintiä ei tarvitse tehdä, jos urheilija on osallistunut aikaisempien kausien aikana IBUn kansainvälisiin kilpailuihin (mm Baltic Biathlon Cup) ja on täten rekisteröity jo aikaisemmin.
Jos olet suunnittelemassa osallistumista Imatran Baltic Biathlon Cupiin tai muihin BBC kilpailuihin, tai tavoittelet paikkaa nuorten arvokisoissa tai aikuisten IBU Cupissa ym, tulee sinun täyttää oheinen lomake 5.10.2025 mennessä. Huomiona, että lomakkeelle pitää ladata kuva virallisesta henkilötodistuksesta (passi tai henkilökortti). Tiedosto pitää nimetä muotoon SUKUNIMIETUNIMI (esimerkiksi meikalainenmatti.jpg). Jos et ole varma oletko jo rekisteröity, täytä lomake tässä tapauksessa varmuuden vuoksi. Ilman rekisteröintiä ei ole mahdollista osallistua IBUn alaisiin kilpailuihin.
Määräajan jälkeen tehdystä rekisteröinnistä veloitetaan 100€ käsittelymaksu, joka perustuu IBUn asettamiin kustannuksiin.
Olemme käynnistäneet 1.7.2025-30.6.2026 kestävän lisenssikilpailun harrastajamäärän kasvattamiseksi.
Kilpailun tavoitteena on saada seuroihin uusia B-lisenssin, ampparipassin tai kokeilupassien omaavia lapsia ja nuoria.
Kilpailun voittaa se seura, joka on prosentuaalisesti kasvattanut eniten B-lisenssien, Ampparipassien ja kokeilupassien yhteismäärää verrattuna 30.6.2025 tilanteeseen. Lisenssien määrän kasvu tulee olla vähintään 10 lisenssiä enemmän kuin vertailukohtana.
Pääpalkintona on A-maajoukkueen valmentajan Aku Moilasen vetämä alueellinen viikonloppuleiri seuran harjoituspaikalla.
Niiden seurojen kesken, jotka ovat kasvattaneet harraste-, ampparipassi-, ja B-lisenssien yhteismäärää yli 20 lisenssillä arvotaan seurakohtaisena palkintona vielä 1 kappale Kiwi Elite LV2 laserasepaketti.
(Tasatilanteessa määrällisesti enemmän lisenssimääriä kasvattanut seura voittaa. Edelleen tasatilanteessa voittaja arvotaan)
Oletko ampumahiihdon parissa toimiva vanhempi, valmentaja, huoltaja tai muuten aktiivinen seuratoimija? Harrastelisenssi on suunniteltu juuri sinulle. Se ei ole pelkkä kilpailulupa – se on konkreettinen tapa osoittaa sitoutumisesi lajin vastuulliseen kehittämiseen ja tukea suomalaista ampumahiihtoyhteisöä.
Miksi hankkia harrastelisenssi?
Harrastelisenssin lunastamalla tuet suoraan Suomen Ampumahiihtoliiton seuratoimintaa ja kehitystyötä. Samalla sitoudut noudattamaan liiton antidopingohjelmaa ja vastuullisen urheilun periaatteita.
Lisenssi oikeuttaa osallistumaan kansallisten kilpailujen harrastesarjoihin sekä alue- ja seurakilpailuihin kaikissa kilpailusarjoissa. Tämä mahdollistaa aktiivisen osallistumisen kilpailutoimintaan ilman tarvetta korkeammalle kilpailulisenssille.
Turvaa Sporttiturvalla: Harrastelisenssiin on mahdollista liittää Pohjola Vakuutuksen Sporttiturva, joka tarjoaa kattavan vakuutusturvan äkillisten tapaturmien varalle. Vakuutus kattaa muun muassa hoitokulut ja haittakorvaukset.
Kaudella 1.7.2025–30.6.2026 harrastelisenssin hinta on vain
10 € ilman vakuutusta
49 € Sporttiturvalla
Kenelle harrastelisenssi sopii?
Vanhemmille, jotka osallistuvat lastensa harrastukseen ja haluavat olla osa yhteisöä.
Valmentajille ja huoltajille, jotka toimivat kilpailuissa ja harjoituksissa.
Seuratoimijoille, jotka ovat mukana järjestämässä tapahtumia ja kilpailuja.
Harrastajille, jotka haluavat kilpailla ilman sitoutumista korkeampiin sarjoihin.
Harrastelisenssi on suunnattu 15 vuotta täyttäneille ja sitä vanhemmille henkilöille.
Liity mukaan!
Hanki harrastelisenssi helposti Suomisportin kautta ja ole osa vastuullista ja kehittyvää ampumahiihtoyhteisöä. Lisätietoja ja ohjeet lisenssin hankintaan löydät Suomen Ampumahiihtoliiton uutisesta.
Tule mukaan tukemaan suomalaista ampumahiihtoa – yhdessä rakennamme lajin tulevaisuutta!
Vuokatti Sport ja Suomen Ampumahiihtoliitto jatkavat pitkäaikaista yhteistyötä kaudella 2025–2026. Sopimus on jatkumoa yli 20 vuotta kestäneelle strategiselle yhteistyölle, jonka keskiössä ovat laadukkaat harjoitusolosuhteet, urheilijoiden valmentautuminen sekä ampumahiihdon tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminta. Vuokatti Sport tarjoaa ampumahiihdon harjoittelu- ja testausolosuhteet, mikä mahdollistaa esimerkiksi ammuntatekniikan hiomisen laboratorio-olosuhteissa.
Kumppanuus vahvistaa erityisesti ampumahiihdon yläkoululeiritystä, akatemiatoimintaa sekä Haastaja-ryhmän harjoituskautta, ja tukee A-maajoukkueen valmentautumista kohti Milano-Cortinan talviolympialaisia 2026. Kauden 2025–2026 päätapahtumia ovat olympialaisten lisäksi ampumahiihdon nuorten EM-kilpailut Imatralla tammikuussa sekä maailmancupin osakilpailu Kontiolahden maaliskuussa 2026.
“Vuokatti Sportin olosuhteissa kaikki harjoituspaikat ovat lähellä ja ympäristöstä löytyy hyviä nousuja rullahiihtoon. Testausasema mahdollistaa hiihdon ja ammunnan yhdistämisen testiolosuhteessa, mikä on ainutlaatuista ampumahiihtäjille. Lisäksi uusi ampumarata, jossa ampumaan tullaan ylämäestä, simuloi hyvin olosuhteita Anterselvassa ja tukee valmistautumista kohti ensi talven Olympialaisia” ampumahiihdon A-maajoukkueurheilija Sonja Leinamo kertoo.
“Ampumahiihto on ollut jo pitkään keskeinen osa Vuokatti Sportin huippu-urheilun ekosysteemiä. On hienoa jatkaa yhteistyötä Suomen Ampumahiihtoliiton kanssa ja tarjota urheilijoille kokonaisvaltaiset olosuhteet kehittymiseen, akatemiatasolta aina A-maajoukkueen leirityksiin ja valmistautumiseen kohti arvokilpailuja ja Olympialaisia” toteaa Vuokatti Sportin toimitusjohtaja Kosti Puurunen.
”Olemme erittäin tyytyväisiä, että hyvä yhteistyö Vuokatti Sportin kanssa jatkuu. Vuokatin toimintaympäristö, Vuokatti Sport ja OVK Vuokatti-Ruka mahdollistavat niin eri urheilu-uran vaiheissa olevien urheilijoiden kuin koko lajin kehittämisen ” Ampumahiihtoliiton toiminnanjohtaja Tapio Pukki kommentoi.
Uusi lisenssikausi alkaa 1.7.2025. Uudet lisenssit ja Sporttiturvavakuutukset ovat ostettavissa Suomisportista. Huomioittehan, että edellisen lisenssikauden sporttiturvavakuutus on päättynyt 30.6.2025.
Lisenssivalikoimaan on lisätty Ampumahiihdon tutustumispassi, joka on tarkoitettu niille lapsille ja nuorille, jotka kokeilevat tai aloittavat ampumahiihdon harrastamisen huhtikuun ja kesäkuun välisenä aikana. Tutustumispassi ei oikeuta kilpailemaan kansallisissa kilpailuissa. Tutustumispassi on voimassa ostohetkestä alkaen (aikaisintaan 1.4) 30.6 saakka. Ampumahiihdon tutustumispassi sisältää sporttiturvavakuutuksen. Ampumahiihdon tutustumispassin hinta on 10,50€
Uudelle lisenssikaudelle on Sporttiturvavakuutukseen lisätty vastuuvakuutus. Vastuuvakuutuksesta korvataan vakuutetussa toiminnassa vakuutuksen voimassaoloalueella, toiselle aiheutettu henkilö- tai esinevahinko. Vastuuvakuutuksen arvo vakuutussummassa on 3.1€.
Kaikkien ampumahiihdon seuratoiminnassa kilpailijoina mukana olevien, vaikka eivät kilpaile kansallisella tasoilla, tulee hankkia vähintään Ampparipassi tai harrastelisenssi.
Ampparipassilla ja harrastelisenssillä saa oikeuden osallistua seuran harjoitustoimintaan ja seuran tai alueen järjestämiin kilpailuihin.
Ampparipassilla voi alle 15-vuotias osallistua yhden viikonlopun aikana kansalliseen ampumahiihtokilpailuun, SM-kilpailuun tai vastaaviin kesäkilpailuihin kilpailukauden aikana
Ampparipassilla voi alle 11-vuotiaden sarjassa kilpaileva osallistua kansalliseen kilpailutoimintaan oman ikäluokkansa sarjassa