Kategoria: Uutiset

URLUS/koulut

    admin   Uutiset  

Ampumahiihdon Urlus- nuorisoprojekti – kouluyhteistyö tärkeässä roolissa

 

Ampumahiihtoesittely tuo kouluille mukavan ja innnostavan esittelyn lajista, jota muuten ei ole niin helppo kokeilla. Ampumahiihtokausi alkaa jo marraskuun lopulla ja huipentuu tällä kaudella Kontiolahdella pidettäviin MM-kisoihin.

Koulujen kannalta esittelyt ovat mahdollisia toiminta-alueellamme jo marras-joulukuusta aina keväälle asti. Voimme olla esimerkiksi osa koulun liikuntapäivää tai aivan erillinen kokonaisuus.

Esittelyssämme on käynyt reilun kahden vuoden aikana jo 13 000  lasta ja nuorta ja kouluja on ollut projektissa mukana n. 70kpl. Lisäksi seurat ovat järjestäneet omia esittelyjään ympäri Suomea, joissa on myös runsaasti osallistujia. Pyrimme toiminnassa huomioimaan koulun olosuhteet ja tekemään esittelyistä mahdollisimman toiminnallisia. Tarkoitus on löytää lajimme idea tarkkuuden ja vauhdin yhdistämisestä on fyysinen rasitus sitten hiihtoa, juoksua tai vaikkapa luistelua.

Ohessa linkki palautekyselymme tuloksiin. Esim. Koulujen opettejilta kysyttäessä yleisarvosanojen keskiarvo esittelyistämme oli 9,8/10. Olemme tästä todella otettuja. Tavoitteena on tehdä hyvää jälkeä myös tänä vuonna!
PALAUTEKYSELY 2014

Ilmoittautumisohjeet löytyvät alla olevasta esitteestämme.


Esitteemme:  

Ampumahiihdon Urlus- nuorisoprojektin koulutoiminta 2014-2015

Kaisa Mäkäräisen ja myös Mari Laukkasen huikeat suoritukset viime talvilta ovat jääneet monien mieleen.
Meidän mielestämme liian harva koululainen on päässyt kokeilemaan itse lajia.

Suomen Ampumahiihtoliiton Urlus- nuorisoprojekti tuo ampumahiihdon turvallisesti lähelle lapsia ja nuoria.

Yksi ampumahiihdon nuorisoprojektin päätavoitteista koskee kouluja ja liikuntatuntien monipuolisuutta. Haluamme tuoda lajimme esille yhtenä mielenkiintoisena liikuntamuotona. Lajissamme yhdistyy kestävyys, vauhti ja tarkkuus, joka yhdistelmänä kiinnostaa lapsia ja nuoria. Tällä hetkellä ampumahiihto elää nousukautta juuri vahvojen esikuvien siivittämänä. Lajia on vain ollut melko vaikea päästä kokeilemaan itse.

Ampumahiihtoon tutustuminen ei vaadi välttämättä suksia tai muutakaan lajitaustaa. Riittää, että lapsilla ja nuorilla on kiinnostusta kokeilla uutta.

Lajiesittely:

Lajiesittelyssä toimimme turvallisilla ekoaseilla, jotka toimivat kameratekniikalla. Niistä ei lennä luoteja eikä säteitä, vaan niillä opitaan tähtäämään ja laukaisemaan täysin turvallisesti. Lajin fyysinen ulottuvuus saadaan sulan maan aikaan hiihtämisen sijaan myös juosten tai vaikkapa pelaten. Esittelypisteemme voidaan pystyttää niin sisälle kuin ulos.

Tutustumiskerran ohjelmaan kuuluu ekoaseammuntaa, lajitreenit sekä lyhyt tietoisku ampumahiihdosta ja lajin turvallisuusasioista. Yhden ryhmän n. 20 oppilasta vetämiseen voidaan käyttää sovelletusti 30-45min. Vetäjänä toimii Suomen Ampumahiihtoliiton edustaja ja mahdollisesti alueen ampumahiihtoharrastajia.

Toivomme, että voisimme tulla tuomaan oheista lajikokeilua teidän koulullenne. Esittely sopii kaikille oppilaille 3.-luokkalaisista alkaen. Esittely on maksuton.

Etsimme tällä hetkellä sopivia kouluja lajiesittelyjä varten eteläisestä Suomesta. Ilmoittautua voi suoraan Ampumahiihtoliittoon, niin sovitaan sopiva ajankohta.

Lisätietoja Suomen Ampumahiihtoliitosta ja lajistamme löytyy kotisivuiltamme www.biathlon.fi

Ampumahiihtoterveisin

Tapio Pukki

Nuorisopäällikkö
tapio.pukki@biathlon.fi
p. 046 87822014
www.biathlon.fi

URLUS-nuorisoprojekti

    admin   Uutiset  

                                                                                urlus                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                  

Ampumahiihdon Urlus-nuorisoprojektin tausta ja tavoitteet

Ampumahiihdon Urlus- nuorisoprojekti perustettiin Suomen Ampumahiihtoliiton ja Urlus- säätiön yhteiseksi hankkeeksi. Nuorisoprojekti aloitti toimintansa 1.6.2012 ja se jatkuu 31.5.2015 asti. Ensimmäisen toimintavuoden aikana projektin kautta ampumahiihtoon tutustui 5000 lasta ja nuorta.

Projektin toiminta-alue on Etelä-Suomi painopisteenä pääkaupunkiseutu. Etelä-Suomi rajoittuu Raasepori-Riihimäki-Hämeenlinna-Lahti-Loviisa alueelle.

Projektin tavoitteena on innostaa lapsia ja nuoria ampumahiihdon harrastamiseen ja lisätä ampumahiihdon tunnettuutta. Erityisenä painopisteenä on turvallinen aseen käyttö.

Esittelytoiminta kohdistuu projektialueen kouluihin, seuroihin ja lasten&nuorten tapahtumiin. Nuorisoprojektin esittelytoiminta on saanut todella hyvän vastaanoton. Nuoret ovat olleet innostuneita lajista ja sen sovelluksista. Toiminta on keskittynyt suurelta osin ekoaseammunnan kautta saatuihin onnistumisen kokemuksiin niin pelkän ammunnan kuin ammunnan ja fyysisen rasituksen yhdistelmistä.

Lajiesittelyt toteutetaan suomalaisen Eko Aims Oy:n valmistamilla ekoaseilla, jotka ovat täysin turvallisia. Projekti on saanut välineistön hankintaan OKM:n rahoitusta.

Ampumahiihdon Urlus-nuorisoprojektin toimintatalven yksi teema on myös Kontiolahden MM-kisat.

Lisätiedot ja ilmoittautumiset ampumahiihtoesittelyyn:

Tapio Pukki
Nuorisopäällikkö
tapio.pukki@biathlon.fi
p. 046 8782204

napsu_vri-jpg

 

Toisen toimintavuoden aikana esittelyitä on tehty seuraavien tahojen kanssa (tilanne1.6.2013-11.3.2014).
Osassa esittelyitä apuna on ollut paikallisia seuroja.

Yhteensä esittelyyn osallistunut n. 5500 lasta ja nuorta

Arolan koulu

Mäntsälä

Asemanpellon koulu

Lohja

ESLU

Hyvinkää

Espoon koulujen väliset hiihdot

Espoo

Haagan peruskoulu

Helsinki

Hansakallion koulu

Espoo

Huhmarnummen koulu

Vihti

Jokiniemen koulu

Vantaa

Kallahden peruskoulu

Helsinki

Karakallion koulu

Espoo

Karamzinin koulu

Espoo

Kirkkoharjun koulu

Kirkkonummi

Lahden Urheilukeskus PHLU/LHS

Lahti

Leppävaaran koulu

Espoo

Lintuvaaran koulu

Espoo

Loimaan Jankko, Hurrikaani Loimaa

Loimaa

Mankkaan koulu

Espoo

Meri-Rastilan koulu

Helsinki

Meritorin koulu

Espoo

Mäntsälän Urheilijat

Mäntsälä

Nissnikun koulu

Kirkkonummi

Oinolan koulu

Nummi, Lohja

Otalammen koulu

Vihti

Partiolaisten Yhteishanki14

Nurmijärvi

PHLU ja HU-46

Vierumäki

Päivänkehrän koulu

Espoo

Rajatorpan koulu

Vantaa

Stadium / Kangasalan kisa

Tampere

SUL

Espoo

Suomen Messut SkiExpo

Helsinki

Suunnistusliitto

Vierumäki

Tiistilän koulu

Espoo

Tuusulan Voima-Veikot

Tuusula

Valo, Urheilugaala

Helsinki

Vantaan Järjestörinki

Vantaa

Vantaan liikuntatoimi

Vantaa

Vanttilan koulu

Espoo

Varalan urheiluopisto

Tampere

Vihdin yhteiskoulu

Vihti

Vihtakadun koulu

Järvenpää

Vuorenmäen koulu

Kirkkonummi

Vääksyn koulu

Asikkala

Vääksyn yläkoulu

Asikkala

Österby skolan

Raasepori

BALTIC-CUP

    admin   Uutiset  

Nuorten N/M 17 ja 19 sarjoissa järjestetään tulevan kauden aikana kansainvälisiä kilpailuja Viron, latvian. Liettuan ja Ruotsin kanssa.

Ensimmäiset Baltic-Cup kilpailut järjestetään Eestissä Otepäässä 27. – 30.12.2013.

Tulemme lähettämään joukkueen kilpailuiden ko. sarjoihin 3 urheilijaa/sarja. Katsastukset käydään Kontiolahdella 14. – 15.12.2013. Kilpailutulosten perusteella valitaan Suomea edustava joukkue. Joukkuetta koskevat järjestelyt ja omavastuut ilmoitetaan joukkueesen valituille 17.12.2013.

Kilpailussa on myös muita nuorten sarjoja, mitkä eivät kuulu Baltic-Cuppiin. Kilpailuissa ei ole enimmäis osallistujamääriä, joten sinne voi osallistua vaikka ei tulisi valituksi joukkueeseen, mutta tällöin matkustaminen ja majoittuminen tulee varat itse.

Alustavasti varatut yhteiskuljetukset ja majoitusvaraukset on peruttu, sillä ilmoittautumisia tuli niin vähän.

Ilmoittautumiset liiton toimistoon 28.11.2013 mennessä toiminnanjohtajalle jukka.haltia(at)biathlon.fi tai puh 046 8782200.

Lisätietoja Niko Aapajärvi +358 44 3690454, niko.aapajarvi@biathlon.fi tai niko_aapajarvi@hotmail.com

NMM-kisat 2014

    admin   Uutiset  

Muistutetaan kaikkia halukkaita 2014 NMM-kisaan , että aselupahakemukset tulee lähettää liiton toimistoon täytettyinä ja allekirjoittetuina 29.11.2013 mennessä.

SkiExpo 2013

    admin   Uutiset  

 

Tämän vuoden SkiExpo pidettiin viime viikonloppuna Helsingin messukeskuksessa.

Ampumahiihtoliiton esittelypisteellä pääsi kokeilemaan ampumahiihtoammuntaa ekoasein. Viikonlopun tunnelmia löytää Facebook-sivuiltamme.

Kiitokset kaikille kävijöille, nuorille esittelijöillemme sekä yhteistyökumppaneille.

Ampumahiihtoliiton syysliittokokous

    admin   Uutiset  

Suomen Ampumahiihtoliitto ry:n syysliittokokous 2013

Liiton syysliittokokous järjestetään lauantaina 14. joulukuuta 2013.

Paikkana on Kuopio ja siellä Kuopion kaupungin valtuustosali osoitteessa Suokatu 42, 70100 Kuopio.

Kokous alkaa klo 13.00, mitä ennen on valtakirjojen tarkistus klo 12.30 alkaen. Kuopion kaupunki tarjoaa kokouskahvit iltapäivällä

Aineisto seuroille postitetaan viikolla 48.

Kokouksessa käsitellään sääntöjen mukaiset asiat: Toimintasuunnitelma ja talousarvioesitys vuodelle 2014 sekä hallitusvalinnat.

Tervetuloa

SAhL Hallitus

LEIRIKILPAILU

    admin   Uutiset  

Suomen Ampumahiihtoliitto järjestää ampumahiihdon näyttökilpailun Oloksen ampumahiihtotadalla 10.11.2013

Aika: 10.11.2013

Paikka. Muonion Ampumahiihtorata

Kohdistus: 10.45 – 11.35

Kilpailu: 11.45

Kilpailumuoto: Pikakilpailu viestisäännöillä eli varapatruunat käytössä

Sarjat: Yleinen M ja N

Ilmoittautuminen: 8.11.2013 mennessä osoitteeseen jari.karinkanta(at)biathlon.fi

Tiedustelut: Jari Karinkanta (046 878 2205)

 

Suomen Ampumahiihtoliiton maajoukkuevalmentajat kaudella 2013 – 2014

    admin   Uutiset  

Suomen Ampumahiihtoliiton ampumavalmentajaksi on valittu Ville Kotikumpu Sotkamosta. Hän toimii opistoupseerin virassa Kainuun Prikaatissa sekä valmentaa Puolustusvoimien ampumahiihtoryhmää. Ville Kotikumpu on kilpaillut omalla aktiiviurallaan ampumahiihdossa MM- ja MC-tasolla ja hän on toiminut usean vuoden ajan mm. Mari Laukkasen ampumavalmentajana.

Ville Kotikumpu osallistuu Östersundin, Ruhpoldingin ja Anterselvan Maailman Cupin-osakilpailuihin sekä Sochin Olympialaisiin.

Päävalmentaja Jari Karinkanta vastaa muissa Maailman-Cupin osakilpailuiisa ammunnasta ja silloin toisena valmentajana on Henri Rauhamäki Hollolasta. Hän on koulutukseltaan upseeri ja työskentelee Puolustusvoimien Urheilukoulussa Lahdessa.

Suomen Ampumahiihtoliitto irtisanoi maaliskuussa sopimuksen Suomen Ampumaurheiluliiton kanssa Juha Hirven käytöstä ja sopimus päättyi kesäkuussa 2013.

Lisätietoja:

Olli Nepponen

SAhL:n puheenjohtaja

044 794 4918