Kategoria: Uutiset

Nuorten MM-kisat USA:ssa päättyneet

    admin   Uutiset  

Perjantai-iltana päättyivät nuorten MM-kilpailut Presque Islellä USA:ssa.
Viimeisenä päivänä Suomella oli kisassa alle 21-vuotiaiden naisten joukkue. Lopputuloksissa Suomi sijoittui 12:sta.Joukkueessa hiihtivät ja ampuivat Jessika Rolig, Meri Maijala ja Erika Jänkä.

Suomen joukkue lähtee nyt kotimatkalle tuomisinaan alle 19-vuotiaiden miesten viestipronssit ja lukuisia muita hyviä sijoituksia.

 

Nuorille MM-pronssia

    admin   Uutiset  

19 v miesten joukkue sai MM-pronssia MM-kilpailujen 3 x 7,5 km viestissä USA:ssa.

 

nuoret pi 055

Kilpailun voitti Venäjä ja Kanada oli toisena vain vajaa neljä sekuntia Suomea edellä

Suomen joukkueessa kilpailivat: Olli Jaakkola, Teemu Huhtala ja Mikko Loukkaanhuhta. Osallistujia oli 13 joukkuetta

Naisten 21 v joukkue kilpailee 3 x 6 km.n viestissä perjantaina 7.3.2014

Kevätliittokokous 2014

    admin   Uutiset  

Suomen Ampumahiihtoliiton hallitus on päättänyt kutsua jäsenensä kevätliittokokoukseen perjantaina 25.4.2014 noin klo 16.00 Jyväskylään.

Tarkempi aikataulu ja muu aineisto ilmoitetaan myöhemmin.

Tervetuloa Jyväskylään Kevätliittokokouksen.

SAhL Hallitus

Ampumahiihdon Maailman-cupit jatkuvat

    admin   Uutiset  

Seuraavat Ampumahiihdon Maailman cupin kilpailut käydään tulevana viikonloppuna Pokljukassa Sloveniassa 3. – 9.3.2014.

Suomen Ampumahiihtoiliitto on nimennyt joukkuueen kisoihin. Joukkueen kokoonpano on seuraava:

Naiset:Kaisa Mäkäräinen, Mari Laukkanen ja Sanna Markkanen

Miehet: Olli Hiidensalo ja Matti Hakala.

Valmennus ja huolto: Jari Karinkanta, Pekka Kemppi, Jarkko Siltakorpi, Raimo Isometsä ja Markus Suontakanen.

Seuraavana viikonloppuna on vuorossa Kontiolahden Maailman-cup 11. – 16.3.2014, missä joukkue on seuraava:

Naiset: Kaisa Mäkäräinen, Mari Laukkanen, Sanna Markkanen ja Eevamari Rauhamäki,

Miehet: Olli Hiidensalo, Matti Hakala, Jarkko Kauppinen ja Ahti Toivanen

Valmennus ja huolto: Jari Karinkanta, Pekka Kemppi, Jarkko Siltakorpi, Jari Sahakangas, Kim Hautaviita, Mika Haapoja ja Ville Kotikumpu

Kauden viimeinen Maailman-Cup kisa käydään Oslossa 18. – 24.3.2014

Nuorten MM-kiosissa hyviä suorituksia

    admin   Uutiset  

Nuorten MM-kisoissa USA:ssa Presque Islesissä oli eilen keskiviikkona 5.3.2014 vuorossa 21 v sarjojen normaali matkat.

Miehet 21 v 15 km 8. Mikael Koivunen, 42 Antti Repo

Naiset 21 v 12,5 km 31. Meri Maijala, 41 Suvi Minkkinen, Tiia-Maria Talvitie keskeytti

Nuorten MM-kisat jatkuvat

    admin   Uutiset  

Tiistaina 4.3.2014 kilpailtiin normaalimatkan kilpailut 19 v sarjassa. Tulokset alla:

Miehet 19 v 12,5 km 25. Mikko Loukkaanhuhta, 35. Vili Sormunen 38. Teemu Huhtala

Naiset 19 v 10 km 23. Jessika Rolig, 31. Erika Jänkä,

Lippuja Kontiolahden maailman cup kisaan

    admin   Uutiset  

Ampumahiihtoliitolla on käytössään rajallinen määrä lippuja Kontiolahden Maailman-cup kilpailuihin maastokatsomoon ja A-katsomoon.

Lippuja voi tilata liiton toimistolta sähköpostilla jukka.haltia@biathlon.fi torstaihin 6.3.2014 klo 12.00 mennessä.

Tilauksesta on ilmettävä tilaava seura, lippujen lukumäärä ja lippujen lähetysosoite.

Liitto jakaa liput tasapuolisesti tilausten perusteella ja postittaa liput tilaajalle.

Nuorten MM-kisatuloksia

    admin   Uutiset  

Nuorten MM-kilpailut jatkuivat viikonloppuna USA:ssa.

Lauantai 1.3.2014

Miehet 21 v, 10 km sprintti  35. Mikael Koivunen, 37. Antti Repo 

Naiset 21 v, 7,5 km sprintti 14. Tiia-Maria Talvitie, 33. Meri Maijala, 46. Suvi Minkkinen

 

Sunnuntai 2.3.2014 Takaa-ajokilpailut

Naiset 19 v 7,5 km: 30. Jessika Rolig, 38. Erika Jänkä

Miehet 19 v 10 km : 7. Mikko Luokkaanhuhta, 21. Teemu Huhtala, 25. Olli Jaakkola 44. Vili Sormunen

Naiset 21 v 10 km : 17. Tiia-Maria Talvitie, 35. Meri Maijala, 44. Suvi Minkkinen

Miehet 21 v 12,5 km: 34. Mikael Koivunen, 45. Antti Repo

Nuorilla hyvä aloitus MM-kisoissa USA:ssa

    admin   Uutiset  

Nuorten MM-kilpailut alkoivat USA:n Presque Islesissä perjantaina 28.2.2014 jolloin kilpailtiin miesten 7,5 km:n ja naisten 6 km sprintissä.

Miesten Sprintissä oli Mikko Loukkaanhuhta komeasti neljäs jääden pronssimitalista vain runsaat 5 sekuntia. Olli Jaakkola oli 18. Teemu huhtala 26.  ja Vili Sormunen 33.

Naisten sprintissä Erika Jänkä oli 17. ja Jesika Rolig 22.

Kisatulokset ovat nähtävissä kansainvälisen ampumahiihtoliiton sivuilla www.ibu.at datacenter.biathlonresults 2013/2014

 

 

Larsmon kilpailut järjestetään

    admin   Uutiset  

Huonon lumitilanteen takia Himangan kisat 8.3.2014 on jouduttu perumaan.

Larsmon kisojen järjestäjä vahvisti tänään 28.2.21014, että Larsmon kisat 9.3.2014 järjestetään suunnitellusti.