Uutiset

ONNEA KAISA

    admin   Uutiset  

Suomen Ampumahiihtoliitto onnittelee loistavasta suorituksesta maailman-cupin voitosta.

Haku yläkoululeiritykseen Vuokattiin

    admin   Uutiset  

Hakeminen Vuokatti-Ruka Urheiluakatemian yläkoululeiritykseen Vuokattiin

Nyt nuorilla ampumahiihtäjillä on mahdollisuus osallistua ampumahiihtoleireille ilman, että tarvitsee olla pois koulusta. Vuokatti-Ruka Urheiluakatemia järjestää yläkoululeiritystä kaudelle 2014 – 2015 siten, että urheilija majoittuu ja tekee harjoitukset Vuokatin Urheiluopistolla sekä käy iltapäivällä koulua Tenetin yläkoulussa. Yläkoululeiritys on ensimmäinen vaihe Vuokatti-Ruka Urheiluakatemian urheilijanpolulla ja jonka luonnolliseksi jatkoksi tulee Sotkamon urheilulukio. Leiritys on saanut suuren suosion ja kysynnän lisäännyttyä olemme lisänneet leirityksen määrä ja tarjoamme mahdollisuuden myös 7 –luokkalaisille. Leirejä on yhteensä  5 – 6 riippuen ikäluokasta.


Leirit ovat kestoltaan kuuden vuorokauden mittaisia. Ne alkavat sunnuntaina ja päättyvät lauantaina. Leirien valmennuksesta vastaavat Vuokatti-Ruka Urheiluakatemian valmentajat ja harjoittelu on suunnattu erityisesti yläkouluikäisille. Kouluasioiden järjestämisestä urheilijan oman koulun opettajien kanssa sopii Tenetin yläkoulun yhdysopettaja.

Leiritykseen valitaan 20 ampumahiihtäjää hakemusten perusteella. Hakijoiden tulee olla ensi lukuvuonna 7. – 9. luokan oppilaita eli vuosina 1999 – 2001 syntyneitä urheilijoita. Valitut urheilijat jaetaan kahteen ryhmään, joihin kumpaankin tulee 10 ampumahiihtäjää. Ryhmät leireilevät kouluviikoilla eri aikaan, kesäleiri on kummallekin ryhmälle yhteinen maastohiihtäjien kanssa. Ryhmään valinta edellyttää sitoutumista osallistua kaikille leireille.

Lue oheisesta tiedotteesta tarkemmin hakuohjeet: TIEDOTE

Seurakoulutuspaketit

    admin   Uutiset  

Seurakoulutuspaketteihin liittynyt sopimus SAhL:n ja Windtrainerin välillä on purkaantunut. 18.3.2014.

Liitto pitää kuitenkin tärkeänä, että tälle keväälle tilatut koulutustapahtumat pystytään järjestämään.

Liitto tukee järjestävää seuraa 300,00 eurolla, kun tapahtumaan saadaan koottua noin 20 henkilöä.

Koulutusta pyytäneet seurat voivat olla suoraan yhteydessä Asko Nuutiseen Windtariner OY:stä.

Karhu Cupin tilanne

    admin   Uutiset  

Kauden 2013-14 Karhu Cup huipentuu Ahveniston SM-kilpailuihin, joissa kilpaillaan pikamatkalla. Useassa sarjassa tilanne on erittäin tiukka. Sarjojen tämän hetken tilanteen näet TÄSTÄ.

Ahveniston kisoihin ehtii vielä ilmoittautua 19.3. asti.

Jos huomaat tuloksissa huomautettavaa, ole yhteydessä tapio.pukki@biathlon.fi

Ampumahiihdon SM-kilpailut pidetään alkuperäisen suunnitelman mukaisesti

    admin   Uutiset  

Ahveniston Ampumahiihtäjät järjestävät ampumahiihdon SM-kilpailut alkuperäisen suunnitelmansa mukaisesti 28. – 30.3.2014.

Kilpailunjärjestäjä antaa lisäaikaa ilmoittautumislle siten, että ilmoittautumiset tulee tehdä keskiviikkon 19.3.2014 klo 21.00 mennessä.

Lisätietoja ja ohjeita Ahveniston Ampumahiihtäjien kotisivuilta.

Kilpailu on samalla myös Adol Ehrnroothin 10. muistokisa

Tervetuloa Ahvenistolle

Majoitusta Joensuun Maailmancupissa 13.3.- 16.3.2014

    admin   Uutiset  

Liitolla on käytössään joitakin kahden huoneita Joensuussa hotelli Cumuluksessa torstaista 13.3 suunnuntaihin 16.3.2014 saakka

Mikäli kisoihin tulevila on majoitustarvetta ottakaa pikaisesti yhteyttä toiminnanjohtajaan puh 046 8782200

Samoin liitolla on lisäksi tarjota joitakin lippuja A-katsomoon ja maastokatsomoon. Yhteys toiminnajohtajaan.

Nuorten Suomi – Ruotsi Maaottelujoukkue on nimetty

    admin   Uutiset  

Suomen Ampumahiihtoliitto on nimennyt joukkueensa Suomi – Ruotsi Maaotteluun

Joukkueessa ovat:

N15  v Maija Keränen, Jenni Keränen ja Laura Holopainen

N 17 v Sofia Joronen, Julia Koivisto ja Maiju Luokkala

M 15 v Sampo Kelloniemi, Otto Invenius ja Santeri Kolehmainen

M 17 v Tuukka Invenius, Anton Pyssysalo ja Jaakko Ranta

Joukkueenjohtaja Sven Nygård puh 0400 – 629376

Huoltajat Marjo Lemponen, Esa Kelloniemi, Jussi Keränen, Markku Holopainen ja Eero Kolehmainen

Joukkee kokoontuu Naantalin satamassa (Finn-Link Terminaali) keskiviikkona 19.3.2014 klo 21.00. Laiva lähtee klo 22.30 Kapellskäriin, missä ollaan perillä torstai aamuna klo 05.30. Laivalla on hytit ja ruokailut (illallinen ja aamiainen) Matka jatkuu Sollefteåån. Sunnuntaina 23.3.2014 kilpailujen jälkeen ajetaan Kapellskäriin, mistä m/s Finsailor laiva lähtee klo 21.45 kohti Naantalia, missä ollaan perilla maanantaina 24.3.2014 aamulla klo 06.45. Laivalla on hytit ja ruokailut (illallinen ja aamiainen).

Ruotsissa majoitus on hotelli Halstabeget:ssä, mistä on kilpailupaikalle 150 metriä. Hotellilla on myös ruokailut.

Sukset on pyrittävä saattamaan kilpailukuntoon jo kotona, pientä korjausta voidaan tehdä vielä kilpailupaikalla.

Muistakaa ottaa mukaan: Sukset, sauvat, ase ja patruunat positiivinen asenne ja iloinen mieli.

Tervetuloa Maaotteluun

SAhL ja Sven Nygård

Nuorten MM-kisat USA:ssa päättyneet

    admin   Uutiset  

Perjantai-iltana päättyivät nuorten MM-kilpailut Presque Islellä USA:ssa.
Viimeisenä päivänä Suomella oli kisassa alle 21-vuotiaiden naisten joukkue. Lopputuloksissa Suomi sijoittui 12:sta.Joukkueessa hiihtivät ja ampuivat Jessika Rolig, Meri Maijala ja Erika Jänkä.

Suomen joukkue lähtee nyt kotimatkalle tuomisinaan alle 19-vuotiaiden miesten viestipronssit ja lukuisia muita hyviä sijoituksia.

 

Nuorille MM-pronssia

    admin   Uutiset  

19 v miesten joukkue sai MM-pronssia MM-kilpailujen 3 x 7,5 km viestissä USA:ssa.

 

nuoret pi 055

Kilpailun voitti Venäjä ja Kanada oli toisena vain vajaa neljä sekuntia Suomea edellä

Suomen joukkueessa kilpailivat: Olli Jaakkola, Teemu Huhtala ja Mikko Loukkaanhuhta. Osallistujia oli 13 joukkuetta

Naisten 21 v joukkue kilpailee 3 x 6 km.n viestissä perjantaina 7.3.2014

Kevätliittokokous 2014

    admin   Uutiset  

Suomen Ampumahiihtoliiton hallitus on päättänyt kutsua jäsenensä kevätliittokokoukseen perjantaina 25.4.2014 noin klo 16.00 Jyväskylään.

Tarkempi aikataulu ja muu aineisto ilmoitetaan myöhemmin.

Tervetuloa Jyväskylään Kevätliittokokouksen.

SAhL Hallitus