Kategoria: Uutiset

Seuratoiminnan kehittämistuen (seuratuki) haku vuodelle 2022 on auennut urheiluseuroille – hakuaika on 1.-30.11.2021

    Lauri Elo   Uutiset  

Seuratoiminnan kehittämistuen haku vuodelle 2022 on avattu urheiluseuroille. Opetus- ja kulttuuriministeriön tuki on tarkoitettu lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen lisäämiseen sekä monipuolisen organisoidun liikunnan kehittämiseen. Pienin haettava avustussumma on 2 500 euroa ja suurin 25 000 euroa.

Seuratuen tavoitteena on edistää matalan harrastuskynnyksen toimintaa lasten ja nuorten liikunnassa, kokeilla innovatiivisia toimintamalleja, lisätä toimintaan monipuolisuutta esimerkiksi uusien lajien kautta tai kehittää lajitoiminnan sisällä harrastustoimintaa. Seuratuen avulla voidaan myös vahvistaa toiminnan laatua ja yhteisöllisyyttä, sekä tukea vapaaehtoistyötä.

Avustusta voivat hakea liikuntaa ja/tai urheilua järjestävät paikalliset, rekisteröityneet yhdistykset. Avustus myönnetään saajalle harkinnanvaraisena erityisavustuksena.

Hankeavustusta haetaan vuodeksi kerrallaan. Hankkeiden kesto voi olla enintään kaksi vuotta. Avustus on aina osa hankkeen kokonaisrahoitusta, joten se ei voi kattaa hankkeen kaikkia kuluja.

Seuratukea haetaan sähköisesti Suomisport-palvelusta. Hakemusta voi sähköisessä ympäristössä tehdä ja tallentaa hakuajan puitteissa. Haku päättyy 30.11.2021 klo 16.15.

Lisätiedot ja hakuohjeet löytyvät OKM:n sivuilta.

Suomen Ampumahiihtoliitto on tehnyt päivityksiä kansainvälisten kilpailujen valintakriteeristöön *päivitetty 2.11.2021

     Lauri Elo   Uutiset  

Huippu-urheilun valintakriteeristöön on lisätty tarkennuksena Kontiolahden GP:n 7.11 päivän kilpailu taulukkoon. Tarkennuksella halutaan selkeyttää, että myös kyseinen sunnuntain kisa on näyttökilpailu MC- ja IC-kilpailuihin. Kilpailua ei kuitenkaan lasketa prosenttirankingiin eri kisamuodon vuoksi. 

Nuorten valintakriteeristöstä on poistettu näyttökilpailuista Imatran kilpailut 11-12.12.2021 N/M19 sarjan osalta. Lisäksi sarjan näyttökilpailut on päivitetty ajankohdan mukaan järjestykseen.

Vuokatin näyttökisat 30.10.-31.10.2021*PÄIVITETTY 1.11.2021

     Lauri Elo   Uutiset  

Päivitetty korjatut lauantain ja sunnuntain tulokset


Vuokatin näyttökilpailut 30.11.-31.11.2021 

Aikataulu

Kohdistusajat molempina päivinä: 11:15-11:55

Kohdistuspaikat nähtävillä ampumaradan kopin seinällä 

Lauantai

Naisten ensimmäinen lähtö klo 12:00

Miesten ensimmäinen lähtö klo 12:45 

Lauantain lähtölistat nähtävillä: 

https://www.webscorer.com/startlist?pid=1&raceid=258682&lang=en

TULOKSET


Sunnuntain lähtölistat

https://www.webscorer.com/startlist?pid=1&raceid=258846&lang=en

Reitit


Vuokatin 30.10.-31.10.2021 MC ja IBU CUP näyttökilpailujen ilmoittautuminen on avattu. Kisat on tarkoitettu pääasiallisesti sarjoille N/M ja N22/M22 (näyttömahdollisuus). Kisoihin voi myös halutessaan osallistua sarjasta N19/M19 urheilijat, jotka haluavat antaa näyttöjä ko. kisoihin. Kokonaiskilpailijamäärää voidaan kilpailujärjestelyjen takia joutua rajaamaan, jolloin rajaus tehdään perustuen viime kauden SAhL-pisteisiin ja näyttöihin. 

Kisoihin pääset ilmoittautumaan tästä linkistä: https://vuokattisport.fi/vuokatin-ampumahiihdon-nayttokisat-30-31-10-2021/

Ilmoittautuminen päättyy 24.10.2021 klo.18.00 ja ilmoittautumiset vahvistetaan 26.10.2021. 

Kisainfo:

LA: Pikakilpailu (aikasakko)

Su: Pikakilpailu (aikasakko)

Suksien voitelu: Näyttökilpailuissa kilpailijat huolehtivat itse suksien voitelusta. Kilpavoitelussa tulee huomioida Kansainvälisen ampumahiihtoliiton linjaus, jossa pitkäketjuiset fluoriyhdisteet (C8) ovat kielletty ja lyhyempiketjuiset (C6), edelleen sallittu. https://www.biathlonworld.com/news/detail/ibu-biathlon-fluor-ban

Majoitus ja ruokailumahdollisuus: Vuokatti Sport, www.vuokattisport.fi

Lisätiedot:

Jarkko Kauppinen
Lajipäällikkö
p.040 860 7636
jarkko.kauppinen@biathlon.fi

Suomen Ampumahiihtoliitto yhteistyöhön EXELin kanssa – Ampumahiihdon EXEL cup alkaa marraskuussa

    Tapio Pukki   Uutiset  

Suomen Ampumahiihtoliitto on solminut yhteistyösopimuksen Exelin kanssa.

Sopimus kattaa sauvahuollon liiton kansainvälisen kilpailutoiminnan osalta, tuotekehitystyötä sekä kotimaan näkyvyyttä myös uuden EXEL cupin myötä.
 

”Olemme erittäin iloisia siitä, että pääsimme yhteistyöhön EXELin kanssa. Löysimme heidän kanssaan nopeasti yhteiset tavoitteet ja on hienoa viedä suomalaista osaamista eteenpäin”, toteaa liiton toiminnanjohtaja Tapio Pukki.

”On mahtavaa aloittaa yhteistyö yhdessä Ampumahiihtoliiton kanssa. Pääsemme yhdessä kehittämään tuotteitamme entisestään, jotta niistä saadaan vielä napsun verran parempia. Liiton halu olla mukana tässä oli meille erittäin tärkeää. Laajan yhteistyön myötä uskomme erittäin vahvasti, että EXEL tuotemerkin asema Suomen markkinoilla saa lisää vauhtia”, kertoi EXEL:n tuotepäällikkö Lauri Nevalainen.

Sopimuksen myötä kansalliseen kilpailutoimintaan tuodaan uusi EXEL-cup sarjoille M/N19, M/N22 ja M/N Yleinen.

Exel-Cup koostuu viidestä osakilpailuviikonlopusta.

Kontiolahden Urheilijat6.11.2021
Kontiolahden Urheilijat7.11.2021
Kontiolahden Urheilijat29.1.2022
Kontiolahden Urheilijat30.1.2022
Ahveniston Ampumahiihtäjät (SM-nuorten sarjat)5.2.2022
Ahveniston Ampumahiihtäjät (SM-nuorten sarjat)6.2.2022
Mikkelin Hiihtäjät (SM-Yleinen)26.2.2022
Mikkelin Hiihtäjät (SM-Yleinen)27.2.2022
Oulun Hiihtoseura (SM-pikamatkat)26.3.2022

Exel-Cupin jokaisen sarjan kokonaiskilpailun kolme parasta palkitaan Exel-tuotepaketein:

  1. Sija: Sauvat, sauvatuubi ja juomavyö
  2. Sija: Varustereppu ja juomavyö
  3. Sija: Varustereppu

Exel-Cupin säännöt:

Lisenssit kaudelle 2021-2022 ovat nyt ostettavissa

    Lauri Elo   Uutiset  

Uuden kilpailukauden lisenssit ovat nyt ostettavissa Suomisportissa. Lisenssit ovat voimassa 1.11.2021-31.10.2022.
Lisenssit ostetaan Suomisportista osoitteesta www.suomisport.fi

Suomen Ampumahiihtoliiton hallitus vahvisti kokouksessaan 13.10.2021 uuden kauden lisenssihinnat.
Lisenssihinnat kaudella 2021-2022 ovat:

Kausi 2021-2022SporttiturvallaIlman Sporttiturvaa
A-lisenssi120€56€
B-lisenssi60€39€
Ampparipassi20€(Ei saatavana ilman vakuutusta)
Kertalisenssi45€30€

Suomen Ampumahiihtoliitto ry:n sääntömääräinen syysliittokokous järjestetään Kuopiossa sunnuntaina 21.11.2021 klo 13.00

     Lauri Elo   Uutiset  

Suomen Ampumahiihtoliitto ry:n sääntömääräinen syysliittokokous järjestetään Kuopiossa sunnuntaina 21.11.2021 klo 13.00

Kokouspaikkana on Kuopion Valtuustosali, Suokatu 42. 

Ennen kokousta on tarjolla lounas klo 12.00 alkaen kokoukseen osallistuville. Kello 12.30 alkaen on valtakirjojen tarkistus.

Kokous alkaa klo 13.00.

Syyskokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat:

  • Päätetään jäseniltä perittävästä jäsenmaksusta.
  • Päätetään liiton toimintaan osallistuvien matkakulujen korvausperusteista
  • Esitetään hallituksen ehdotus seuraavan vuoden toimintasuunnitelmaksi ja talousarvioksi ja päätetään niistä.
  • Päätetään tilintarkastajille maksettavista palkkioista.
  • Valitaan hallituksen jäsenet erovuorossa olevien osalta.
  • Valitaan tilintarkastaja ja hänelle varamies tarkastamaan Liiton seuraavan toimintavuoden tilejä ja hallintoa.
  • Päätetään tarvittaessa kurinpitomääräysten muutoksista
  • Valitaan kurinpitovaliokunnan puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja 1-3 muuta jäsentä
  • Hallitus esittää Olympiakomitean suosituksen perusteella liittymistä liikunnan ja urheilun yhteisiin vakavaa epäasiallista käyttäytymistä ja vakavia eettisiä rikkomuksia koskeviin kurinpitomääräyksiin ja urheiluyhteisön yhteisen eettisten rikkomusten kurinpitolautakun­nan toimivaltaan ja sääntöihin sekä sen päätöksiin. Päätös edellyttää sääntömuutosta.

Tarkennettu kokousmateriaali lähetetään seuroille 6.11.2021 mennessä sähköpostitse.

Mikäli joku seuroista ei voi ottaa aineistoa vastaan sähköpostilla pyydetään siitä ilmoitus liiton toimistoon puh 046 878 2200 tai tapio.pukki(at)biathlon.fi, jolloin aineisto lähetetään postissa.

Pyydämme ilmoittautumiset kokoukseen osoitteeseen office(at)biathlon.fi, tilan ja ruokailun järjestämistä varten maanantaihin 15.11.2021 mennessä.

Seuraamme koronatilannetta ja tiedotamme mahdollisista muutoksista liiton sivuilla www.biathlon.fi ja tarvittaessa sähköpostitse. 

Syyskokousterveisin,

Suomen Ampumahiihtoliitto ry hallitus

Kalle Lähdesmäki                             Tapio Pukki
puheenjohtaja                                   toiminnanjohtaja

Seurasiirrot ilmoitettava 31.10.2021 mennessä

    Lauri Elo   Uutiset  

Seurasiirroista on ilmoitettava Liittoon 31.10.2021 mennessä. 15-vuotiaiden ja tätä vanhempien osalta on Liittoon toimitettava määräajassa myös vanhasta seurasta esteettömyystodistus, joka vaaditaan seurasiirron hyväksymiseen. Alle 15-vuotiailta esteettömyystodistusta ei vaadita.

Turvallinen seuratoiminta -webinaarin 5.11

    Lauri Elo   Uutiset  

Suomen Olympiakomitea järjestää Turvallinen seuratoiminta -webinaarin 5.11.

Webinaarissa käsitellään epäasiallisen käytöksen, kiusaamisen ja häirinnän ennaltaehkäisyä sekä tapauksiin puuttumista urheilun ja liikunnan parissa. Turvallinen toimintaympäristö on Ampumahiihtoliiton tasa-arvo ja yhdenvertaisuusprojektin keskeisiä tavoitteita. Tilaisuus tarjoaa käytännön vinkkejä tavoitteiden jalkauttamiseen seuratoiminnassa. Avoin ja maksuton webinaari järjestetään etäyhteyksin.

Ilmoittautuminen webinaariin 3.11. mennessä Suomisport-palvelun kautta. https://www.suomisport.fi/events/4db23c6c-7443-4800-a0e8-610305a4f891

Lisätietoa: https://www.olympiakomitea.fi/2021/10/04/turvallinen-seuratoiminta-webinaari-5-11/

Nimeämistoimikunta pyytää seuroilta esityksiä Suomen Ampumahiihtoliiton hallitukseen

     Tapio Pukki   Uutiset  

Hyvät jäsenseurat

Ampumahiihtoliiton hallitus on kokouksessaan 15.9.2021 nimittänyt nimeämistoimikunnan tekemään esityksen liiton hallituksesta syyskokoukselle 21.11.2021.  

Nimeämistoimikunnan puheenjohtajana toimii Sakari Honkamaa ja jäseninä Jaana Pitkänen ja Janne Hakala.
Toimikunnan sihteerinä toimii toiminnanjohtaja Tapio Pukki.

Syyskokouksessa ovat hallituksesta erovuorossa:

varapuheenjohtaja                  Heli Aikioniemi                         (käytettävissä)
hallituksen jäsen                      Tanja Seppänen                        (käytettävissä)
hallituksen jäsen                      Panu Rainio                               (ei käytettävissä)

Lisäksi valitaan jäsen 21.5.2021 hallituksesta eronneen Jouni Rinta-Keturin paikalle. 

Nyt pyydämme jäsenseuroilta esityksiä hallituksen jäseniksi. Esityksessä tulee olla vähintään seuraavat asiat:

Henkilön nimi ja käytettävyys
Tiivistelmä henkilön taustatiedoista
Perusteet esitykselle hallitukseen.

Nimeämistoimikunta toivoo, että hallitukseen esitettävät ovat valmiita käyttämään hallitustyöhön aikaa ja tuomaan omaa osaamistaan hallituksen käyttöön.

Laajempana muutosvoimana on tunnistettu nykyaikaisen fanikulttuurin aiheuttama murros tieto- ja viestintäteknologian käytössä. Tämä lisää osaamistarvetta myös Ampumahiihtoliitossa.

Seuran esitys tulee olla nimeämistoimikunnan sihteerillä Tapio Pukilla ke 27.10.2021 klo 15 mennessä. Sähköposti: tapio.pukki(at)biathlon.fi

Nimeämistoimikunta käsittelee seurojen esitykset ja tekee oman esityksensä liittokokoukselle.

Nimeämistoimikunnan puolesta

Tapio Pukki
sihteeri

Ennakkotieto seuroille liittokokouksesta

     Tapio Pukki   Uutiset  

Ennakkotietona ja kalenterointeja varten jäsenseuroille:

Suomen Ampumahiihtoliiton syysliittokokous pidetään sunnuntaina 21.11.2021 Kuopiossa.

Virallinen kutsu ja tarkemmat tiedot julkaistaan myöhemmin.