Kategoria: Uutiset

Puheenjohtajan joulutervehdys

    Tapio Pukki   Uutiset  

Hyvät ampumahiihdon ystävät,

KOHTI UUTTA NORMAALIA

Vajaa 2 vuotta elettiin korona-pandemian aiheuttamien epävarmuuksien, jatkuvien säätöjen ja kontrollien varjostamaa toimintaympäristöä.  Monella tapaa toiminta on jäsentynyt ennalleen mutta tilalle on tullut todennäköisesti varsin pysyvästi asioita, jotka terveysturvallisuuden kannalta joudutaan huomioimaan. 

Korona-aikana uusien harrastajien mukaantulo lajin pariin vaihteli eri lajeissa. Ampumahiihdon osalta selvittiin kohtalaisesti. Ensimmäisenä vuotena lajin harrastajamäärä vähentyi vähemmän kuin urheilussa keskimäärin. Toisena vuotena harrastajamäärät nousivat lähes koronaa edeltävälle tasolle. Alkaneen kilpailukauden näkymä on, että harrastajamäärä nousee koronaa edeltävälle tasolle. Ampumahiihdon mielenkiinto on yleisesti vahvassa kasvussa. Ampumahiihtoseurojen työ on keskeisessä roolissa luonnollisesti harrastamisen aktiivisuudessa.

ALUETOIMINTA KEHITTYY

Ampumahiihdon strategiassa on keskeiseksi kehityskohteeksi nostettu aluetoiminta. Runsaan vuoden kehitystyön osalta voidaan todeta, että on saatu positiivisia askeleita. Keski-Suomessa aluetoiminta toimii seurojen yhteistyön myötä hyvin. Etelä-Suomessa kuluneen vuoden aikana on saatu toiminta käyntiin hyvin, yhteisiä harjoitusleirejä on alueen toimesta pidetty ja vuodelle 2023 suunnitelmat kehittyvät edelleen. EPAH alue (Länsi-Suomi) on toiminut jo vuosia seurojen tiiviin yhteistyön merkeissä. Itä- ja Pohjois-Suomen sekä Varsinais-Suomen osalta työtä on tehty ja ollaan myös etenemässä. 
Aluetoiminnan keskeisiä tavoitteita ovat: alueilla toimii vuosittain 1-2 valmennusryhmää ja niille leiritys, alueella seurojen yhteisarvioinnin ja toimenpiteiden myötä varmistetaan, että olosuhteet ovat kunnossa ampumahiihdolle, alueen seuroissa on riittävä määrä valmentajia ja että alueella toimii aktiivinen kilpailuohjelma.

VASTUULLISUUS- JA TASA-ARVO TÄRKEÄ OSA TOIMINTAA

Vastuullisuus eri muodoissaan on korostunut ja on tärkeä tekijä sekä arvo kaikessa ampumahiihtoseurojen ja liiton toiminnassa. Mittava määrä asioita joudutaan pohtimaan ja määrittämään läpinäkyvät toimintatavat. Urheilussa ja liikunnassa on täytettävä hyvät tavat toimia kuten missä tahansa toiminnassa. Urheilussa ja liikunnassa vastuullisuus- ja tasa-arvonäkökulmat ovat jo nyt myös kilpailukeino saada uusia harrastajia lajin pariin.

Kansainvälinen ampumahiihtoliitto IBU sai merkittävän tunnustuksen joulun alla vastuullisuus- ja tasa-arvo työstään. Suomen Ampumahiihtoliitto on osaltaan sitoutunut vastuullisuuteen ja tasa-arvoon toiminnassaan usean vuoden ajan. Ampumahiihto on lajina sekä kansallisesti että kansainvälisesti onnistunut saavuttamaan hyvän tason toiminnassa. Tavoitteet tulevaisuuteen on määritetty, nyt saavutettu taso on urheilun ja liikunnan toimijoiden parhaalla tasolla. Työ jatkuu.

KILPAILUKAUSI 2022/2023 KÄYNTIIN POSITIIVISESTI 

Uusi toiminta- ja kilpailukausi on alkanut menestyksellisesti. Jo elokuun rulla-ampumahiihdon MM-kisat antoivat viitteitä niin miesten kuin naistenkin osalta tason levenemisestä ja noususta.  Ensimmäinen trimesteri joulukuussa osoitti, että suomalaiset ampumahiihtäjät ovat nousseet vahvasti. IBUn maapisteissä miehet ovat sijalla 6 ja naiset sijalla 9. Huippusijoituksia ovat urheilijamme ottaneet yksilöinä ja viesteissä.

Uudet vastuuvalmentajat ovat tuoneet valmennuksen sisältöön tekijöitä, jotka ovat auttaneet urheilijoita nousemaan omassa tasossaan. Joukkuehenki ja yhteistyö eri osa-alueilla on kehittynyt myös merkittävästi. Ampumahiihto on mitä suurimmassa määrin joukkuelaji ja joukkueena yhteistyötä. Urheilijoiden, valmentajien, huollon ja muun tukihenkilöstön saumaton yhteistyö on edellytys menestymiselle. Myös korona-aika osoitti, että henkistä kestävyyttä tarvitaan aiempaa enemmän. Teemamme mukaan – Menestymme yhdessä, on mitä konkreettisin lähtökohta kaikkeen siihen, mitä teemme.  

YLEISET KUSTANNUSPAINEET TUOVAT HAASTETTA

Useat tekijät vaikuttavat valitettavasti kustannusten nousuun kaikessa. Jo alkaneelle kilpailukaudelle on tullut kustannusnousuja, joita ei ole budjetoinnissa voitu huomioida. Vuosi 2023 tulee olemaan vaikea. Vapaaehtoistyö niin seuroissa kuin liitonkin tehtävissä tulee työllistämään aiempaa enemmän talouden tasapainossa pitämiseksi. Joudutaan fokusoimaan, toimimaan tehokkaammin ja etsimään uusia toimintatapoja, jne. Merkittävää on, että niin liiton kuin seurojenkin osalta lähtötilanne on kohtalaisen hyvä.

Liiton syyskokous pidettiin Kauhajoella Kauhajoen Karhun ja Kauhajoen kaupungin isännöimänä.  Suuret kiitokset Kauhajoen Karhun vastuullisille sekä Kauhajoen Kaupungille kokouksen järjestelyistä sekä tarjoilusta. Asioiden käsittely, keskustelut ja päätökset tapahtuivat jouhevasti, puheenjohtajana kokouksessa toimi kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Lasse Hautala.  Kokouksessa hyväksyttiin 2022 budjetti sekä toimintasuunnitelma. Kaikki valinnat tehtiin yksimielisesti. 

Suomen ampumahiihdolla on pitkäjänteisiä yhteistyökumppaneita – myös uusia – Suuri kiitos kaikille yhteistyökumppaneillemme. Yhteistyönne mahdollistaa ampumahiihtojoukkueidemme valmentautumisen ja kilpailemisen.

Kiitän kaikkia eri rooleissa mukana olleita henkilöitä kuluneen vuoden onnistuneesta toiminnasta niin seuroissa kuin liitossa: urheilijoina, harrastajina, valmentajina, huoltajina ja muissa tehtävissä olleita. Työ on ollut merkittävää ja arvokasta.  Rohkenen sanoa, että teemamme – MENESTYMME YHDESSÄ – on toteutunut hyvin.

Toivotan Rauhallista Joulua ja onnellista Uutta Vuotta 2023!

Ampumahiihtoterveisin,
Kalle Lähdesmäki
Puheenjohtaja

Suomen ampumahiihtomaajoukkueet Pokljukan maailmancupiin ja IBU Cup 4-5 valittu

     Jarkko Kauppinen   Uutiset  

Suomen Ampumahiihtoliiton hallitus on vahvistanut 20.12.2022 joukkueet MC 4 ja IBU Cup 4-5 kilpailuihin. Joukkueissa voidaan tehdä mahdollisia joukkuevaihdoksia MC 4 ja IBU Cup 4 kisojen jälkeen.


Maailmancup 4 Pokljuka (SLO) 02.- 08.01.2023.


Naiset:
Mari Eder
Erika Jänkä
Nastassia Kinnunen
Venla Lehtonen
Suvi Minkkinen

Miehet:
Tuomas Harjula
Olli Hiidensalo
Heikki Laitinen
Jaakko Ranta
Tero Seppälä

Valmennus:
Erik Kulstad, päävalmentaja
Aku Moilanen, lajivalmentaja


Huolto:
Marek Sander, huoltopäällikkö
Morten Priks
Risto Uusivirta
Robert Slotins
Vesa Kontturi
Katja Mjösund

Lisätiedot:
päävalmentaja: Erik Kulstad p. +47 452 22 854
lajipäällikkö: Jarkko Kauppinen p. 040 860 7636

IBU Cup 4 ja 5
Brezno-Osrblie (SVK): 02.01.-08.01.2023.
Arber (GER): 09.01.- 15.01.2023.

Naiset:
Emilia Irvankoski
Noora Kaisa Keränen
Sanna Laari
Sonja Leinamo

Varalla:
Heidi Kuuttinen
Nea Vähäsarja

Miehet:
Arttu Heikkinen
Otto Invenius
Ville-Valtteri Karvinen
Jonni Mukkala
Joni Mustonen

Varalla:
Otto-Eemil Karvinen
Patrik Kuuttinen

Valmennus:
Ilkka Jarva
Tapio Kajan

Huolto:
Matti Hakala
Jari Sahakangas

Lisätiedot:
vastuuvalmentaja: Ilkka Jarva p. 040 186 1733
lajipäällikkö: Jarkko Kauppinen p. 040 860 7636

Lapua Junior Cup kaudella 2022-2023

     Lauri Elo   Uutiset  

Lapua Junior Cup käynnistyy tammikuussa Seinäjoen osakilpailuilla.

Lapua Junior Cup käsittää kilpailukaudella 2022-2023 vain talven kilpailut. Uusi Lapua Junior Cup alkaa 1.7.2023, kun Liitossa siirrytään uuteen kilpailukauteen.

Lapua Junior Cup osakilpailut 2022-2023

Seinäjoen Hiihtoseura  14.1.2023
Seinäjoen Hiihtoseura15.1.2023
Kontiolahden Urheilijat (sm) 4.2.2023
Kontiolahden Urheilijat (sm)5.2.2023
Larsmo Idrottsförening11.3.2023
Himangan Urheilijat12.3.2023
Ounasvaaran Hiihtoseura (sm)25.3.2023

Lisätiedot: https://www.biathlon.fi/kilpailut-ja-tulokset/kilpailukalenteri/lapua-junior-cup/

Ilmoittautuminen Baltic Biathlon Cup Madonaan käynnissä

     Lauri Elo   Uutiset  

Baltic Biathlon Cupin kolmas osakilpailu käydään Latvian Madonassa 6-8.1.2023. Ilmoittautuminen kilpailuun tapahtuu Suomisportin kautta 22.12.2022 klo 18:00 mennessä osoitteessa

https://www.suomisport.fi/events/a872839b-8719-4ccc-9519-66a86b24747f

Suomen Ampumahiihtoliitto vastaa kilpailijoiden ilmoittamisesta kilpailuun. Osallistujat vastaavat itse omista majoitus- ja matkajärjestelyistä. Järjestäjän toimesta majoitusta suositellaan joko:

https://hotelmadona.lv/en/home/ tai

https://www.smecereskrogs.lv/en/sakums

Suomalaisilla urheilijoilla on käytössään yksi voitelukoppi.

Lisätiedot:
lauri.elo@biathlon.fi

Kilpailukutsu

Suomen Ampumahiihtoliiton syyskokous Kauhajoella, Kalle Lähdesmäki jatkaa puheenjohtajana

     Tapio Pukki   Uutiset  

Suomen Ampumahiihtoliiton puheenjohtaja Kalle Lähdesmäki kiittää kokouksen järjestäjiä Kauhajoen kaupunkia ja Kauhajoen Karhua kokousjärjestelyistä.

Tiedote 10.12.2022

Suomen Ampumahiihtoliiton syyskokous Kauhajoella, Kalle Lähdesmäki jatkaa puheenjohtajana

Suomen Ampumahiihtoliiton syyskokouksessa hyväksyttiin liiton toimintasuunnitelma ja talousarvio 2023 sekä valittiin hallitukseen erovuoroisten tilalle uudet jäsenet.

Puheenjohtajaksi valittiin jatkamaan Kalle Lähdesmäki Seinäjoelta ja varapuheenjohtajaksi Tero Pyssysalo Tuusulasta. Hallituksen jäseniksi valittiin jatkamaan Anne Talvensaari-Mattila Oulusta ja Matti Hakala Hyvinkäältä. Uusina jäseninä hallitukseen valittiin Riku Suikkanen Hämeenlinnasta sekä Kimmo Turunen Kontiolahdelta. Kaikki valinnat olivat yksimielisiä. Hallituksessa jatkavat varapuheenjohtaja Heli Aikioniemi Rovaniemeltä ja jäsenet Ari Jaatinen Virroilta sekä Tanja Seppänen Kuopiosta, jotka eivät olleet erovuorossa.

Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2023

Ampumahiihtoliiton toimintasuunnitelmassa 2023 nousevat painotetusti esiin strategiassa 2026 linjatut asiat. Vuonna 2023 painopisteinä ovat: ampumahiihtäjien määrän lisääminen seuroissa, alue- ja seuratoiminnan edelleen kehittäminen, vastuullisuus ja sen jalkauttaminen seuratoiminnan arkeen, kotimaan sekä kansainvälisen kilpailutoiminnan laadukas toteuttaminen, valmennuksen kehittäminen sekä talouden tasapainoinen ohjaaminen.

Kokous oli viime vuosien tapaan hyvin hyvähenkinen. Mieluisana asiana kokouksessa todettiin, että ampumahiihdon harrastajamäärä on lähes Koronaa edeltävällä tasolla. Vastuullisuus, tasa-arvotyö sekä hyvän hallinnon toteuttaminen ovat olleet keskiössä, joka ovat erittäin tärkeitä asioita liikunnan- ja urheilun saralla, toteaa puheenjohtaja Kalle Lähdesmäki.

Palkitsemiset:

Kauhajoen Karhun Markku Anttila palkittiin Suomen Ampumahiihtoliiton kultaisella levykkeellä elämäntyöstä Kauhajoen Karhun ampumahiihdossa 50 vuoden aikana. Anttila on ollut keskeinen henkilö, joka on ollut kehittämässä ja synnyttämässä Kauhajoen Karhun vahvaa ampumahiihtotoimintaa.

Syysliittokokouksessa palkittiin parhaita seuroja SM-pisteiden perusteella. Järjestys kauden 2021-2022 kilpailujen perusteella on:

1. Kontiolahden Urheilijat      2093 p.
2. Seinäjoen Hiihtoseura        1770 p.
3. Oulun Hiihtoseura               1471 p.

Kokouksen puheenjohtajana toimi Kauhajoen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Lasse Hautala, järjestävänä seurana Kauhajoen Karhu.

Lisätiedot:
puheenjohtaja Kalle Lähdesmäki, p. 0500 363126
toiminnanjohtaja Tapio Pukki, p. 046 8782200

EYOF, EM- ja IC 6 katsastuskilpailut järjestetään Hämeenlinnassa 31.12.2022

    Lauri Elo   Uutiset  

Ahveniston Ampumahiihtäjät järjestävät Ahveniston moottoriradalla kansalliset kilpailut 31.12.2022, jotka toimivat samalla näyttökilpailuina EYOF-, EM- ja IC 6 kilpailuihin.

Kilpailuissa yhdistetään N/M17 sarjat N/M19 sarjoihin sekä N/M22 sarjat yleisiin sarjoihin. Myös ikämies/-naissarjojen yhdistämistä harkitaan. Nuorin sarja on N/M13. 

Kohdistus 10.00-10.45 ja ensimmäinen lähtö 11.00. Näyttökilpailusarjat hiihdetään ensimmäisinä. 

Kilpailukutsu ja lisätiedot julkaistaan Ahveniston Ampumahiihtäjien sivuilla lähempänä kilpailua osoitteessa:

https://www.aah-hml.fi

Ampumahiihdon Baltic Junior Cup, kansallinen AH-kilpailu 17.-18.12.2022 (EYOF näyttökilpailu)

     Jarkko Kauppinen   Uutiset  

Imatralla järjestetään ampumahiihdon Baltic Junior Cup osakilpailut, jotka samalla toimivat EYOF kilpailujen näyttöinä. EYOF kilpailuihin näyttösarja on 19-vuotiaat, johon urheilijan tulee ilmoittautua halutessaan antaa näyttöjä kyseisiin kilpailuihin. Kilpailujen ilmoittautuminen päättyy 13.12.2022.

Lisätietoja kilpailuista ja ohjelmasta: https://imatranurheilijat.fi/2022/10/10/ampumahiihdon-baltic-junior-cup-kansallinen-kilpailu-veteraanisarjoilla-17-18-12-2022/

Suomen ampumahiihtomaajoukkueet Hochfilzenin maailmancupiin ja Ridnaun IBU Cupiin  valittu

    Jarkko Kauppinen   Uutiset  

Maailmancup 2 Hochfilzen (AUT) 05.- 11.12.2022
Naiset:
Mari Eder
Erika Jänkä
Nastassia Kinnunen
Venla Lehtonen
Suvi Minkkinen

Miehet:
Tuomas Harjula
Olli Hiidensalo
Heikki Laitinen
Jaakko Ranta
Tero Seppälä

Valmennus:
Erik Kulstad, päävalmentaja
Aku Moilanen, lajivalmentaja


Huolto:
Marek Sander, huoltopäällikkö
Morten Priks
Risto Uusivirta
Roberts Slotins
Vesa Kontturi
Katja Mjösund

Lisätiedot:
päävalmentaja: Erik Kulstad p. +47 452 22 854
lajipäällikkö: Jarkko Kauppinen p. 040 860 7636

IBU Cup 3 Ridnaun (ITA) 12.12.-17.12.2022

Naiset:
Iiris Helander
Inka Hämäläinen
Emilia Irvankoski
Sanna Laari

Varalla:
Nenna Lukkarinen
Sonja Leinamo

Miehet:
Arttu Heikkinen
Otto Invenius
Jonni Mukkala
Joni Mustonen

Varalla:
Patrik Kuuttinen
Eemi Naumanen

Huolto:
Matti Hakala
Antti Suoniemi

Lisätiedot:
vastuuvalmentaja: Ilkka Jarva p. 040 186 1733
lajipäällikkö: Jarkko Kauppinen p. 040 860 7636

Suomen joukkueelta onnistumisia naisten pikakilpailussa Kontiolahdella

     Matilda Suhonen   Uutiset  

kuva: Nordic Focus

Ampumahiihdon maailmancupin naisten pikakilpailun voittoon hiihti puhtaasti ampunut Itävallan Lisa Hauser. Italian Lisa Vittozzi oli toinen ja Ruotsin Linn Persson kolmas. Mari Eder oli parhaana suomalaisena 19:s.

Kaikki naiset lunastivat paikan takaa-ajoon

Kovaa vauhtia ladulla pitänyt Mari Eder selvitti makuupaikan puhtaasti mutta ampui pystypaikalta kaksi ohilaukausta. – Makuupaikka oli hyvää teknistä suorittamista. Pystyssä jouduin rakentamaan asennon uudestaan, kun ensimmäisellä laukauksella lipas ei mennyt pohjaan asti, Eder totesi ja mainitsi kotiyleisön kannustuksen siivittäneen hyvään hiihtovauhtiin. Eder starttaa huomiseen takaa-ajoon vajaan minuutin kärjen perään.

Suvi Minkkinen lähti kovaa liikkeelle, selvitti kilpailun yhdellä sakolla ja sijoittui 27:nneksi. – Vaati pystypaikalta nollan, kun makuulta oli jo yksi sakko, että sain hyvän kisan. Siihen olen tyytyväinen, Minkkinen sanoi iloisena kilpailun jälkeen. Hän jäi voittajasta minuutin ja sekunnin päähän.

Venla Lehtonen ampui molemmat paikat puhtaasti ja saavutti uransa parhaan maailmancupin pikakisan sijoituksen ollen 40:s. – Ammunta meni tänään ihan nappiin. Pystypaikalta, kun lähdin hiihtämään, stadionilla oli aivan mieletön kannustus, Lehtonen kiitti kotiyleisöä. – Viimeisessä seinänousussa kuulin isän kannustuksen ja perhe oli siellä kannustamassa, niin olihan se upeaa hiihtää, Lehtonen kuvaili onnellisena.

Nastassia Kinnunen ampui molemmilta paikoilta yhden ohilaukauksen ollen kilpailun 43:s. – Pitäisi muistaa ampua nopeasti ja rohkeasti. Yritän vielä löytää rytmiä. Hiihto oli semmoista perusvauhtia, enkä ihan vielä löytänyt sprinttivauhtia. Huomenna jatketaan, puolitoista minuuttia voittajasta jäänyt Kinnunen tiivisti.

Erika Jänkä oli kilpailun 54:s ja lähtee huomiseen kilpailuun kaksi minuuttia kärjen perään. – Makuu oli ihan perusvarma suoritus, mutta pystyllä yksi harmillinen ohilaukaus. Reisi oli tänään huomattavasti kevyempi, kuin kahdessa edellisessä startissa, nousujohteisesti hiihtänyt Jänkä iloitsi.

Kilpailuviikko Kontiolahdella päättyy huomenna sunnuntaina miesten ja naisten takaa-ajoon.

Tulokset

Lisätiedot:

Tiedottaja Matilda Suhonen 040 4889128

Ampumahiihdon maailmancup jatkui Kontiolahdella miesten pikakilpailulla

     Matilda Suhonen   Uutiset  

kuva: Nordic Focus

Kontiolahdella käydään tänään lauantaina miesten ja naisten pikakilpailut. Miesten pikakisan kaksoisvoitto meni Norjaan. Kilpailun voitti Johannes Thingnes Boe yhdellä sakolla ja puhtaasti ampunut Strula Holm Laegreid oli toinen. Saksalainen Rees Roman sijoittui kolmanneksi.

Tero Seppälä oli pikakisan parhaana suomalaisena 31:s. – Pystypaikalla yritin tehdä sen, minkä osaan ja olen treeneissäkin tehnyt. Niin teinkin, mutta taulut vaan ei valkoiseksi muuttunut, Seppälä pohti kilpailun jälkeen. Hän selvitti makuupaikan nollilla mutta joutui pystypaikan jälkeen kiertämään sakkokierroksen kahdesti. – Hiihdossa sain hyvin irti itsestäni, Seppälä tiivisti.

Olli Hiidensalo oli toiseksi parhaana suomalaisena pikakisan 33:s. Hän ampui ensin makuulta yhden ohilaukauksen mutta selvitti pystypaikan puhtaasti. – Hyvä ammunta. Etenkin noin päin, kun on sakko alla, ja saa silti puserrettua nollan pystypaikalta. Siitä tulee parempi mieli kuin toisinpäin. – Hiidensalo tuumasi. – Hiihto ei ollut tänään ihan paras mahdollinen, eikä ollut ihan yhtä hyvä vire, mitä on ollut. Sekä Seppälä että Hiidensalo pääsevät mukaan sunnuntain takaa-ajoon.

Tuomas Harjula oli kilpailun 63:s. Harjula selvitti makuupaikan nopealla ammunalla puhtaasti, mutta ampui pystypaikalta kaksi ohilaukausta. – Hiihto oli tänään raskasta. Ensimmäiselle kierrokselle lähdin rennosti liikkeelle, toisella kierroksella alkoi painamaan ja kolmas kierros oli jo taistelua, Harjula kertasi. Koko kilpailuviikko jätti Harjulalle kaksijakoiset fiilikset. – Vähän jäi hampaankoloon henkilökohtaisilta matkoilta, mutta olen tyytyväinen viestimenestykseen. 

Heikki Laitinen oli kolmella sakolla kilpailun 71:s.  – Hiihto oli ihan tasaista hyvää kyytiä, mutta jostain syystä kello ei tänään tykännyt. Fyysisesti oli ihan hyvä päivä, mutta kolme sakkoa on liikaa, Laitinen harmitteli.

Jaakko Ranta sijoittui kilpailussa 80:nneksi. Hän ampui makuulta yhden ja pystypaikalta kaksi ohilaukausta. – Ei ollut hyvä päivä penkalla tänään, mutta hiihto kulki kuitenkin ihan hyvin. Kokonaisuus jätti parannettavaa, Ranta tuumasi positiivisena kilpailun päätteeksi.

Naisten pikakisa käydään lauantaina iltapäivällä miesten kilpailun jälkeen.

Tulokset

Lisätiedot:

Tiedottaja Matilda Suhonen 040 4889128