Kategoria: Uutiset

Tunnelmat ennen huomista Kanadan Maailman Cup kilpailua

    Jukka Haltia   Uutiset  

Suomen joukkue saapui kohtuullisen vähälumiseen Canmoreen runsaan 20 tunnin matkustamisen jälkeen maanantai–iltana paikallista aikaa. Urheilijoilla oli siis edessään sopeutuminen yhdeksäntunnin aikaeroon ja 1400 metrin korkeuteen. Kahden harjoituspäivän jälkeen kilpailut aloitetaan huomenna torstaina miesten pikamatkalla. Suomelta kilpailussa mukana ovat Ahti Toivanen, Tuomas Grönman ja Matti Hakala. Miesten joukkueen terveystilanne on hyvä ja tavoite onkin avata suomen miesten pistetili.

Perjantaina vuorossa on naisten pikamatka ja suomea kilpailussa edustavat Kaisa Mäkäräinen, Mari Laukkanen ja Sanna Markkanen. Kaikkien urheilijoiden uskotaan yltävän pisteille, vaikka lopullinen iskukyky sairasteluiden jälkeen selviääkin vasta kilpailussa.

Lauantaina vuorossa Canmoressa ovat yhteislähtökilpailut, suomalaisista Mäkäräinen on ainoana jo varmistanut paikkansa kilpailuun. Muiden osalta osallistumisoikeus edellyttää onnistumista pikakilpailussa.

Sunnuntaina kilpaillaan viesteissä, ohjelmassa ovat pari- ja sekaviestit

Lisää kisatunnelmia torstaina miesten pikakilpailun jälkeen

Maailman Cup kiertue jatkuu Pohjois Amerikassa

    Jukka Haltia   Uutiset  

IBU:n Maailman-Cup kiertue jatkuu tulevana viikonloppuna Kanadassa (WC 7 Canmore) ja seuraavalla viikolla USA:ssa (WC 8 Presque Isles)

Suomen Ampumahiihtoliitto on nimennyt joukkueensa WC 7 ja WC 8 kilpailuihin.

Joukkueen kokoonpano on seuraava: Kaisa Mäkäräinen, Mari Laukkanen, Sanna Markkanen, Ahti Toivanen, Tuomas Grönman ja Matti Hakala

Joukkueen johto ja huolto: Ville Kotikumpu, Henri Rauhamäki, Pekka Kemppi, Juha Kankkunen Jarkko Siltakorpi ja Kim Hautaviita

Joukkueen yhteystiedot ovat: Ville Kotikumpu + 358 46 878 2206

Nuorten MM-kilpailut Romaniassa päätökseen

    Jukka Haltia   Uutiset  

Nuorten MM-kilpailut Romaniassa Cheile Gradisteissa päättyivät tänään tiistaina kilpailun viimeisenä lajina oli tänään  N/M 21 v viestit.

Ampumahiihtoliitto onnittelee joukkuetta hienoista suorituksista ja toivottaa joukkueen tervetulleeksi kotiin.

Kilpailun kaikki tulokset löytyvät kansainvälisen liiton (IBU) kotisivuilta.

Tulokset 2.2.2016 Viestit

Naiset 21 v kymmenes sija (+5.29,2) (0+5) joukkueella Auli Kiskola , Jessika Rolig , Erika Jänkä 

Naiset 21v Viestijoukkue

Naiset 21v viestijoukkue, vasemmalta Auli Kiskola, Jessika Rolig ja Erika Jänkä.

Miehet 21 v kahdeksas sija (+6.01,2 ) (1+11 ) joukkueella Mikko Loukkaanhuhta, Tero Seppälä, Olli Jaakkola ja Teemu Huhtala

M21 viestijoukkue, vasemmalta Teemu Huhtala, Olli Jaakkola, Tero Seppälä, Mikko Loukkaanhuhta.

Miehet 21v viestijoukkue, vasemmalta Teemu Huhtala, Olli Jaakkola, Tero Seppälä ja Mikko Loukkaanhuhta.

Tulokset 1.2.2016 Viestit

Naiset 19 v seitsemäs sija (+ 3.28,5) (0+5) joukkueella Jenni Keränen , Maija Keränen , Maiju Luokkala

Naiset 19v viestijoukkue, vasemmalta Maiju Luokkala, Jenni Keränen ja Maija Keränen.

Miehet 19 v seitsemäs sija (+4.22,2) (1+8) joukkueella Jaakko Ranta , Aapo Erkkilä , Tuomas Harjula

Miehet 19 v viestijoukkue, vasemmalta Tuomas Harjula, Aapo Erkkilä ja Jaakko Ranta.

 

Tulokset 31.1.2016 Takaa-ajo

Naiset 19 v: Maiju Luokkala 19. (+4.04,0) (0+0+0+0),  Jenni Keränen 46. (+6.49,3) (1+0+2+3)

Naiset 21 v: Auli Kiskola 24. (+5.29,7) (0+2+1+1), Erika Jänkä 48. (+8.49,9) (2+0+0+1)

Miehet 19 v: Jaakko Ranta 21. (+5.17,7) (0+0+3+1), Tuomas Harjula 33. (+0+1+1+2)

Miehet 21 v Teemu Huhtala 18. (+4.02,0) (0+1++0+1), Mikko Loukkaanhuhta 44. (+7.03,8) (1+0+1+1), Tero Seppälä 50. (+8.23,4) (2+2+3+1)

 

Tulokset 30.1.2016 pikamatka

Naiset 21 v: Auli Kiskola 25. (+2.09,3) (1+0), Erika Jänkä 31. (+2.34,6) (0+0), Jessika Rolig 46. (+3.34,8) (0+1),

Miehet 21 v: Teemu Huhtala 18. (+1.52,5) (0+1), Mikko Loukkaanhuhta 36. (+2.33,3) (0+1), Tero Seppälä 47. (+3.06,6) (0+3), Olli Jaakkola 71. (+4.36,9) (3+1)

 

Tulokset 29.1.2016 pikamatka

Naiset 19 v : Jenni Keränen 29. (+2.21,6) (0+0), Maiju Luokkala 32. (+2.24,9) (0+2), Maija Keränen 62. (+4.00,4) (0+3)

Miehet 19 v:  Tuomas Harjula 44. (+3.34,7)(2+2), Jaakko Ranta 52. (+3.51,8)(5+1)

 

Tulokset 28.1.2016 Normaalimatka

Naiset 21 v: Jessika Rolig 32. (+4.40,0) (0+0+0+1), Auli Kiskola 44. (+6.47,6) (1+3+1+0), Erika Jänkä 54. (+10.16,0) ( 0+2+1+2)

Miehet 21v: Tero Seppälä 43. (+7.45,0) (2+0+1+2), Teemu Huhtala 38. (+8.02,0) (1+2+1+0), Olli Jaakkola 72. (+12.37,6) ( 3+2+2+2), Mikko Loukkaanhuhta 73. (+12.43,0) (2+0+3+2)
Tulokset 27.1.2016  Normaalimatka

Pakkasen lauhtumisen aiheuttama kova sumu siirsi kisojen aloitusta puolitoista tuntia. Suomen joukkueen kilpailijat olivat kaikki ensikertalaisia MM-kisatasolla. Raskas rata, korkea ilmanala ja haastavat tuulet antoivat oman mausteensa kilpailuille.

Naiset 19 v: Jenni Keränen 21. (+3.34,3) (0+0+1+1), Maija Keränen 51. (+7.11,4) (0+1+0+3), Maiju Luokkala 65. (+9.37,8) (2+3+2+1)

Miehet 19 v: Tuomas Harjula 11.(+3.51,8) (0+1+0+0), Jaakko Ranta 21. ( +4.57,6) (0+1+0+1), Aapo Erkkilä keskeytti

Tuomas Harjula Romaniassa normaalimatkan kilpailussa

Tuomas Harjula Romaniassa normaalimatkan kilpailussa

Jaakko Ranta normaalimatkalla

Jaakko Ranta normaalimatkalla

Lapua Cup (Pohjanmaa-cup) jatkuu Ähtärissä ja Seinäjoella tulevana viikonloppuna

    Jukka Haltia   Uutiset  

Tulevana viikonloppuna jatkuu Lapua-cup (Pohjanmaa-cup) Ähtärissä 6.2.2016 ja Seinäjoella 7.2.2016.

Molemmissa paikoissa olosuhteet ovat kunnossa ilmoittaa kilpailun järjestäjä.

Lauantaina kilpaillaan pikamatka ja sunnuntaina yhteislähdöt.

Lisätietoja kilpailunjärjestäjän kotisivuilta

 

 

Ampumahiihdon joukkue Nuorten Olympialaisiin

    Jukka Haltia   Uutiset  

Suomen Ampumahiihtoliitto on nimennyt Joukkueensa Nuorten Olympialaisiin Norjan Lillehammerissa 12. – 21.2.2016

Joukkueen kokoonpano on seuraava:

N 18: Jenni Keränen, Saana Lahdelma; varalla Heidi Kuuttinen

M 18: Tuomas Harjula, Otto-Eemil Karvinen; varalla Santeri Kolehmainen

Joukkueenjohto: Niko Aapajärvi

Suksihuolto:  Jari Sahakangas

Ampumahiihdon joukkue Nuorten MM-kilpailuihin on täydennetty

    Jukka Haltia   Uutiset  

Suomen Ampumahiihtoliiton hallitus on nimennyt joukkueen täydentäjät nuorten MM-kisoihin.

Joukkuetta täydentävät: N 19 Maija Keränen ja Maiju Luokkala; varalla Santra Säde,. M 19 Tuomas Harjula; varalla Tuukka Invenius

 

Joukkue kokonaisuudessaan on seuraava:

Naiset 21 v

Erika Jänkä                                               Ahveniston Ampumahiihtäjät

Auli Kiskola                                              Ahveniston Ampumahiihtäjät

Jessika Rolig                                             Ahveniston Ampumahiihtäjät

Varalla Johanna Pykäläinen                 Kontiolahden Urheilijat

 

Naiset 19 v

Jenni Keränen                                           Ahveniston Ampumahiihtäjät

Maija Keränen                                          Ahveniston Ampumahiihtäjät

Maiju Luokkala                                        Lemin Eskot

Varalla Santra Säde                                 Kontiolahden Urheilijat

 

Miehet 21 v

Teemu Huhtala                                         Kontiolahden Urheilijat

Olli Jaakkola                                             Oulun Hiihtoseura

Mikko Loukkaanhuhta                             Kauhajoen Karhu

Tero Seppälä                                             Haapajärven Kiilat

Varalla Vili Sormunen                              Sumiaisten Kunto

 

Miehet 19 v

Aapo Erkkilä                                            Saloisten Reipas

Jaakko Ranta                                           Tuusulan Voima-Veikot

Tuomas Harjula                                      Tuusulan Voima-Veikot

Varalla Tuukka Invenius                      Soisalon Ampumahiihtäjät

Joukkueenjohto ja valmennus: Mika Haapoja, Niko Aapajärvi

Suksihuolto: Jouni Siltakorpi, Miko Leppäniemi

Junioreiden Superviikonloppu 23.-24.1. Vuokatissa

    Jouni Kinnunen   Uutiset  

Vuokatissa järjestetään 23.-24.1. lumilajien Superviikonloppu, jonka aikana kilpaillaan lauantaina nuorten sarjoissa ampumahiihdon, maastohiihdon, mäkihypyn ja yhdistetyn kilpailuissa, ja sunnuntaina kaikille lajeille yhteisessä skicross-kilpailussa. Ilmoittautumisaikaa mahtavaan talvitapahtumaan 18.1. asti!

VS_JunioreidenSupervkonloppu_210x146_UUSIN VERSIO!

 

Ampumahiihdolle menestystä Urheilugaalassa 2016

    Jukka Haltia   Uutiset  

Ampumahiihto sai hienosti huomiota ja näkyvyyttä 12.1.2016 Suomen Urheilugaalassa 2016.

Suomen Urheilun Hall of Fame valitsi Mika Häkkisen, Heikki Ikolan, Janne Lahtelan ja Tiina Lillakin uusina sankareina kunniagalleriaansa Suomen Urheilugaalassa 2016.

Suomen kansaa eniten sykähdyttänyt urheilutapahtuma 2015 oli Gaalan ainoassa yleisöäänestyksessä Kaisa Mäkäräisen kamppailu MM-2015 kisoissa MM-pronssille.

Vuoden Urheilija äänestyksessä Kaisa Mäkäräinen oli toisella sijalla hienolla pistemäärällä.

 

Ampumahiihtoliitto onnittelee voittajia ja palkittuja