Uutiset

IBU JUNIOREIDEN EM-KILPAILUT 17.01.-23.01.2022 Pokljuka

     Tapio Pukki   Uutiset  

Suomen Ampumahiihtoliiton hallitus on vahvistanut joukkueen lähettämisen IBU: nuorten EM-kilpailuihin Pokljukaan.

Kisoihin tullaan valitsemaan kolme naista ja kolme miestä sarjaan N22/M22. Urheilijavalinnoissa korostuvat alkukauden kansainväliset tulokset sekä kotimaan näyttökilpailut valintakriteerin mukaisesti. Valinnat julkaistaan 2.1.2022 näyttökisojen jälkeen.

Suomen Ampumahiihtoliiton koronanyrkki aloittaa toimintansa

     Tapio Pukki   Uutiset  

Suomen Ampumahiihtoliiton hallitus on perustanut koronanyrkin, joka toimii kilpailukauden aikana varmistamassa tapahtumien turvallista läpivientiä.
Päävastuu kilpailujen läpiviennistä ja alueen viranomaisten ym. ohjeiden noudattamisesta on edelleen seuralla.

Koronanyrkille on liiton hallituksen päätöksellä myönnetty valtuudet tehdä päätökset kilpailujen järjestämisen osalta, mikäli koronaan liittyen tulee haasteita. Nämä päätökset voivat liittyä esimerkiksi kilpailujen järjestämistapaan, kilpailujen siirtoon tai perumiseen. Koronanyrkki toimii tällöin tiiviissä yhteydessä järjestävän seuran kanssa.

Koronanyrkki voi myös antaa tarvittaessa kilpailunjärjestäjille toimintaohjeita turvallisen kilpailutapahtuman järjestämiseksi.

Koronanyrkin kokoonpano:
Liiton puheenjohtaja Kalle Lähdesmäki, toiminnanjohtaja Tapio Pukki, Katja Mjösund ja Jaana Pitkänen.

Koronanyrkin yhteystiedot: tapio.pukki(at)biathlon.fi ja +348 46 878 2200

Mari Ederiltä huippuonnistuminen pikakilpailussa

     Meri Maijala   MC tiedotteet  

Mari Eder ylsi loistosuoritukseen, kun ampumahiihdon maailmancup jatkui torstaina Ranskan Annecyssa naisten pikakilpailulla. Eder sijoittui 7,5 kilometrin kilpailun yhdeksänneksi ja jäi kilpailun voittaneesta Norjan Marte Olsbu Röiselandista 42 sekunnin päähän.

– Hiihto on ollut viikko viikolta parempaa. Östersundissa oli hiihtosijoitus 12, Hochfilzenissä kahdeksan ja nyt kuusi. Siihen pitää olla tyytyväinen. Se tunne mikä minulla on, että parempaa on tulossa, näkyy nyt myös tuloslistalla, Eder kommentoi.

Myös ampumapaikalla tuli onnistuminen ja Eder joutui kiertämään kilpailussa ainoastaan yhden sakkokierroksen makuupaikan jälkeen.

– Tietysti kokonaistulos tulee lajisuorittamisen kautta, ja ampumahiihdossa 90 osumaprosentilla pärjää paremmin kuin 60 prosentilla. Se on nyt ihan selvä ja viime viikolla homma kaatui siihen. 

– Tehtiin tällä viikolla todella kovasti töitä ammunnan kanssa ja haettiin teknistä suorittamista, mutta myös sitä, mihin keskittymistä suunnataan kisan aikana. 

Työ tuotti tulosta ja erityisesti pystypaikan onnistuminen sai Ederin tyytyväiseksi. 

– Tänään makuulla ennen viimeista laukausta kyynärpää lipesi alta pois ja jouduin rakentamaan asennon uudestaan ja ammuin ohi. Päinvastoin pysty oli hyvä ja keskittynyt ja olen siihen todella tyytyväinen, myös suorituksena enkä ainoastaan tuloksellisesti.

Minkkisen vahvat ampumasuoritukset jatkuu

Suvi Minkkinen sijoittui toiseksi parhaana suomalaisena pikakilpailun 42:nneksi. Jälleen ampumapaikalla puhtaaseen suoritukseen yltänyt Minkkinen jäi kilpailun kärjestä puolentoista minuutin päähän. 

– Taas nollakisa, siitä kyllä hyvä mieli. Makuun otin vähän varman päälle ja pystyllä pysyi hyvin ajatus kasassa. Yksi laukaus kerrallaan pystyin ottamaan alas.

– Hiihdollisesti kaksi ekaa kierrosta meni hyvin, mutta viimeisellä kierroksella ryöpsähti se ero. Vähän sama virsi jatkuu, se viimeinen kierros pitäisi saada tulemaan kovempaa. Uskon, että kisojen myötä ja kauden edetessä paranee. 

Minkkinen jäi pikakilpailussa maailmancupin pisteistä vain muutaman sekunnin päähän, mutta lähtöasetelmat lauantain takaa-ajoon ovat myös hänellä mainiot. 

– Tänään oli tosi tiukka kisa, siihen mahtui aika paljon tyttöjä eteen, vaikka nollat ammuin. Kuitenkin hyviltä paikoilta takaa-ajoon ja siellä voi lähteä pisteitä jahtaamaan. Toki harmittaa, ettei pisteille riittänyt, Minkkinen kommentoi.

Lehtosella reissuväsymystä

Nastassia Kinnunen ampui myös molemmat ampumapaikat puhtaasti ja sijoittui kilpailun 63:nneksi. Venla Lehtonen sijoittui pikakilpailun 89:nneksi. Hän ampui yhteensä kolme sakkokierrosta, kaksi makuulta ja yhden pystypaikalta. 

– Makuulla meni alhaalta kaksi ohi ja loput kolme oli keskellä. Minulla on sen kanssa ollut ongelmia, tuntuu hyvältä, mutta jostakin syystä asento ei pysy aina samana, niin tulee sitten virhettä. 

Lehtonen jäi kilpailun kärjestä reilun kolmen minuutin päähän. 

– Viimeisellä kierroksella tuli seinä ihan yllättäen vastaan. Nyt on tullut aika paljon kisoja alkukaudesta, ja vaikka kroppa on tuntunut ihan hyvältä, niin ilmeisesti alkaa kuitenkin reissuväsymys iskeä. 

– Nyt pitää mennä kotiin ja levätä ja tammikuussa vahvempana takaisin ja tekemään parempia suorituksia, Lehtonen päätti. 

Maailmancup jatkuu Ranskassa perjantaina miesten pikakilpailulla.

Tulokset

Kuva: NordicFocus

Suvi Minkkinen uran parhaaseen Hochfilzenin takaa-ajossa

     Meri Maijala   MC tiedotteet  


Suvi Minkkinen onnistui loistavasti, kun ampumahiihdon maailmancup jatkui sunnuntaina Itävallan Hochfilzenissä. Minkkinen sijoittui naisten 10 kilometrin takaa-ajossa 24:nneksi. Sijoitus oli Minkkisen uran tähän asti paras maailmancupissa.

– Parannettiin viime vuonna Hochfilzenissä tullutta uran parasta taas täällä samassa paikassa, samassa kisassa. Ilmeisesti hyvin sopii tämä paikka minulle. Ainakin tykkään tosi paljon kilpailla täällä, Minkkinen kommentoi.

Sijalta 29 matkaan lähtenyt Minkkinen onnistui nostamaan sijoitustaan takaa-ajossa lopulta hienosti viisi sijaa. Kilpailun voiton vei Norjan Marte Olsbu Röiseland, josta Minkkinen jäi reilun kahden minuutin päähän. 

– Ei ollut ehkä kaikista helpoin lähteä kisaan, kun oli paras lähtökohta, mitä on koskaan takaa-ajoon ollut. Tuntui, että omassa päässä sai jonkun verran jumppaa käydä, ettei mieti liikaa mieti ylimääräisiä, Minkkinen sanoi.

– Mutta olen tosi tyytyväinen, että sain noin ehjän suorituksen.

Minkkinen oli jälleen vahva ampumapenkalla ja hän ampui neljältä paikalta ainoastaan yhden ohilaukauksen. 

– Tyytyväinen olen, vaikka yksi pieni virhe tuli. Aika kovaa siellä ladulla painettiin ja railakkaasti lähdettiin liikkellee. Mietin, että näinköhän hiihdän itseltä jalat alta. 

– Aika hyvin pysyi hiihto kuitenkin kasassa loppuun asti. Yksi tämän kauden parhaista hiihdoista, Minkkinen iloitsi.

Nastassia Kinnunen sijoittui toiseksi parhaana suomalaisena 53:nneksi. Kinnunen ampui neljä sakkokierrosta ja jäi kärjestä reilut neljä ja puoli minuuttia.

– Hienoa, kun itseluottamusta tulee lisää askel askeleelta. Parempaan päin, Kinnunen kommentoi.

Mari Eder ampui kahdeksan ohilaukausta ja oli kilpailun 55:s. 

– Oli huono päivä ja huono suoritus. Ei jäänyt kerrottavaa. Ensi viikkoa kohti, ei auta muuta kuin yrittää palautua näistä ja katsoa eteenpäin.

Miehet viestissä sijalle 17

Suomen viestinelikko Tuomas Harjula, Tero Seppälä, Olli Hiidensalo ja Joni Mustonen sijoittui 17:nneksi miesten 4×7,5 kilometrin viestissä. Kilpailun voiton vei Norja, josta suomalaiset jäivät neljän minuutin ja 41 sekunnin päähän. 

Avausosuuden hiihtänyt Tuomas Harjula käytti makuulla yhden varapatruunan, mutta joutui pystypaikan jälkeen sakkokierrokselle. Vaihtoon Harjula saapui sijalla 27 vajaat kaksi minuuttia kärjen jälkeen. 

– Ei se mieltä ylennä, kun viime vuonna oli keulassa vaihdossa ja nyt oli viimeisenä. Kaikin puolin meni kyllä huonosti. En tiedä missä seuraavan kerran kisailen, mutta en ainakaan ihan hetkeen. Nyt pitää selvitellä tilannetta, Harjula kommentoi.

Tero Seppälä onnistui toisella osuudella ja ampui molemmat paikat puhtaasti. Vaihtoon Seppälä saapui 19:ntenä kaksi minuuttia ja 10 sekuntia kärjestä. 

– Ihan hyvin oma osuus meni. Nolla-ammuntoja ei ole liian montaa minulle tullut, niin siihen voi olla tyytyväinen. Ihan tasaisen vahvaa ladullakin. 

– Ei ollut joukkueena niin hyvä päivä. Vaatii aina, että kaikki neljä onnistuisi, että täällä maailmancupissa voi menestyä. Ensi kerralla sitten. Nyt vähän palautellaan ja jatketaan Ranskassa. 

Hiidensalolta vahva osuus

Olli Hiidensalo selvitti kolmannen osuuden myös mainiosti ja käytti ainoastaan yhden varapatruunan. Hiidensalo toi joukkueen vaihtoon sijalla 13 kaksi minuuttia ja 39 sekuntia kärjen jälkeen. Osuusajoissa Hiidensalo oli kolmannen osuuden neljänneksi nopein. 

– Ei ollut ihan meidän päivä. Itsellä oli ihan hyvä veto, varmaan parasta hiihtoa jopa yllättäenkin tuli tähän kolmanteen päivään. Verkassa tuntui tosi huonolta, mutta kyllä tuohon kisaan lämpesi yllättävästi mies vielä. Hyvä kokonaissuoritus, Hiidensalo sanoi.

Ankkuriosuudella Joni Mustonen selvitti makuupaikan yhdellä varapatruunalla, mutta joutui pystypaikan jälkeen kahdelle sakkokierrokselle.

–  Pystyammunta oli tänään todella vaikea. Kaksi ekaa putosi helposti, mutta sen jälkeen alkoi vaikeudet. Tuli liipaisupelkoa, kun tuonti oli epävarmaa ja loput laukaukset olivat ajoitusvirheitä. Viimeinen kierros piti vain taistella minkä pystyi. Mustonen kommentoi.

Ampumahiihdon maailmancup jatkuu torstaina Ranskassa naisten pikakilpailulla. 

Naisten takaa-ajon tulokset
Miesten viestin tulokset

Kuva: NordicFocus

Seppälältä jälleen hurja nousu takaa-ajossa

     Meri Maijala   MC tiedotteet  

Tero Seppälä onnistui taas hurjassa nousussa, kun ampumahiihdon maailmancup jatkui takaa-ajolla Itävallan Hochfilzenissä. Seppälä lähti miesten 12,5 kilometrin kilpailuun sijalta 29 ja saapui maaliin hienosti kahdeksantena. 

Kilpailun voiton vei Ranskan Quentin Fillon Maillet, josta Seppälä jäi 48 sekunnin päähän. 

– Oli taas aivan huippuveto. Ehkä jopa parempi kuin Östersundissa, kun tänään oli hiihdollisesti niin hyvä päivä. Oikeastaan koko ajan hiihdin aivan limiitillä, ja jaksoin silti tulla ihan loppuun asti, kertoi kolmanneksi nopeinta vauhtia ladulla pitänyt Seppälä.

Kilpailussa riitti jännitystä viimeiselle kierrokselle asti, sillä Seppälä oli mukana taistelemassa jo podium-sijasta.

– Tietysti ihan mitalista pääsin taistelemaan siinä, mutta kun jouduin porukan kirimään kiinni viimeisen kierroksen ekalla kilometrillä, niin ei ollut voimia vastata nousussa, jossa lähdettiin lyömään.

Vahva suorittaminen jatkui myös penkalla, Seppälä ampui neljältä paikalta ainoastaan yhden sakkokierroksen. 

– Ammunta on nyt ollut hyvää ja olihan se mahtava taas osua. Ei voi olla muuta kuin tyytyväinen. 

– Kiitos huollollekin, olivat hyvän suksen taikoneet minulle tänään, että pystyi nousemaan noin korkealle. 

Hiidensalo maailmancupin pisteille

Olli Hiidensalo jatkoi suomalaismiesten hyvää päivää sijoittumalla 26:nneksi. Hiidensalo ampui kilpailussa kaksi sakkokierrosta ja jäi kilpailun kärjestä minuutin ja 39 sekuntia.

– Olihan tuo hyvä ja tasapainoinen suoritus, vaikka muutama sija tiputtiinkin. Tosi tiukkaa on. 

– Hiihto oli vähän passiivista, kuten myös penkkatyöskentely, mutta ammuntoihin silti pakko olla tyytyväinen. Kokonaissuoritus oli hyvä.

Miesten kilpailut Hochfilzenissä jatkuvat sunnuntaina viestillä. 

– Hienoa, kun saadaan joukkueeseen paljon onnistumisia. Terolta taas mahtava nousu, siitä on näköjään kehkeytynyt oikein takaa-ajon mestari. Kasvattaa varmasti itseluottamusta meille myös viestiin huomiselle. 

Naiset viestin sijalle 11

Suomen nelikko Suvi Minkkinen, Mari Eder, Nastassia Kinnunen ja Venla Lehtonen sijoittui Hochfilzenissä naisten 4x6km viestin 11:nneksi. Kilpailun voiton vei Ruotsi, josta Suomen joukkue jäi kahden minuutin ja 45 sekunnin päähän. 

Tuttuun tapaan avausosuuden hiihtänyt Suvi Minkkinen ampui makuun puhtaasti ja käytti pystypaikalta kolme varapatruunaa. Minkkinen toi joukkueen vaihtoon sijalla 15.

– Täytyy sanoa, että oli aika paljon tapahtumaa ensimmäisellä kierroksella, oli täysi työ yrittää pysyä ongelmista. 

– Harmittaa pysty, kun tuli lataushäiriö ja siihen toki meni ekstra-aikaa. Ja jostakin syystä ei lähtenyt se yksi ohilaukaus, mikä lippaalta tuli, tippumaan niillä varoilla ja jouduin käyttämään kaikki kolme. Meinasi tulla tiukka paikka, Minkkinen kommentoi.

Suomalaiset onnistuivat hyvin myös muilla osuuksilla ja joukkue pysyi poissa sakkokierroksilta. Yhteensä nelikko käytti  viestissä 11 varapatruunaa.

– 11 sija on meille positiivinen sija ja näyttää siltä, että meillä on realistiseet mahdollisuudet top 10 ja top 8 -sijoituksia havitella. Kuitenkin niitä varoja pitää saada vähemmäksi, että se huippusuoritus tulee, Minkkinen summasi. 

Naisten kilpailut jatkuvat Hochfilzenissä sunnuntaina takaa-ajossa.

Miesten takaa-ajon tulokset
Naisten viestin tulokset

Kuva: NordicFocus

Hiidensalo uran parhaaseen Hochfilzenin maailmancupissa

     Meri Maijala   MC tiedotteet  

Olli Hiidensalo onnistui hienosti, kun ampumahiihdon maailmancup jatkui perjantaina Itävallan Hochfilzenissä. Hiidensalo sijoittui miesten 10 kilometrin pikakilpailussa 11:nneksi ja ylsi samalla uransa parhaaseen maailmancup-sijoitukseen. 

Myös ampumapenkalla tuli onnistuminen, sillä Hiidensalo ampui Saksan Johannes Kühnin voittamassa kilpailussa puhtaasti ja jäi kärjestä 42 sekunnin päähän.

– Kyllähän tuo aika paljon parempaa kokonaissuorittamista oli kuin Östersundissa. Hiihto vähän, mutta ammunta jo tosi paljon parempaa. Ja kyllä ne nollat tuo tiukassa kisassa aika paljon ylemmäs tuolla tulosliuskalla. En ole minäkään näitä nollia ihan liikaa ampunut elämäni aikana, Hiidensalo iloitsi.

– Pakko kyllä huoltoakin kiittää, tänään oli hyvä suksi, Hiidensalo kiitteli. 

Onnistuneen kilpailun jälkeen Hiidensalon lähtöasemat lauantain takaa-ajoon ovat erinomaiset, mutta vieläkin tärkeämpää antia kilpailusta oli olympiarajan, eli 16 parhaan joukkoon sijoittumisen, saavuttaminen.

– Kun nyt sai olympiarajan rikki, niin se vie paineita tulevilta starteilta. Sen suhteen on kyllä tosi helpottunut olo. 

Seppälä maailmancupin pisteille

Hochfilzenissä nähtiin myös toinen suomalaismies maailmancupin pisteillä, kun Tero Seppälä sijoittui pikakilpailun 29:nneksi. Seppälä ampui kilpailussa makuupaikan puhtaasti, mutta joutui kiertämään pystypaikan jälkeen kaksi sakkokierrosta. 

– Kiva nähdä, että huonompanakin päivänä pystyy sijoittumaan 30 joukkoon. Lähti ihan hyvin käyntiin, makuun klaarasin, vaikka jouduin vähän siirtoja tekemään, kun oli aika kova tuuli. Pystyltä en tänään pystynyt aivan niin hyvään suoritukseen, kuin edellisissä kisoissa, Seppälä analysoi.

Hän jäi kärjestä lopulta minuutin ja 14 sekunnin päähän. 

– Oli vähän nihkeä viimeinen rinki. Ei ollut aivan täydellistä tänään ja ehkä suksivalintakin olisi voinut olla vähän parempi. Paikataan kaikki virheet takaa-ajossa, Seppälä kommentoi.

Maailmancup-debyyttinsä tehnyt Joni Mustonen oli kilpailun 82:s ja Tuomas Harjula 96:s. 

Myös Minkkinen avasi pistetilin

Naisten 7,5 kilometrin pikakilpailussa parasta suomalaisvauhtia piti 29:nneksi sijoittunut Suvi Minkkinen. Maailmancupin pisteille yltänyt Minkkinen jäi kilpailun ylivoimaisesti voittaneesta Valko-Venäjän Hanna Solasta minuutin ja 53 sekunnin päähän.

– Aina toivoisi, että pikkuisen kovempaa pääsisi suksella, mutta kyllä se on jo parempaa, mitä viime viikolla. Kropassakin on tuntemuksissa ero kuin yöllä ja päivällä, varmasti osittain Östersundin pakkasella oli vaikutus siihen, että lihas ei siellä toiminut.

– Onnistuin kuitenkin tekemään uran parhaan pikakilpailun jo tässä vaiheessa kautta, Minkkinen iloitsi. 

Ampumapenkalla Minkkinen jatkoi loistavia suorituksiaan ja ampui jälleen molemmat paikat puhtaasti. 

– Pystylle tullessa hidastin selkeästi vauhtia, ajattelin, ettei haittaa jos tulee muutama sekunti takkiin. Se kyllä palkitsi, 23 sekunnin nollat ja siinä taas voitti aika monta sekuntia. Eilisessä treenissä tulin muutaman kerran sen verran kovaa ammuntaan, että meinasi loppua happi kesken. 

Hienon suorituksen teki myös pikakilpailun 43:nneksi sijoittunut Nastassia Kinnunen. Yhden sakkokierroksen ampunut Kinnunen jäi voittajasta kahden minuutin ja 20 sekunnin päähän. 

– Vauhti paranee selkeästi kisa kisalta ja erityisesti ammunta oli tänään ilon aihe. Fyysinen puoli ei ole vielä parhaalla tasolla, Kinnunen kommentoi. 

Mari Eder selvitti myös kolmantena suomalaisnaisena tiensä sunnuntain takaa-ajoon. Eder ampui yhteensä neljä sakkokierrosta ja sijoittui kilpailun 57:nneksi. Venla Lehtonen oli kilpailun 108:nneksi.

Maailmancup jatkuu lauantaina Hochfilzenissä miesten takaa-ajolla ja naisten viestillä. 

Miesten pikakilpailun tulokset
Naisten pikakilpailun tulokset

Kuva: NordicFocus

Suomen joukkueet maailmancup Hochfilzen ja IBU cup Obertilliach

     admin   Uutiset  

Maailmancup, Hochfilzen 6.12.-12.12.2021

Naiset

Mari Eder
Nastassia Kinnunen
Venla Lehtonen
Suvi Minkkinen

Miehet

Tuomas Harjula
Olli Hiidensalo
Joni Mustonen
Jaakko Ranta
Tero Seppälä

Valmennus
Jonne Kähkönen, Aku Moilanen

Huolto Marek Sander, Simon Kubina, Morten Priks, Risto Uusivirta
Lihashuolto Vesa Kontturi
Lääkäri Katja Mjösund

IBU CUP 3 joukkue, Obertilliach 14.12.-19.12.2021

Naiset

Emilia Irvankoski
Noora Kaisa Keränen
Sonja Leinamo
Nenna Lukkarinen

varalla:
Johanna Pykäläinen

Miehet

Arttu Heikkinen
Patrik Kuuttinen
Jonni Mukkala
1 urheilija valitaan MC-Hochfilzen joukkueesta

varalla:
Otto Ruusunen

Valmennus
Niko Aapajärvi, Ahti Toivanen

Huolto Matti Hakala, Timo Salminen

Näyttökisat 2.1.2022 Vuokatissa

    Lauri Elo   Uutiset  

2.1.2022 pidettävien näyttökisojen paikkakunta on varmistunut ja kisat järjestetään Vuokatissa. 

Näyttökisat koskevat sarjoja N/M yleinen ja N22/M22 sekä kisamuotona pikamatka. 

Kisoihin ilmoittautuminen avataan myöhemmin.

Tero Seppälä nousi viidenneksi Östersundin takaa-ajossa

     Meri Maijala   MC tiedotteet  


Tero Seppälä säväytti ampumahiihdon maailmancupissa Östersundissa sunnuntaina sijoittumalla miesten 12,5 kilometrin takaa-ajon viidenneksi. Seppälä teki kilpailussa huiman nousun, sillä hän starttasi kilpailuun sijalta 16. Takaa-ajon voiton vei Norjan Vetle Sjåstad Christiansen, jolle Seppälä hävisi 52 sekuntia. 

Sijoitus oli Seppälälle uran paras maailmancupissa. Aiemmin Seppälä on sijoittunut seitsemänneksi Nove Meston pikakilpailussa kaksi vuotta sitten. 

– Oli aivan mahtava tunne ja mahtava päivä. On tehty paljon töitä ja nyt se hyvä suoritus jo vähän yllättäenkin tuli. Vaikka lähtöpaikka olikin aivan hyvä, niin aika kova nousu kuitenkin kymmenen sijoitusta nostaa, Seppälä iloitsi.

Seppälä suoritui myös ampumapenkalla loistavasti, sillä hän ampui neljältä paikalta ainoastaan yhden ohilaukauksen ensimmäiseltä makuupaikalta.

– Pystyi suunnitelmaa toteuttamaan koko ajan. Tavoitteena oli hiihtää aina peesissä ja hoitaa ammunnat mahdollisimman nopeasti. Tavallaan sillä tavalla kuin parhaimmillaan treeneissä ja se onnistui, Seppälä kertoi.

– En miettinyt sitä tekemistä liikaa penkalla. Yksi lataushäiriö tuli makuulla, mutta siitäkin selvittiin. Pystyt meni kyllä tänään nätisti ja sillä noustiin taisteluun, Seppälä avasi päivän nopeita ammuntojaan. 

Seppälä ratkaisi viidennen sijansa lopulta loppukirissä. 

– Viimeisellä kierroksella en kyllä katsellut kertaakaan taakse. Tiesin, että kyllä siellä kovaa koitetaan minuakin kiinni ajaa. Oli siinä kova otatus. 

– Ja totta kai se vaatii aina kaikilta onnistumista, huollollekin iso kiitos. Täällä kuitenkin ratkaistaan alamäkeen loppu, niin pystyin hyvällä suksella liukumaan rinnalle ja haastamaan kirissä. 

– Oli hyvä päivä, Seppälä summasi. 

Naiset viestissä sijalle 15

Suomen joukkue Suvi Minkkinen, Mari Eder, Venla Lehtonen ja Nastassia Kinnunen sijoittui naisten 4×6 kilometrin viestin 15:nneksi. Nelikko jäi kilpailun voittaneesta Ranskasta reilun kuuden minuutin päähän.

Viestin avausosuutta vienyt Suvi Minkkinen onnistui mainiosti ja ampui molemmat ampumapaikat puhtaasti. Minkkinen toi joukkueen vaihtoon sijalla 12, reilut 50 sekuntia kärjen jälkeen. 

– Oli varmasti paras startti täällä. Nopeat nollat, sillä tekee aina viestissä aika paljon. 

– Viimeinen kierros oli kyllä raskas ja oli vaikea pitää vauhtia yllä. En tiedä, onko vielä lokakuun terveysongelmat taustalla siinä, ettei vielä tule loppuun asti, vai meneekö kylmyys osittain lihakseen. Joka tapauksessa kiva taas viestissä onnistua, Minkkinen kommentoi.

Toisella osuudella Mari Eder käytti yhteensä viisi varapatruunaa ja piti joukkueen sijalla 12. Ensimmäisessä vaihdossa ero kärkeen oli kaksi minuuttia ja 12 sekuntia.

Lehtonen avasi maailmancup-kauden

Maailmancup-kautensa viestissä avannut Venla Lehtonen käytti kolmannella osuudella kaksi varapatruunaa ja toi joukkueen vaihtoon sijalla 13, kolme ja puoli minuuttia kärjestä jääneenä. IBU-cupissa alkukauden kilpaillut Lehtonen matkusti Östersundiin lauantaina suoraan Norjan Sjusjöenistä.

– Eilen oli pitkä matkustuspäivä alla ja hieman oli väsynyt olo aamulla. Nyt kun on tullut aika tiuhaan kisoja, niin kroppa on ollut melko kovilla. Hiihto ei kyllä ollut parasta ja kylmä ilma teki sen, että jalat tuntui aika jäykältä.

– Toivon, että kun tässä tulee vähän huilia ja treenipäiviä, että löytyy hiihtoonkin parempi vaihde, Lehtonen kommentoi.

Ankkuriosuudella Nastassia Kinnunen joutui kiertämään makuupaikan jälkeen yhden sakkokierroksen. Pystyn Kinnunen selvitti hienosti puhtaasti. 

– Oli kivulias kisa. En tuntenut käsiäni tai sormiani, Kinnunen harmitteli.

Ampumahiihdon maailmancup jatkuu perjantaina Itävallan Hochfilzenissä naisten ja miesten pikakilpailuilla. 

Miesten takaa-ajon tulokset
Naisten viestin tulokset

Kuva: NordicFocus

IBU-cupissa hienoja suomalaissuorituksia

     Meri Maijala   MC tiedotteet  


Ampumahiihdon IBU-cupissa Norjan Sjusjöenissä nähtiin perjantaina ja lauantaina hyviä suomalaissuorituksia. 

Perjantaina miesten 10 kilometrin pikakilpailussa nähtiin peräti kaksi suomalaismiestä 20 parhaan joukossa, kun Kontiolahden Urheilijoiden Joni Mustonen sijoittui 16:nneksi ja Tuusulan Voima-Veikkojen Jaakko Ranta 18:nneksi. 

Kaksi sakkokierrosta ampunut Mustonen jäi kilpailun kärjestä reilun minuutin verran. 

– Oli sellainen kisa, että sai ulosmitattua sitä mihin pystyy. Myös ammunnallisesti sain sitä, mitä on ollut varastossa. Vielä yksi sakko pois, niin ollaan näissä kisoissa korkealla, Mustonen iloitsi.

Ranta selvitti pikakilpailun puhtaasti ja jäi Mustosesta vain kahden sekunnin päähän.

–  Aika loistava kisa. Sain vihdoin nollakilpailun myös pikakilpailuun kansainvälisten kisojen osalta tälle kaudelle. Samalla oli myös kauden ensimmäinen kiihtyvävauhtinen kisa. Karsintakisoissa oli vähän haasteita, kun jouduttiin sairastelujen takia muuttamaan harjoittelua, nyt selkeästi alkaa irtoamaan, Ranta iloitsi.

Ranta vahva yhteislähdössä

Ranta jatkoi hienoja otteitaan myös lauantaina miesten 15 kilometrin ja 60 hengen yhteislähtökilpailussa. Neljä sakkokierrosta ampunut Ranta oli kilpailun 25:s, kaksi minuuttia ja 22 sekuntia kärjestä jääneenä.

– Varma nolla ekalta makuulta takasi hyvän lähdön kilpailuun ja sain riittävän kovavauhtista peesiä. Pidettiin kovaa vauhtia ja se alkoi kumuloitua pystypaikoille. Ei riittänyt enää taidot niistä hapoista tuottaa nollia. 

– Loistava kauden alku kuitenkin, kun on päässyt taistelemaan IBU-cupin kokonaispisteistä, Ranta kommentoi.

Mustonen sijoittui yhteislähdön 41:nneksi. Yhteensä kuusi sakkokierrosta ampunut Mustonen jäi kärjestä vajaat kolme ja puoli minuuttia. 

– Makuulta omia pieniä virheitä ja ajattelin, että hyvillä pystyillä voi vielä ottaa hyvän sijan. Toiseksi viimeisellä kierroksella yritin nostaa sijoituksia, mutta viimeiseltä pystyltä harmittavasti kaksi ohi. Taisteltiin maaliin, mutta ei ihan niin hyvä päivä, Mustonen kommentoi. 

Patrik Kuuttinen sijoittui yhteislähdön 54:nneksi. 

Lehtoselta loisto pikakisa

Naisten perjantain pikakilpailun hienosta suomalaissuorituksesta vastasi 18:nneksi sijoittunut Imatran Urheilijoiden Venla Lehtonen. Lehtonen ampui kilpailun puhtaasti ja jäi kärjestä minuutin ja 22 sekuntia. Yhteislähdön Lehtonen jätti väliin, sillä hyvä suoritus pikakilpailussa toi paikan naisten maailmancup-viestiin sunnuntaille Östersundiin. 

– Ammunnallisesti tosi hyvä kisa, siihen olen tosi tyytyväinen. Se tuntui hyvältä ja varmalta ja vihdoin sain tälle kaudelle nolla-ammunnan. 

– Sijoitukseen olen myös tyytyväinen, koko ajan on mennyt parempaan tällä kaudella. Hiihto oli aika väsynyttä, ei vielä ihan täydellinen onnistuminen. Toivottavasti ne tulee tärkeämmissä kisoissa kauden mittaan. Iloinen olen kuitenkin siitä, miten kausi on alkanut, Lehtonen kommentoi.

Lähelle IBU-cupin pisteitä pikakilpailussa pääsi myös 43:nneksi sijoittunut Ahveniston Ampumahiihtäjien Noora Kaisa Keränen. Keränen ampui kilpailussa yhden sakkokierroksen ja jäi kärjestä kahden minuutin ja 14 sekunnin päähän. 

– Oli ihan hyvä startti. Ammunta toimii tällä hetkellä mukavasti ja makuu oli varma. Pystyltä harmillisesti yksi sakko ja se maksoi pistesijan. Kiva kuitenkin tietää, että on kilpailukykyinen niillekin sijoituksille, Keränen kommentoi.

Yhteislähtökilpailussa Keränen sijoittui 48:nneksi reilut viisi minuuttia kärjestä jääneenä. Sakkoja Keränen ampui yhteensä neljä.

– Oli tosi väsynyttä naista ladulla, lihas alkaa olla aika tyhjä. Kokonaisuutena kohtuullisia suorituksia, mutta jos olisi hiihto vähän paremmin kulkenut, niin olisi vähän lähemmäs pistesijoja voinut päästä, Keränen mietti. 

Heidi Kuuttinen sijoittui yhteislähdön 50:nneksi. 

IBU-cup jatkuu seuraavan kerran 16. joulukuuta Itävallan Obertilliachissa.

Miesten pikakilpailun tulokset
Miesten yhteislähdön tulokset
Naisten pikakilpailun tulokset
Naisten yhteislähdön tulokset