Kategoria: MC tiedotteet

Ampumahiihtojoukkue valmiina MM-avaukseen

    admin   MC tiedotteet  

Suomen joukkue on valmiina Ruhpoldingin MM-kisoihin, jotka käynnistyvät torstaina sekaviestillä. Päävalmentaja Per-Ole Lindell pitää sijoja 6-12 Suomen nelikolle realistisena.
”Kuudetta sijaa lähdemme tavoittelemaan. Se on meille hyvä suoritus, ja ylittää normaalitasomme, joka on ollut 10-12:nnen sijan paikkeilla”, Lindell sanoo.
Sekaviestistä alkaa myös Kaisa Mäkäräisen MM-urakka. Mäkäräisellä on takanaan onnistunut viikon Ridnaun-leiri.
”Kontiolahden maailmancupin jälkeinen viikko oli sairastelun vuoksi huono, mutta leiri oli onnistunut. Päivä päivältä on mennyt eteenpäin, nyt ainakin näyttä hyvältä. Kaisa haluaa hiihtää sekaviestin testinä itselleen”, Lindell sanoo.
Jatka lukemista…

Seurakirje ja kysely

    admin   MC tiedotteet  

Ensimmäinen seurakirje vuodelle 2012 on lähetetty seuroille. Se sisltältää mm. jäsenmaksutiedot sekä pyynnön seurojen yhteystietojen tarkistamisesta ja päivittämisestä myös liitolle. Kirjeen maininta seurakyselystä vuodelta 2011 tarkentui siten, että tämän viestin yhteyteen tulee seurakysely liiton sivuille seurojen käyttöön. Voitte sen alta ladata, täyttää ja palauttaa sähköpostilla tai kirjepostilla. Toiminnassamme on vielä paljon hiomista, mutta liiton toimisto tekee parhaansa palvellakseen myös seuroja parhaalla mahdollisella tavalla.

Seuroja halutaan vielä muistuttaa lisenssijärjestlmän ongelmasta, mitä työstetään parhaillaan, mutta ennen kuin se saadaan toimimaan halutulla tavalla, muistutetaan seuroja ja kilpailun järjestäjiä, että Sporttirekisteristä saatu Sportti ID-tunnus on urheilijan henkilökohtainen kilpailulupanumero, millä kilpailuihin voi ilmoittautua.

Lataa seurakysely tästä.

Mäkäräinen nousi upeaan voittoon, Kauppinen ilahdutti 21. sijalla

    admin   MC tiedotteet  

kaisanettiKaisa Mäkäräinen jatkoi hienoja suorituksiaan Kontiolahden maailmancupissa, kun hän otti kauden toisen voittonsa sunnuntaina takaa-ajossa. Kilpailuun kakkossijalta päässyt joensuulainen ratkaisi voittotaiston viimeisessä ammunnassa, jossa hän selvisi ohilaukauksitta Saksan Magdalena Neunerin jouduttua kahdelle sakkokierrokselle. Mäkäräinen ehti maaliin lopulta 35,9 sekuntia Neuneria aikaisemmin, ja ehti poimia Suomen lipunkin käteensä maalisuoralla. Mäkäräiselle kilpailun ainoa ohilaukaus tuli toiselta makuupaikalta.
”Ammuntaan olin tosi tyytyväinen, se oli hyvä suoritus kovassa paikassa. Pystyin hyvin keskittymään siihen itse tekemiseen, enkä ruvennut haahuilemaan mitään siellä ampumapaikalla. Hyvä veto”, Mäkäräinen sanoi. Jatka lukemista…

Mäkäräinen taisteli toiseksi, myös Laukkanen onnistui jälleen

    admin   MC tiedotteet  

kaisanaama2Kaisa Mäkäräinen taisteli kovan kannustuksen siivittämänä edessä toiseksi Kontiolahden maailmancupin pikakilpailussa. Mäkäräistä hidasti vain yksi ensimmäiseltä makuupaikalta tullut ohilaukaus, jota hän ei jaksanut harmitella.
”Se nyt ei ole niin vaarallista. Tänään ampumaprosentti oli kuitenkin 90, sehän on paljon yli keskiarvoni. Hyvä kisa kaiken kaikkiaan”, Mäkäräinen sanoi iloisena. Jatka lukemista…

Kaikki suomalaiset takaa-ajoon

    admin   MC tiedotteet  

ahtitoivanen2Suomalaismiehet onnistuivat kotiyleisön edessä mallikkaasti pikakilpailussa Kontiolahden maailmancupissa, sillä kaikki kolme selvisivät sunnuntain takaa-ajoon. Kolmikosta parhaiten onnistui Ahti Toivanen, joka sijoittui 39:nneksi. Jarkko Kauppinen oli 45:s ja Timo Antila 51:s. Kaikki suomalaismiehet ampuivat kolme ohilaukausta. Kilpailun voitti Ranskan Martin Fourcade. Toivanen nappasi myös kaksi maailmancupin pistettä. Jatka lukemista…

Suomi onnistui mukavasti sekaviestissä

    admin   MC tiedotteet  

Pakkasta oli niukasti alle sallitun, kun Kontiolahden maailmancup avattiin sekaviestillä. Suomen nelikko Kaisa Mäkäräinen, Mari Laukkanen, Ahti Toivanen ja Jarkko Kauppinen sijoittui seitsemänneksi. Viesti alkoi suomalaisittain suorastaan loistavasti, kun Mäkäräinen päästi Laukkasen kärjessä toiselle osuudelle. Viestin voitti Ranska ennen Ukrainaa. Suurin osa maailman ehdottomista huipuista ei kylmyyden vuoksi hiihtänyt, mutta suomalaisparhaimmisto Mäkäräistä myöten halusi kotiyleisön edessä hiihtää. Jatka lukemista…

Seitsemän suomalaista näyttää osaamistaan kotiladuilla

    admin   MC tiedotteet  

Kontiolahden maailmancupiin osallistuu viikonvaihteessa seitsemän suomalaista ampumahiihtäjää. Joensuussa asuville Kaisa Mäkäräiselle, Laura Toivaselle, Jarkko Kauppiselle ja Ahti Toivaselle Kontiolahden maailmancup on kirjaimellisesti kotiladuilla, sitä se on oikeastaan myös Vuokatissa asuvalle enolaiselle Mari Laukkaselle.  Vain Sanna Markkanen ja Timo Antila eivät ole Kontiolahdella aivan kotiladuillaan.
”Kotikisat ovat meille tärkeät. Näyttämisen halu on suuri, toivottavasti urheilijat saavat jännityksensä hallintaan ja pystyvät näyttämään parastaan kotiladuilla. Kisoilla on merkitystä myös MM-valintojen osalta, sillä neljäs ja viides nimi sekä miehissä että naisissa ovat vielä auki”, päävalmentaja Per-Ole Lindell sanoi.
Vaikka suurimmat odotukset kohdistuvat Mäkäräiseen, myös Oslossa hienosti askeleen eteenpäin ottanut Mari Laukkanen on naisten puolella erityisen mielenkiintoinen seurattava. Keskiviikkoillan tiedotustilaisuudessa Mäkäräinen kehui Kontiolahden latuja hänelle hyvin sopiviksi ja hyviä nousuja sisältäviksi. Kotikisoihin hän lähtee luottavaisin mielin. Hän odottaakin hiihdosta paljon, samoin ammunnasta.
”Kaisa oli nyt Oslon jälkeen ampumatta pari päivää, mutta kävi keskiviikkona ampumassa”, Lindell kertoo hyvin sujuneesta harjoituksesta.
Kontiolahden maailmancupin kotisivuilta kisa-aikataulu ja muuta lisätietoa: www.biathlon-kontiolahti.fi

Nuorten SM-kisoissa 27 seuraa mitaleilla

    admin   MC tiedotteet  

Kontiolahdella 21.-22.1. järjestetyissä ampumahiihdon nuorten SM-kilpailuissa peräti 27 seuraa pääsivät mitalin makuun. Kaksipäiväisten kilpailuiden ohjelmassa olivat normaalimatka sekä yhteislähtö. Eniten mitaleja keräsi Ahveniston Ampumahiihtäjät, joka saavutti yhteensä 14 mitalia. Näistä kuusi oli kultamitaleja.

Jatka lukemista…

Vuoden Liikuttajaseura 2011

    admin   MC tiedotteet  

Suomen Kuntoliikuntaliitto aloitti 50-vuotisjuhlavuotensa kunniaksi perinteen, jossa vuosittain palkitaan valtakunnallisesti yksi liikunta- tai urheiluseura aikuisten harrasteliikuntatoiminnasta. Ensimmäisenä Vuoden Liikuttajaseurana palkittiin Helsingin Suunnistajat.

Vuoden Liikuttajaseura -tunnustus myönnetään vuosittain liikunta- ja urheiluseuralle, joka toteuttaa laadukasta aikuisten terveyttä edistävää liikuntaa omassa lajitoiminnassaan. Tunnustuksen jakamisesta vastaa Suomen Kuntoliikuntaliitto yhteistyössä lajiliittojen ja SLU-aluejärjestöjen kanssa.

Vuoden Liikuttajaseuralle myönnetään 1000 euron palkinto seuran aikuisten liikunnan kehittämiseen. Tunnustusta voivat hakea kaikki Suomen
Kuntoliikuntaliiton jäsenliittojen ja jäsenalueitten liikunta- ja urheiluseurat. Haku tapahtuu täyttämällä hakulomake
http://www.webropol.com/P.aspx?id=587939&cid=68083104

Aikataulu
* Haku avautuu seuroille 1.12.2011
* Haku päättyy 27.2.1012
* Tunnustuksen julkistaminen 30.-31.3.2012.

Vuoden Liikuttajaseura 2011 -tunnustuksen haku

Onko Sinun seurasi paras aikuisten liikuttaja? Ansaitseeko seurasi Vuoden
Liikuttajaseura -tunnustuksen vuoden 2011 toiminnastaan?

http://www.kunto.fi/urheiluseuroihin/vuoden-liikuttajaseura/

Tulevaisuuden urheiluakatemiaverkosto on huippu-urheilun alueellinen
verkosto ja koko urheilijan polun perustukiratkaisu
Ø  Urheilun ja opiskelun yhdistäminen
Ø  Osaava valmennus toimivissa ja hyvin saatavilla olevissa olosuhteissa
Ø  Osaamista lisäävä ja yhteistyöhön ohjaava toimintatapa