Kategoria: MC tiedotteet

Kaisa Mäkäräinen nousi viidenneksi takaa-ajossa

    admin   MC tiedotteet  

Fort Kentin takaa-ajossa kahdeksantena matkaan lähtenyt Kaisa Mäkäräinen nosti itsensä kolme sijaa korkeammalle ollen lopputuloksissa viides. Kisan voitti kilpailuun kärjessä lähtenyt Saksan Andrea Henkel. Mäkäräinen hävisi Henkelille 1.16. Mäkäräinen joutui toisen makuupaikan jälkeen kertaalleen sakkokierrokselle kuten myös toisen pystypaikan jälkeen. Mari Laukkanen paransi sijoitustaan mukavasti nousten maailmancupin pisteille. Hän oli kisassa 36. Laukkaselle kertyi kisassa kolme sakkoa.

Mäkäräinen jatkaa maailmancupin johdossa, mutta ero Henkeliin kaventui ainoastaan viiteen pisteeseen. Kokonaispisteissä kolmantena oleva ruotsalainen Helena Ekholm on jäänyt Mäkäräisestä 19 pistettä.

Takaa-ajon tulokset, naiset 12.2.

Mäkäräinen palasi cup-johtoon

    admin   MC tiedotteet  

Yhdysvaltojen Fort Kentissä kilpailtava kauden kahdeksas maailmancup-viikonloppu käynnistyi pikamatkoilla. Viikko sitten Presque Islessä cup-johdosta pudonnut Kaisa Mäkäräinen nousi takaisin piikkipaikalle sijoituttuaan kilpailussa kahdeksanneksi. Kolmen sakon rasittamana Mäkäräinen hävisi kisan voittajalle saksalaiselle Andrea Henkelille 1.03. Henkel suoriutui kisasta puhtaalla ammunnalla. Saksalaisten panos oli vahva ja he veivät kilpailussa kolmoisvoiton. Mari Laukkanen oli kisassa 52. ja hänelle kertyi kisassa neljä sakkoa.

Mäkäräinen johtaa maailmancupia kahdeksalla pisteellä ennen Ruotsin Helena Ekholmia. Saksalainen Henkel on 25 pisteen päässä Mäkäräisestä. Maailmancup jatkuu tänään takaa-ajoilla.

Pikakilpailun tulokset, naiset 11.2.

Nuoret ampumahiihtäjät kutsuivat Puhtaasti paras ohjelman SM-kisoihinsa

    admin   MC tiedotteet  

Puhtaasti paras -ohjelma haastaa Suomen ampumahiihdon nuoret huiput reilun pelin asialle ampumahiihdon SM-kisoissa Hämeenlinnassa 19.-20.2.2011. Kaisa Mäkäräinen kutsuu kaikki kilpailijat allekirjoittamaan suurvetoomuksen puhtaan urheilun puolesta.

Hämeenlinnassa kohtaavat 13-21-vuotiaat ampumahiihtäjät normaali- ja pikamatkoilla.

– Menestyminen ampumahiihdossa vaatii kovaa harjoittelua, hyviä hermoja ja reilua meininkiä. Puhtaus on urheilussa ehdoton asia. Tässä olen tiukka ja haastan siksi kaikki Suomen nuoret ampumahiihtäjät mukaan viemään puhtaan urheilun sanomaa. Olen itse jo allekirjoittanut Puhtaasti paras-ohjelman vetoomuksen netissä ja kannustan kaikkia SM-kisoissa mukana olevia tekemään samoin, Kaisa Mäkäräinen sanoo.

Puhtaasti paras-ohjelman esittelypiste on paikalla Ahveniston SM-kisoissa lauantaina 19.2 kello 12-17 ja sunnuntaina 20.2. kello 10-15. Esittelypisteellä voi allekirjoittaa suurvetoomuksen puhtaan urheilun puolesta ja testata, tunnistaako Puhtaasti paras-ohjelman upeat urheilutähdet.

Liikunnan ja urheilun lajiliitot saivat loppuvuodesta 2010 ehdottaa Puhtaasti paras-ohjelmalle tapahtumia, joissa ne toivoivat puhtaan urheilun sanoman näkyvän. Puhtaasti paras-ohjelma valitsi ampumahiihdon nuorten SM-kisat yhdeksi kauden kärkitapahtumista ja otti näin ampumahiihtäjien kutsun vastaan.

Tiedote kokonaisuudessaan

Ahveniston Ampumahiihtäjien kotisivuille:

www.aah-hml.fi

Kaisa Mäkäräinen takaa-ajon kuudes Presque Islessä

    admin   MC tiedotteet  

Viikonloppuna Yhdysvaltojen Presque Islessä Kaisa Mäkäräinen oli lähellä palkintokorokesijaa takaa-ajossa. Myös Mari Laukkanen oli kilpailussa hyvässä vauhdissa. Mäkäräinen lähti takaa-ajoon sijalta yhdeksän 44 sekuntia Helena Ekholmiin perään. Alkumatka sujui erinomaisesti ja Mäkäräinen nosti itsensä kahden makuupaikan jälkeen kilpailun kärkeen. Molemmat makuut sujuivat puhtaasti. Mari Laukkanen nosti itsensä myös kahden ampumapaikan jälkeen taistelemaan hyvistä sijoituksista. Makuupaikoilta kertyi ainoastaan yksi sakko ja väliajoissa Mari oli parhaimmillaan jo sijalla 12. Vaativat tuuliolosuhteet pystypaikoilta kuitenkin pudottivat molempia urheilijoita alaspäin. Mäkäräinen joutui seitsemän kertaa sakkokierroksille ja viimeiseltä paikalta jäi kaikki taulut ylös. Laukkanen joutui pystypaikkojen jälkeen viidesti sakkokierrokselle ja hänelle kertyi viimeiseltä paikalta neljä sakkoa. Lopputuloksissa Mäkäräinen sijoittui kuudenneksi ja Laukkanen oli 34. Kisan voitti norjalainen Tora Berger, jolle Mäkäräinen hävisi 2.17. Miesten kisassa mukana ollut Jarkko Kauppinen oli 47.

Perjantaina vuorossa olleessa pikakilpailussa Mäkäräinen oli yhdeksäs ja Laukkanen 30. Kaksi sakkoa kisassa ampunut Mäkäräinen hävisi kilpailun voittaneelle Helena Ekholmille 44 sekuntia. Ruotsalainen ampui molemmat ampumapaikat puhtaasti. Miehissä Jarkko Kauppinen oli 50. ja Janne Kantanen 71.

Lauantaina sekaviestissä Suomi oli yhdeksäs häviten voittaja-Saksalle 3.20. Suomen joukkueessa olivat Mari Laukkanen, Kaisa Mäkäräinen, Janne Kantanen ja Jarkko Kauppinen.

Mäkäräinen tippui viikonlopun osakilpailun jälkeen maailmancupin kokonaistilanteessa toiselle sijalle. Kärkeen nousi ruotsalainen Helena Ekholm. Heidän välillään on eroa seitsemän pistettä.

Takaa-ajon tulokset, naiset, 6.2.
Takaa-ajon tulokset, miehet, 6.2.
Pikakilpailun tulokset, naiset, 4.2.
Pikakilpailun tulokset, miehet, 4.2.
Sekaviestin tulokset, 5.2.

Suomen alle 21-vuotiaat miehet neljänneksi ampumahiihdon MM-viestissä

    admin   MC tiedotteet  

Nuorten ampumahiihdon MM-kilpailut huipentuivat Tsekin Nove Mestossa junioreiden (alle 21-vuotiaat) viesteihin.

Suomen miehet Sami Orpana, Jori Rantahakala, Ahti Toivanen ja Mikko Repo onnistuivat hyvin saavuttaen neljännen sijan.  Maailmanmestaruuden otti Saksa, hopea meni Venäjän joukkueelle ja pronssia saalisti Norja. Suomi joutui kisassa viidesti sakkokierroksille ja jäi Saksalle 4.06. Ampumaolosuhteet olivat haastavat ja yksikään joukkue ei selvinnyt kilpailussa sakoitta.

Alle 21-vuotiaiden naisten viestissä voitto meni Venäjän joukkueelle. Suomen naiset Sanna Markkanen, Meri Maijala ja Krista Berg sijoittuivat sijalle 10.

Kisojen tulokset

Ohilaukaukset pudottivat Toivasen kärkikamppailusta

    admin   MC tiedotteet  

Sunnuntain takaa-ajoon neljäntenä startannut Ahti Toivanen ei onnistunut ampumapaikoilla ja hän putosi sijalle 13. Peräti kahdeksan kertaa sakkokierroksille joutunut Toivanen jäi kisan voittajalle saksalaiselle Johannes Kühnille 2.19. Kisan toisesta nolla-ammunnasta vastannut Mikko Repo nousi 16 sijaa ollen 34. ja myös Sami Orpana nosti sijoitustaan ollen 39.

N21-sarjassa Sanna Markkanen oli 40. ja Krista Berg 52. M19-sarjassa Aku Moilanen putosi muutaman sijan ollen 26. ja Atte Kiskola puolestaan nousi sijalle 52. N19-sarjassa Meri Maijala oli 31. ja Sanja Metsärinta 53.

Kisojen tulokset

Ahti Toivanen neljäs nuorten MM-pikamatkalla

    admin   MC tiedotteet  

Viikonloppuna käynnistyneissä nuorten MM-kilpailuissa Suomi oli lähellä mitalia, kun Ahti Toivanen sijoittui M21-sarjan pikamatkalla neljänneksi. Toivanen hävisi pronssin ainoastaan 0,3 sekuntia ranskalaiselle Ludwig Ehrhartille. Molemmat ampuivat kisassa yhden sakon. Kisan voittajalle saksalaiselle Tom Barthille tappiota kertyi 26,1 sekuntia. Barth suoriutui ampumapaikoilta puhtaasti. Samassa sarjassa Sami Orpana oli 45., Mikko Repo 50. ja Olli Hiidensalo 70.

N21-sarjassa Sanna Markkanen oli 32. ja Krista Berg 56. M19-sarjassa Aku Moilanen oli 23., Atte Kiskola 60., Andrea Selenius 76. ja Mika Lammi 82. N19-sarjassa Meri Maijala oli 23.  ja Sanja Metsärinta 59.

Kisojen tulokset

Ampumahiihdon nuorten MM-kilpailut Nove Mesto, Suomen joukkue valittu

    admin   MC tiedotteet  

Nuorten MM-kilpailut ovat Tsekin Tasavallan Nove Mestossa 29.1.2011-5.2.2011. Suomen joukkue on valittu 17.1.2011. Joukkueeseen kuuluu 13 urheilijaa. Nuorten MM-kilpailuissa kilpaillaan sarjoissa alle 19-vuotiaat ja alle 21-vuotiaat miehet ja naiset.

Suomen joukkue
Urheilijat:

Miehet alle 19-vuotiaat:
– Atte Kiskola, Ahveniston Ampumahiihtäjät
– Mika Lammi, Kauhajoen Karhu
– Aku Moilanen, Saarijärven Pullistus
– Andreas Selenius, Österby Sportklubb

Miehet alle 21-vuotiaat:
– Olli Hiidensalo, Lahden Hiihtoseura
– Sami Orpana, Lahden Hiihtoseura
– Jori Rantahakala, Lahden Hiihtoseura
– Mikko Repo, Kontiolahden Urheilijat
– Ahti Toivanen, Kontiolahden Urheilijat

Naiset alle 19-vuotiaat:
– Meri Maijala, Lapin Biathlon Tokka
– Sanja Metsärinta, Lahden Hiihtoseura

Naiset alle 21-vuotiaat:
– Krista Berg, Oulun Hiihtoseura
– Sanna Markkanen, Leppävirran Viri

Valmentajat:
– Kristian Holm (joukkueen johtaja), Ville Kotikumpu

Huolto:
– Juha Kankkunen, suksihuoltaja
– Raimo Isometsä, suksihuoltaja
– Ari Nurmenrinta, suksihuoltaja

KILPAILUOHJELMA NMM-kilpailut:
29.1. Pikamatka, kaikki sarjat
30.1. Takaa-ajokilpailu, kaikki sarjat
1.2. Normaalimatka alle 19-vuotiaat miehet ja naiset
2.2. Normaalimatka alle 21-vuotiaat miehet ja naiset
4.2. Viestit alle 19-vuotiaat miehet ja naiset
5.2. Viestit alle 21-vuotiaat miehet ja naiset

Yhteydet Suomen NMM-joukkueeseen Ville Kotikummun kautta. Puhelin  046 878 2207

Lisätiedot:
Kristian Holm, SAhL nuorten päävalmentaja 046 878 2208
tai
Ville Kotikumpu nuorten valmentaja 046 878 2207

Kilpailun kotisivuille pääset tästä.

Kaisa kolmanneksi Ruhpoldingin päätöskisassa

    admin   MC tiedotteet  

Kaisa Mäkäräinen starttasi Ruhpoldingin kisaviikonlopun päättäneeseen takaa-ajokilpailuun kahdeksantena. Eroa kärjessä lähteneeseen Tora Bergeriin oli 49 sekuntia. Hyvässä vireessä ladulla ollut Kaisa joutui tiukan paikan eteen ensimmäisellä ampumapaikalla, kun kaksi taulua jäi ylös. Sijoitus putosi 15:ksi, mutta Kaisa pystyi kokoamaan itsensä erinomaisesti muilla ampumapaikoilla. Alkukaudesta tuttu varmuus ja rauhallisuus olivat läsnä ja kolme viimeistä ampumapaikkaa sujuivat puhtaasti. Sijoitus nousi jokaisen ammunnan jälkeen tasaisesti ja viimeisen ammunnan jälkeen hän oli neljännellä sijalla. Viimeisellä lenkillä Kaisa ohitti ruotsalaisen Anna Carin Zidekin ja varmisti näin ollen seitsemännen palkintokorokepaikkansa kuluvan kauden aikana. Kaisan edelle kisassa sijoittuivat pikakilpailussakin kärkikaksikkona olleet Berger ja Andrea Henkel. Eroa kärkeen jäi 59,3 sekuntia. Samalla Kaisa kasvatti johtoaan maailmancupin kokonaistilanteessa.  Eroa toisena olevaan Helena Ekholmiin on 42 pistettä.

Miesten kilpailussa Jarkko Kauppinen oli 55. Hän joutui viidesti sakkokierrokselle. Kisan voitti ruotsalainen Björn Ferry.

Maailmancup jatkuu tulevana viikonloppuna Italian Anterselvassa.

Tulokset:
Naisten tulokset 16.1.
Miesten tulokset 16.1.

Mäkäräiselle jälleen kahdeksas sija

    admin   MC tiedotteet  

Ruhpoldingin kisaviikonloppu jatkui pikamatkoilla. Perjantaina 14.1. oli vuorossa miesten kilpailu ja lauantaina 15.1. oli naisten vuoro startata.

Maailmancupin johtajan liivi päällä matkaan startannut Kaisa Mäkäräinen sijoittui Ruhpoldingissa toistamiseen kahdeksanneksi. Ammunnatkin noudattivat samaa kaavaa kuin normaalikilpailussa ja makuulta taulut putosivat vakuuttavasti. Pystypaikalta jäi pystyyn viimeinen taulu ja tämä pudotti Kaisan mitalikamppailusta. Kisan voitti Norjan Tora Berger ja Kaisa hävisi hänelle 49,7 sekuntia. Laura Toivanen oli kisassa 91.

Miesten kisassa Jarkko Kauppinen vastasi jälleen parhaasta suomalaissuorituksesta. Puhdas ammunta siivitti Jarkon sijalle 29 ja jälleen maailmancupin pisteille. Päivän voittaja oli ylivoimaisesti norjalainen Lars Berger, jolle Jarkko hävisi 1.40. Paavo Puuruselle kertyi kisassa kaksi sakkoa ja sijoitus painui 65. sijalle. Timo Antila joutui kierrokselle kolmesti ja hän oli 69.

Kisaviikonloppu päättyy huomisiin takaa-ajokisoihin, joissa on mukana Kaisa Mäkäräinen ja Jarkko Kauppinen.

Tulokset:
Naisten tulokset 15.1.
Miesten tulokset 16.1.