Uutiset

Ampumahiihtoliiton syyskokous Jyväskylässä vahvisti toimintasuunnitelman ja talousarvion 2024

     Tapio Pukki   Uutiset  

Suomen Ampumahiihtoliitto                                                                               TIEDOTE 11.12.2022

Suomen Ampumahiihtoliiton syyskokouksessa hyväksyttiin liiton toimintasuunnitelma ja talousarvio 2024 sekä valittiin hallitukseen erovuoroisten tilalle uudet jäsenet.

Kokoukseen toi Jyväskylän kaupungin tervehdyksen kaupunginhallituksen puheenjohtaja Caius Forsberg.

SAhL puheenjohtaja Kalle Lähdesmäki painotti avauspuheenvuorossaan koko ampumahiihtoväen yhteenkuuluvuutta ja yhteistoimintaa niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin. ”Venäjän hyökkäyssota erilaisine seurauksineen, sekä varsin nopeasti kasvavat kustannukset inflaation myötä ovat asioita, joissa pärjätään parhaiten yhteistyöllä”. Lähdesmäki painotti, että liikkumisen lisäämiseen ja edistämiseen on saatava kehitystoimia, jotta ampumahiihto pystyy vastaamaan suomalaisen yhteiskunnan linjaamiin haasteisiin liikkumisen lisäämisestä.

”Huippu-urheilu näkyvimpänä osana ampumahiihtoa vaatii uusiutumista aiempien käytäntöjen osalta. Fluori on poistunut, lyijyn talteenotto sekä monet tasa-arvoon ja vastuullisuuteen liittyvät tekijät on kyettävä toteuttamaan suomalaisen ja kansainvälisen lainsäädännön sekä hyvän tavan mukaisesti”, Lähdesmäki jatkoi.

Vuodesta 2024 seuratoiminnan teemavuosi

Ampumahiihtoliiton toimintasuunnitelmassa 2024 nousevat painotetusti esiin alue- ja seuratoiminnan kehittäminen. Ampumahiihdon kehityksen kannalta Suomessa on tunnistettu oheiset tavoitteet:

  • Ampumahiihdon harrastajamäärän kasvattaminen, erityisesti alle 15-vuotiaissa harrastajissa
  • Ampumahiihdon ohjaajien määrän ja osaamisen laadun vahvistaminen
  • Seurojen toiminnan suunnitelmallisen toiminnan tukeminen

Liitto tulee tukemaan seuroja ja alueita näiden tavoitteiden saavuttamiseksi myös yhteistyössä Olympiakomitean kanssa suunnitellulla ja toteutettavalla ampumahiihdon seurakehittämisen ohjelmalla.

Toimintasuunnitelma jatkaa Ampumahiihdon strategia 2026- toteuttamista. Toimintasuunnitelman osalta tavoitteita on edelleen tarkennettu ja mitoitettu suhteessa resursseihin.

Liittokokous päätti hallituksen kokoonpanosta

Syysliittokokouksessa olivat erovuorossa varapuheenjohtaja ja kolme hallituksen jäsentä.

Varapuheenjohtajaksi valittiin jatkamaan Heli Aikioniemi Rovaniemeltä.

Hallituksen jäseniksi valittiin:
Jatkamaan Ari Jaatinen Virroilta, Tanja Seppänen Kuopiosta, sekä Kimmo Turunen Kontiolahdelta.             

Hallituksessa jatkavat: Puheenjohtaja Kalle Lähdesmäki, varapuheenjohtaja Tero Pyssysalo, sekä jäsenet Matti Hakala, Riku Suikkanen ja Anne Talvensaari-Mattila.

Palkitsemiset:

Syysliittokokouksessa palkittiin parhaita seuroja SM-pisteiden perusteella. Järjestys kauden 2022-2023 kilpailujen perusteella on:

1. Kontiolahden Urheilijat                                1207p.

2. Seinäjoen Hiihtoseura                                  907 p.

3. Ahveniston Ampumahiihtäjät                     871 p.

Kokouksen puheenjohtajana toimi Miika Köykkä Jyväskylästä.

Lisätiedot:
puheenjohtaja Kalle Lähdesmäki, p. 0500 363126
toiminnanjohtaja Tapio Pukki, p. 046 8782200

Ampumahiihdon maailmancup päättyi Itävallan Hochfilzenissa naisten viestiin

     Matilda Suhonen   MC tiedotteet  

kuva: Nordic Focus

Ampumahiihdon maailmancup päättyi Itävallan Hochfilzenissa naisten viestiin. Norja voitti naisten viestin joukkueella Juni Arnekleiv, Marit Ishol Skogan, Karoline Offigstad Knotten ja Ingrid Landmark Tandrevold. Ruotsi oli maalissa toisena 31 sekuntia voittajajoukkueen jälkeen. Ranska oli viestin kolmas jääden minuutin ja sekunnin voittajasta. Suomen joukkue joutui jättämään viestin kesken viimeisellä osuudella. 

Suvi Minkkinen aloitti viestin tuoden joukkueen ensimmäiseen vaihtoon kymmenentenä. Minkkinen käytti makuupaikalla yhden ja pystypaikalla kolme varapatruunaa. – Yritin hiihdossa hyödyntää peesejä mahdollisimman paljon, kun lähtöpaikka oli aika kaukana. Onnistuinkin siinä ihan hyvin, ja hiihto oli pikkusen paremman tuntuista kuin eilen. Penkalla yritys oli tänään saada vähän nopeampaa ammuntaa, mutta se ei tuottanut tulosta, Minkkinen summasi. Vaihdossa ero kärkeen oli 53 sekuntia.

Daria Virolainen jatkoi viestiä toiselle osuudelle. Virolainen käytti makuupaikalla kaksi varapatruunaa, mutta ampui pystypaikan puhtaasti. Toisessa vaihdossa Suomi oli edelleen kymmenentenä. Noora Kaisa Keränen jatkoi viestiä kolmannella osuudella. Keränen joutui kiertämään sakkoringin kertaalleen makuupaikan jälkeen. Pystypaikalla hän käytti kolme varapatruunaa. Suomi vaihtoi viimeiselle osuudelle 12:ntena. Joukkueen ankkuri Sonja Leinamo joutui keskeyttämään viestin ensimmäisen ammunnan jälkeen, sillä joukkue liputettiin ulos kilpailusta.

Suomen päävalmentaja Erik Bartlett Kulstad summasi viikonlopun kilpailut Itävallassa. – Meillä oli sekä loistavia hetkiä että oppimiskokemuksia tällä viikolla. Suvi saavutti kauden ensimmäisen sijoituksen 20 parhaan joukossa loistavalla pikakilpailulla. Jaakon osumatarkkuus oli 40/41 laukauksesta. Otto osoitti, että hän on löytämässä kilpailukunnon, ja Daria antoi lupaavia näyttöjä takaisinpaluustaan. Nuoremmille urheilijoille viikko oli raskas. Mutta niin kauan kuin he ottavat näistä kokemuksista opiksi, kaikki on hyvin, Kulstad kommentoi.

Ampumahiihdon maailmancup jatkuu ensi viikonloppuna Sveitsin Lenzerheidessa.

Tulokset

Lisätiedot:

Matilda Suhonen

Maajoukkueen tiedottaja

matilda.suhonen@biathlon.fi

040 4889128

Suomi miesten viestin 11:s ampumahiihdon maailmancupissa

     Matilda Suhonen   MC tiedotteet  

kuva: Nordic Focus

Itävallan Hochfilzenissa kilpaillaan sunnuntaina miesten ja naisten viestit. Miesten viestin voitti Norja joukkueella Sturla Holm Laegreid, Tarjei Boe, Johannes Thingnes Boe ja Vetle Sjaastad Christiansen. Toiseksi tullut Ranska jäi voittajajoukkueesta 29 sekuntia. Saksan joukkue oli maalissa kolmantena minuutin ja 7 sekuntia voittajan jälkeen. Suomi sijoittui miesten viestin 11:nneksi joukkueella Jaakko Ranta, Otto Invenius, Jonni Mukkala ja Joni Mustonen

Jaakko Ranta aloitti viestin tuoden joukkueen ensimmäiseen vaihtoon viidentenä. Ranta käytti makuupaikalla yhden varapatruunan, ja selvitti pystypaikan puhtaasti. Ero kärkeen oli vaihdossa 29 sekuntia. – Hyvä tekeminen jatkui tänään ja huippuveto avausosuudella. Makuupaikan ohilaukauksen sain onneksi paikattua ensimmäisellä varapatruunalla. Ladulla oli tänään hyvä kulku muutaman nihkeämmän päivän jälkeen. Huoltokin oli onnistunut loistavasti, ja kalusto oli kilpailukykyinen, Ranta kommentoi tyytyväisenä.

Otto Invenius jatkoi viestiä toisella osuudella. Invenius ampui yhden ohilaukauksen makuupaikalta, mutta selvitti pystypaikan nollilla. Suomi oli viestin puolivälissä viidentenä vain 44 sekuntia kärkeä jäljessä. – Ensinnäkin kiitokset huollolle. Tänään oli superliukas suksi ja voisin väittää, että kilpailun paras kalusto. Kiitokset myös Jaakolle loistavasta avausosuudesta, kun pääsin lähtemään hyvältä paikalta toiselle osuudelle. Oma osuus meni tosi hyvin, vaikka viestin loppua kohden joukkueen sijoitus hieman putosikin. Tällä joukkueella ihan kelposuoritus, Invenius summasi. 

Jonni Mukkala jatkoi viestiä kolmannella osuudella. Mukkala käytti makuupaikalla kaksi varapatruunaa, ja joutui pystypaikan jälkeen kertaalleen sakkokierrokselle. – Pojat vetivät edellä niin hyvin, että sain lähteä hienosta paikasta omalle osuudelle. Hiihto kulki ihan hyvin, ja huolto oli tehnyt tänään huikeaa työtä suksien eteen. Sakkokierros pystypaikan jälkeen harmittaa, ja viimeisellä kierroksella eroa keulaan kertyi liikaa. Ensimmäinen maailmancupin viesti on nyt kuitenkin takana, ja sain tärkeää kokemusta tulevia viestejä varten, Mukkala totesi. Suomi vaihtoi ankkuriosuudelle kahdeksantena kaksi minuuttia ja 44 sekuntia kärjen jälkeen.

Joni Mustonen ankkuroi Suomen joukkueen maaliin sijalla 11. Mustonen kiersi sakkokierroksen makuupaikan jälkeen kertaalleen, ja pystypaikan jälkeen kahdesti. Ero voittajajoukkueeseen oli maalissa viisi minuuttia ja 4 sekuntia. – Oli vaikea päivä tänään. Ensimmäinen kierros lähti vielä hyvin liikkeelle ja yritin tehdä oman suorituksen. Ammunnassa tein omia pieniä virheitä. Olin penkalla hukassa, enkä päässyt kartalle ohilaukauksista. Hiihtokin oli toisen kierroksen jälkeen vaikeaa ja pystyammunta epäonnistui. Kaikkeni yritin, muttei se tänään riittänyt, Mustonen harmitteli.

Naisten viesti on ohjelmassa sunnuntaina iltapäivällä miesten viestin jälkeen. 

Tulokset

Lisätiedot:

Matilda Suhonen

Maajoukkueen tiedottaja

matilda.suhonen@biathlon.fi

040 4889128

Jaakko Ranta nousi takaa-ajossa maailmancupin pisteille

     Matilda Suhonen   MC tiedotteet  

kuva: Nordic Focus

Ampumahiihdon maailmancup jatkui lauantaina Hochfilzenissa miesten ja naisten takaa-ajoilla. Miesten takaa-ajon kärkikolmikko koostui norjalaisista. Johannes Thingnes Boe nousi voittoon sijalta 11 ammuttuaan kilpailussa vain yhden sakon. Toinen oli Johannes Dale-Skjevdal jääden voittajasta kolmella sakolla 22 sekuntia. Kaksi sakkoa ampunut Tarjei Boe oli maalissa kolmantena 28 voittajan jälkeen. Jaakko Ranta oli parhaana suomalaisena miesten takaa-ajon 36:s.

Sijalta 48 takaa-ajoon lähtenyt Ranta ampui kilpailun kaikki neljä ammuntaa puhtaasti. Maalissa eroa voittajaan oli neljä minuuttia ja 21 sekuntia.  – Rautanen ammunta siivitti pisteille ja uran toistaiseksi parhaaseen sijoitukseen. Meillä on hyvin toimiva tiimi, eikä onnistuminen olisi ilman tiimiä tänään onnistunut. Hyvällä yhteistyöllä löysimme oikeat siirrot haastaviin tuuliolosuhteisiin. Ladulla sain peeseistä hyötyä, ja viimeisellä kierroksella oli hyvää taistelua sijoituksista. Tosi tyytyväinen päivään kaikkineen ja hyvillä mielin kohti huomista viestiä, Ranta kommentoi tyytyväisenä. 

Otto Invenius oli takaa-ajon 37:s. Sijalta 39 matkaan lähtenyt Invenius ampui kilpailussa yhteensä neljä sakkoa. Hän ylitti maaliviivan samalla sekunnilla Jaakko Rannan kanssa. – Se oli semmoinen perussuoritus. Perusammunta ja perushiihto riitti tuohon. Ihan en Jaakkoa saanut kiinni, mutta oli hyvä kilpailu, Invenius totesi kilpailun jälkeen.

Suvi Minkkinen paras suomalainen naisten takaa-ajossa 

Naisten takaa-ajon voitti Ruotsin Elvira Öberg. Toiseksi nousi Sveitsin Lena Haecki-Gross jääden voittajasta 11 sekuntia. Kolmas oli Norjan Ingrid Landmark Tandrevold 14 sekuntia voittajasta jääneenä. Koko kärkikolmikko selvitti kilpailun yhdellä sakolla. Suvi Minkkinen oli parhaana suomalaisena naisten takaa-ajon 41:s.

Sijalta 18 matkaan lähtenyt Minkkinen ampui kilpailussa yhteensä kolme sakkoa. Maalissa ero voittajaan oli neljä minuuttia ja 33 sekuntia. – Yritin tänään roikkua kovemmissa peeseissä, ja lähdin hieman liian kovaa liikkeelle. Korkea ilmanala hidastaa palautumista, enkä pystynyt hiihtämään tänään omalla tasolla. Penkallakin tuli ajatuskatkoksia, kun huomasin tehneeni virheen vauhdinjaossa. Tästä opitaan, ja luotan jatkossa aiemmin käyttämääni nousujohteiseen taktiikkaan, Minkkinen pohti kilpailun jälkeen.

Daria Virolainen oli takaa-ajon 54:s. Virolainen ampui kilpailussa yhteensä viisi sakkoa jääden maalissa voittajasta kuusi minuuttia ja kolme sekuntia. – Tänään oli vaikea kilpailu alusta alkaen. Jo enne kilpailua tunsin, ettei olo ollut kovin hyvä. Luulen, että sen takia oli ammuntaongelmia, Virolainen kommentoi.

Ampumahiihdon maailmancupin ohjelmassa on huomenna sunnuntaina miesten ja naisten viestit.

Tulokset

Lisätiedot:

Matilda Suhonen

Maajoukkueen tiedottaja 

matilda.suhonen@biathlon.fi

040 4889128

Suvi Minkkinen naisten pikakilpailun 18:s

     Matilda Suhonen   MC tiedotteet  

kuva: Nordic Focus

Naisten pikakilpailu oli ampumahiihdon maailmancupin ohjelmassa miesten pikakilpailun jälkeen. Naisten pikakilpailun voitti Norjan Ingrid Landmark Tandrevold puhtaalla sarjalla. Ruotsin Elvira Öberg sijoittui toiseksi jääden voittajasta yhdellä sakolla viisi sekuntia. Ranskan Justine Braisaz-Bouchet oli kolmas. Ranskalainen ampui kilpailussa yhden sakon ja jäi voittajasta 20 sekuntia. Suvi Minkkinen ampui pikakilpailussa puhtaasti ja sijoittui 18:nneksi.

– Hyvä fiilis kisasta, ja iso steppi eteenpäin viime viikon suorituksista. Tekeminen on koko ajan ollut parempaa, ja nyt sain ammuntaankin vielä viimeisen silauksen. Tekeminen oli penkalla päättäväistä, ja uskalsin rohkeasti ottaa napsuja tuulen mukaan. Hiihtokierroksetkin tuli tasaisen hyvin, ja silläkin puolella olen napsun lähempänä keulaa. Hyvältä paikalta huomiseen takaa-ajoon, ja mielenkiintoinen kilpailu tulossa, Minkkinen kommentoi suoritustaan. Hän lähtee huomiseen takaa-ajoon minuutin ja 24 sekuntia voittajan perään.

Daria Virolainen avasi maailmancupin kautensa sijoittuen pikakilpailussa 35:nneksi. Virolainen selvitti makuupaikan puhtaasti, ja ampui pystypaikalla yhden ohilaukauksen. Hän lähtee takaa-ajoon minuutin ja 53 sekuntia voittajan perään. – IBU-cupin jälkeen en odottanut itseltäni mitään, vaan tavoitteena oli säästää voimia, jotta ammunta onnistuisi. Hiihto kulki hyvin tänään, kiitos siitä huoltomiehelleni. Kaikki meni niin kuin halusin, Virolainen totesi kilpailun jälkeen.

Sonja Leinamo oli pikakilpailun 65:s. Leinamo selvitti makuupaikan puhtaasti, mutta ampui pystypaikalla kolme ohilaukausta. Ero voittajaan oli maalissa kaksi minuuttia ja 55 sekuntia. – Olen tyytyväinen tämän päivän suoritukseen, vaikka kolme laukausta pystypaikalta lipsahtikin. Hiihto oli hyvän tuntuista, sukset toimi ja nollat makuulta, joten monta asiaa meni tänään nappiin. Kymmenen sekuntia takaa-ajopaikasta harmittaa, mutta kiva huomata, että hieman rikkonaisellakin suorituksella olen taistelemassa niistä paikoista, Leinamo kommentoi suoritusta.

Ampumahiihdon maailmancup jatkuu huomenna lauantaina miesten ja naisten takaa-ajoilla.

Tulokset

Lisätiedot:

Matilda Suhonen

Maajoukkueen tiedottaja

matilda.suhonen@biathlon.fi

040 4889128

Otto Invenius paras suomalainen miesten pikakilpailussa

     Matilda Suhonen   MC tiedotteet  

kuva: Nordic Focus

Ampumahiihdon maailmancup jatkui Itävällan Hochfilzenissa. Perjantaina ohjelmassa olivat miesten ja naisten pikakilpailut. Miesten pikakilpailun voitti Norjan Tarjei Boe. Toiseksi tullut Sturla Holm Laegreid jäi voittajasta viisi sekuntia. Molemmat norjalaiset selvittivät pikakilpailun nollilla. Kolmanneksi sijoittui Ruotsin Sesbastian Samuelsson. Hän ampui kilpailussa yhden sakon ja jäi voittajasta 10 sekuntia. Otto Invenius oli parhaana suomalaisena pikakilpailun 39:s.

Otto Invenius ampui molemmilta paikoilta yhden ohilaukauksen. Maalissa eroa voittajaan oli kaksi minuuttia ja 2 sekuntia. – Kisa meni suorituksena kohtalaisesti. 80% ammuntaan olen ihan tyytyväinen ja hiihtokin tuntui jo vähän virkeämmältä. Vielä on kunnon kanssa paljon tekemistä, mutta eiköhän se kilpailujen myötä lähde paranemaan, Invenius kommentoi.

Jaakko Ranta oli pikakilpailun 48:s. Ranta ampui molemmat paikat puhtaasti jääden voittajasta kaksi minuuttia ja 17 sekuntia. – Hyvä ja laadukas tekeminen jatkui penkalla, mutta tänään oli vaisumpi päivä ladulla. Lihaksisto ei tuntunut ihan olleen vireessä, ja suorituskyky puuttui. Olen tyytyväinen kuitenkin takaa-ajopaikkaan, ja siinä on huomenna pistesijoitukset kymmenkunta sekunnin päässä. Toivotaan, että tämän päivä kilpailu avasi paikkoja ja huomisesta tulee hyvä päivä, Ranta kommentoi viitaten takaa-ajoon.

Jonni Mukkala oli kilpailun 68:s. Mukkala ampui kaksi sakkoa molemmista ammunnoista. Maalissa ero voittajaan oli kaksi minuuttia ja 58 sekuntia.  – Hiihto oli ihan kohtalainen. Työpätkät tulivat hyvin, mutta olin vähän laiska rytminvaihtoa vaatineissa maastonkohdissa. Ammunnassa tein ihan omia virheitä, ja ne täytyy korjata viestiin. Takaa-ajopaikka ei jäänyt tänään kauas, ja uran paras maailmancupin sijoitus kuitenkin, Mukkala summasi. 

Joni Mustonen oli 75:s jääden kärjestä kolme minuuttia ja 15 sekuntia. Mustonen ampui makuupaikalta yhden ja pystypaikalta kaksi ohilaukausta. – Todella huono päivä tänään. Hiihdollisesti olin kaukana omasta tasosta. Ammunta oli hallittua, mutta pieniä virheitä kertyi liikaa. Lähdetään sunnuntaina viestissä parantamaan, Mustonen tiivisti. 

Naisten pikakilpailu käytiin Hochfilzenissa miesten kilpailun jälkeen.

Tulokset

Lisätiedot:

Matilda Suhonen

Maajoukkueen tiedottaja

matilda.suhonen@biathlon.fi

040 4889128

Maailmancup- ja IBU Cup- joukkueet joulukuulle

     Tapio Pukki   Uutiset  

Suomen joukkueita on päivitetty MC 1 ja IBU Cup 1 osakilpailujen jälkeen.

Suomen joukkue Maailmancup 1-2  Hochfilzen 8.-10.12.2023 ja Lenzerheide 14.-17.12.2023

Naiset:

Erika Jänkä
Sonja Leinamo
Suvi Minkkinen
Daria Virolainen

Miehet:

Olli Hiidensalo
Otto Invenius
Jonni Mukkala
Joni Mustonen
Jaakko Ranta

Valmennus: päävalmentaja Erik Bartlett Kulstad, lajivalmentaja Aku Moilanen

Huolto: Marek Sander, Morten Priks, Roberts Slotins, Risto Uusivirta
Vesa Kontturi, Katja Mjösund,
Asiantuntijayhteistyö Hochfilzen: Kaisa Sali, Niilo Konttinen

Suomen joukkue IBU Cup Idre 8.-10.12.2023 ja Sjusjöen 13.-16.12.2023

Naiset: 

Inka Hämäläinen
Noora Kaisa Keränen
Heidi Kuuttinen
Seela Peuralahti 

Varalla: 

Frida Achren
Emilia Irvankoski 

Miehet: 

Tuomas Harjula
Arttu Heikkinen
Jimi Klemettinen
Heikki Laitinen

Vara: 
Lauri Peltoniemi

Valmennus: Vastuuvalmentaja Ilkka Jarva, Ahti Toivanen
Huolto: Matti Hakala, Kristian Sotti

Lisätiedot:

MC: päävalmentaja: Erik Kulstad p. +47 452 22 854
lajipäällikkö: Teemu Vesala p. 040 860 7636
IC: vastuuvalmentaja Ilkka Jarva, p. 040 186 1733

toiminnanjohtaja: Tapio Pukki p. 046 878 2200

Päivitetyt kansalliset kilpailusäännöt on julkaistu

    Lauri Elo   Uutiset  

Suomen Ampumahiihtoliiton hallitus on vahvistanut kilpailusääntöjen päivityksen 22.11.2023 kokouksessaan. Sääntöihin päivitettiin kilpailu- ja valmennusvaliokunnan esityksestä kohta 11.11.1 koskien fluorittomuussääntöä.

Kohta 11.1.1
Ampumahiihdon kansallisissa kilpailuissa ei noudateta kaudella 1.7.2023-30.6.2024 IBU:n fluorittomuussääntöä, vaan kisoissa on sallittua käyttää EU-säännökset täyttäviä myynnissä olevia fluorituotteita.

Ampumahiihtoliiton valmennus- ja kilpailuvaliokunta voi kuitenkin määrätä erikseen kilpailut ja sarjat, joissa fluorikielto toteutetaan yhteisvoitelun avulla. Tarkempi ohjeistus tullaan kertomaan kilpailuohjeessa, jonka pohjana on IBU:n yhteisvoiteluprotokolla.

Muut säännöt ja määräykset löytyvät tässä tapauksessa IBU:n kilpailusäännöstä.

Kilpailunjärjestäjällä on oikeus periä ko. voitelusta kohtuullinen voitelumaksu kilpailumaksun yhteydessä.”

Kohdan 11.1.1 lisäksi kilpailusääntöön korjattiin kappaleiden numerointeja.

Muita sääntömuutoksia ei käsitelty kesken kilpailukautta. Kilpailu- ja valmennusvaliokunta pyytää seuroilta sääntömuutosehdotuksia kevään 2024 aikana, joita käsitellään ennen seuraavan kilpailukauden alkua 30.6.2023 mennessä.

Suomalaiset paransivat sijoituksiaan takaa-ajoissa

     Matilda Suhonen   MC tiedotteet  

kuva: Nordic Focus

Ampumahiihdon maailmancup päättyi Ruotsin Östersundissa sunnuntaina naisten ja miesten takaa-ajoon. Naisten takaa-ajon voitti Ranskan Lou Jeanmonnot, joka päihitti loppukirissä Saksan Franziska Preussin. Saksan Vanessa Voigt oli kolmas jääden voittajasta 19 sekuntia. Suvi Minkkinen nousi takaa-ajossa sijalle 34.

Suvi Minkkinen selvitti ensimmäiset kolme ammuntaa puhtaasti, mutta ampui viimeisellä pystypaikalla kaksi ohilaukausta. 40:ntenä matkaan lähtenyt Minkkinen jäi maalissa voittajasta neljä minuuttia ja 18 sekuntia. – Tekeminen oli selvästi parhaan tuntuista koko avausviikon kilpailuista. Alussa pyrin malttamaan ladulla, ja pystyin hyvin hiihtämään nousujohteisesti loppuun asti. Ohilaukaukset viimeisellä paikalla olivat puhtaita keskittymisvirheitä. Suoritus jättää vielä aika paljon hampaankoloon, mutta nousunohteinen kisaviikko kaikkineen. Toivotaan, että ensi viikolla oltaisiin jo 30 parhaan joukossa, Minkkinen kommentoi.

Miesten takaa-ajon voittoon nousi Ruotsin Sebastian Samuelsson. Saksan Philipp Nawrath oli toinen jääden viisi sekuntia voittajasta. Norjan Vetle Sjaastad Christiansen oli maalissa kolmantena seitsemän sekuntia voittajan jälkeen. Tero Seppälä oli miesten takaa-ajon 48:s. 

Tero Seppälä ampui kaksi sakkoa molemmista makuuammunnoista, mutta selvitti pystypaikat puhtaasti. Maalissa ero voittajaan oli neljä minuuttia ja 48 sekuntia. – Kilpailu oli makuuammuntojen jälkeen taputeltu. Tyyni olosuhde, mutta kasat olivat siirtyneet liikaa oikealle aivan kuten eilenkin. Analysoimme kilpailua päävalmentajan kanssa, mutta emme vielä löytäneet siihen selitystä. Mennään tästä eteenpäin, eikä jäädä miettimään tätä kilpailua enempää, Seppälä tuumasi kilpailun jälkeen. 

Ampumahiihdon maailmancup jatkuu ensi viikolla Itävallan Hochfilzenissa. 

Tulokset

Lisätiedot:

Matilda Suhonen

Maajoukkueen tiedottaja

matilda.suhonen@biathlon.fi

040 4889128

Tero Seppälä takaa-ajoon miesten pikakilpailusta

     Matilda Suhonen   MC tiedotteet  

kuva: Nordic Focus

Ampumahiihdon maailmancup jatkui Ruotsin Östersundissa lauantaina miesten pikakilpailulla. Pikakisan voitti Saksan Philipp Nawrath. Toiseksi sijoittunut Norjan Tarjei Boe jäi voittajasta 19 sekuntia. Norjan Vebjoern Soerum oli kilpailun kolmas jääden voittajasta 20 sekuntia. Koko kärkikolmikko ampui kilpailussa puhtaasti. Tero Seppälä oli parhaana suomalaisena miesten pikakilpailun 52:s.

Tero Seppälä ampui makuupaikalla kaksi ohilaukausta ja pystypaikalla yhden. Kolmen sakkokierroksen jälkeen ero voittajaan oli maalissa kaksi minuuttia ja 37 sekuntia. – Ammunta on toiminut tähän asti hyvin mutta siirrot menivät tänään väärään suuntaan sekoilun seurauksena. Kylmän kelin vuoksi ammunnat veivät aikaa, joten kilpailu meni pilalle penkalla. Sakkokierrokset rasittivat hieman hiihtovauhtia mutta onneksi olen huomenna mukana takaa-ajossa. Kokeillaan ennätystä, kuinka monta sijaa pystyn nousemaan, Seppälä tuumasi pikakilpailun jälkeen.

Jaakko Ranta oli pikakilpailun 64:s. Ranta selvitti makuupaikan puhtaasti mutta ampui pystypaikalta kaksi ohilaukausta. Maalissa ero voittajaan oli kolme minuuttia ja kolme sekuntia. – Harmittaa, kun takaa-ajopaikka jäi muutaman sekunnin päähän. Kilpailu kilpailulta vire on mennyt eteenpäin ja tänään hiihto oli jo pirteämpää. Pystypaikalla tuli muutama ohilaukaus liipaisuvirheen seurauksena, mutta tästäkin opitaan. Ammunta on kaikkineen hyvin hallussa, joten jatketaan luottavaisin mielin kohti ensi viikkoa, Ranta kommentoi.

Tuomas Harjula oli pikakilpailun 67:s. Harjula ampui yhden ohilaukauksen molemmissa ammunnoissa. Maalissa ero voittajaan oli kolme minuuttia ja 7 sekuntia. – Napsu oikeaan suuntaan. Halusin normaalimatkan jälkeen tehdä ehjän kilpailun, ja ainakin hiihdon osalta onnistuin siinä tänään hyvin. Rakensin koko kilpailun nousujohteisesti, ja jaksoin hiihtää viimeiselläkin kierroksella. Toivon mukaan tämä lähtee tästä taas rullaamaan paremmin, Harjula kommentoi.

Olli Hiidensalo oli neljällä sakolla kilpailun 77:s. Hiidensalo ampui kaksi sakkoa molemmista ammunnoista. Maalissa ero voittajaan oli kolme minuuttia ja 37 sekuntia. – En muista, koska olisin viimeksi karsiutunut takaa-ajosta. Tänään ei ladulla kulkenut eikä ammuntakaan sujunut. Huono päivä, Hiidensalo tiivisti.

Otto Invenius oli pikakilpailun 92:s. Invenius ampui neljä ohilaukausta makuuammunnassa mutta selvitti sen jälkeen pystypaikan yhdellä sakolla. Eroa voittajaan kertyi neljä minuuttia ja 37 sekuntia. – Painajaismainen kisa. Uskon kyllä siihen, että kunto on nousussa ja parempaa on tulossa, Invenius kommentoi.

Ampumahiihdon maailmancup päättyy Östersundissa huomenna sunnuntaina naisten ja miesten takaa-ajoon.

Tulokset

Lisätiedot:

Matilda Suhonen

Maajoukkueen tiedottaja 

matilda.suhonen@biathlon.fi

040 4889128