Kategoria: MC tiedotteet

Heikki Laitinen IBU-cupissa sijalle 18

     Meri Maijala   MC tiedotteet  

Ampumahiihdon IBU-cup jatkui lauantaina Slovakian Osrbliessä pikakilpailuilla.

Parasta suomalaisvauhtia miesten 10 kilometrin matkalla piti hienosti 18:nneksi sijoittunut Heikki Laitinen. Kilpailun voiton vei puhtaasti ampunut Norjan Håvard Gutubö Bogetveit, josta Laitinen jäi lopulta minuutin ja 24 sekuntia.

– Kokonaisuutena olen ihan tyytyväinen, kauden paras sijoitus, Laitinen summasi.

Kontiolahden Urheilijoiden Laitinen ampui kilpailussa yhteensä yhden sakkokierroksen makuupaikalta.

– Ammunta oli hyvä, se kyllä lämmittää mieltä.

– Hiihtoon en ole vielä ihan tyytyväinen, oli vähän raskas jalka. Oliko sitten matkustus, kun vasta toissa iltana saavuttiin pelipaikoille. Oli viimeisellä kiesillä jalka tumma, mutta ihan hyvillä mielin voi olla päivän kisasta.

IBU-cup jatkuu Slovakiassa sunnuntaina takaa-ajolla, johon Laitisella on loistava lähtöpaikka. Hänen eteensä starttaa kuusi miestä yhteensä viiden sekunnin sisään.

– Hyvä lähteä takaa-ajoon hyviltä paikoilta, siinä on tosi tiukkaa ja pääsee hyvään letkaan mukaan, Laitinen iloitsi.

Mustoselle uran toiseksi paras

Miesten kilpailussa hyvää vauhtia piti myös 34:nneksi sijoittunut Joni Mustonen. Kontiolahden Urheilijoiden Mustonen ampui kilpailussa yhteensä neljä sakkokierrosta, kaksi sekä makuulta että pystystä.

– Uran toiseksi paras sijoitus IBU-cupissa, en siihen voi olla pettynyt, mutta en tyytyväinenkään. Neljä sakkoa on aivan liikaa, mutta se kertoo hiihtovauhdista tällä hetkellä, kun pystyy silti pisteille hiihtämään.

Mustonen jäi kärjestä lopulta kaksi minuuttia ja 10 sekuntia. Viimeisellä kierroksella Mustonen oli hiihtoajoissa koko porukan kuudenneksi nopein.

– Kertoo, että jaksamista löytyy ihan loppuun asti.

Myös Mustosella on hyvät asetelmat sunnuntain kilpailuun.

– Ensimmäistä kertaa pääsen huomenna hiihtämään takaa-ajoa ja hyvältä sijoitukselta vielä. Täytyy illan aikana luoda vähän taktiikkaa, Mustonen mietti.

Laarilla suunta parempaan

Naisten 7,5 kilometrin pikakilpailun paras suomalainen oli 45:nneksi sijoittunut Sanna Laari.

– Tuli tunne tänään, että tekeminen on menossa parempaan suuntaan. Oli suhteessa parempaa kokonaisuutena edellisreissuun verrattuna, jos saisi tästä nousujohteisen puolitoista viikkoa.

Laari ampui makuupaikan puhtaasti, mutta joutui kiertämään pystypaikan jälkeen kaksi sakkokierrosta. Ero kilpailun voittaneeseen Saksan Vanessa Voigtiin oli lopulta reilut kaksi minuuttia.

– Täällä on ollut vähän vaihtelevat tuulet, sattui makuulle hyvä rako. Pysty oli tänään heikkous, kaksi sakkoa on liikaa. Vähän ylös tuntui jäävän laukaukset, mikä on minulle tyypillistä.

– Nyt tekeminen on sellaista, että nollilla pääsee top 20, mikä alkaa olla hyvä suoritus, Laari kommentoi.

Miesten tulokset
Naisten tulokset

Tero Seppälä MM-pikakilpailun 28:s

     Meri Maijala   MC tiedotteet  

Tero Seppälä sijoittui parhaana suomalaisena 28:nneksi, kun ampumahiihdon MM-kilpailut jatkuivat Pokljukassa miesten pikakilpailulla. 10 kilometrin matkan voittajaksi hiihti Ruotsi Martin Ponsiluoma, josta Seppälä jäi lopulta minuutin ja 19 sekunnin päähän.

– Alku hyvä, vähän ehkä rauhallinen ensimmäinen kierros, mutta se oli ihan osa taktiikkaa. Kylmempi keli, että kone lämpenee kunnolla, eikä ainakaan menisi reidet jumiin. 

Seppälä aloitti kilpailun vahvasti ja selvitti makuupaikan ilman sakkokierroksia. Pystypaikalta kierroksia tuli kaksi.

-Makuu hyvin, ja toinen kierros oli hyvää vauhdikasta hiihtoa. Mutta tänään oli ongelmia, kun meinasi peukalot jäätyä. Tiesin, ettei se makuuammunnassa haittaa, kun siinä ei peukaloa tarvi, mutta pystyllä se on yksi tukipiste. Yritin pyöritellä viimeisessä laskussa kättä, mutta ei se oikein riittänyt, Seppälä harmitteli.

– Ensimmäinen laukaus oli tosi huono, varmaan viisi senttiä ohi taulusta. Toinen oli jo pienempi virhe ja onneksi sain sen jälkeen paketin kasaan, ettei aivan mikään romahdus tullut.

Miehet kilpailevat Pokljukassa seuraavan kerran sunnuntaina takaa-ajossa.

– Saatiin takaa-ajoon ihan kohtuullinen paikka, että päästään siinä kuitenkin taistelemaan vielä hyvistä sijoista. Hiihtokunto ainakin aivan hyvä, positiivisin mielin seuraaville matkoille, Seppälä mietti.

Hiidensalolle uran paras

Olli Hiidensalo sijoittui heti Seppälän takana pikakilpailun 28:nneksi vain puoli sekuntia maamiestään jäljessä.

– Hiihto oli tänään hyvää ja suksi oli liukas, pystyi sen avulla tekemään hyvää suoritusta. Olisin toivonut pikkuisen parempaa sijoitusta, mutta tuo tuli tänään.

Hiidensalo kiersi makuupaikalta yhden sakkokierroksen ja onnistui ampumaan pystypaikan puhtaasti.

-Makuulta tuli pieni huolimattomuusvirhe, vähän liikaa kyttäsin ja huono liipasu siihen. Olin vähän pakkoraon edessä pystyllä, mutta sain puristettua viimeisenkin laukauksen sisään.

– Mutta pakko olla tyytyväinen. Paras MM-sijoitus mulle ja hyvät asetelmat takaa-ajoon, Hiidensalo iloitsi.

Harjulalle vähimmäistavoite

Tuomas Harjula jatkoi miesten hyvää kokonaispanosta sijoittumalla 47:nneksi. Samalla Harjula varmisti, että kaikki suomalaismiehet nähdään mukana MM-takaa-ajossa.

– Tyytyväinen olen kyllä suoritukseen, mutta sijoitukseen en ihan ole, vaikka olikin nappipäivä. Hiihto tuntui sen verta hyvälle, että vähän ihmetyttää, etten saanut maailmancupin pisteitä. Taisi olla taso sen verta kova tänään. 

Harjula ampui kilpailussa yhden sakkokierroksen makuupaikalta ja jäi kärjestä lopulta kaksi minuuttia.

– Vähimmäistavoite, että takaa-ajoon pääsi, saavutettu, Harjula summasi.

MM-kilpailut jatkuvat Pokljukassa lauantaina naisten pikakilpailulla.

Tulokset

Suomi MM-sekaviestin sijalle 13

     Meri Maijala   MC tiedotteet  

Suomen nelikko Tuomas Harjula, Tero Seppälä, Suvi Minkkinen ja Mari Eder sijoittui ampumahiihdon MM-kilpailujen avausmatkan, 4 x 7,5 kilometrin sekaviestin 13:nneksi. Sijoitus oli sama kuin myös viime vuoden MM-kilpailuissa, jossa sekaviesti kilpailtiin siten, että naiset hiihtivät kaksi ensimmäistä osuutta.

Pokljukassa kilpailun voiton vei Norja ennen Itävaltaa ja Ruotsia. Suomi jäi viestin kärjestä lopulta kolme ja puoli minuuttia.

Avausosuuden hiihtänyt Tuomas Harjula selvitti makuupaikan kahdella ja pystypaikan yhdellä varapatruunalla. Harjula toi joukkueen vaihtoon sijalla 14, minuutin päästä kärjestä.

– Hiihto kulki tänään hyvin, tunne oli kaikin puolin muutenkin hyvä ja sillä pystyi kompensoimaan tänään ammuntaa.

 – Varoja tuli käytettyä liikaa, makuuseen olen aika pettynyt. Ei ollut normaalia mitä meikältä yleensä. Vasemmalla oli kaikki osumat, niin en tiedä mitä oli käynyt, oliko asento muuttunut, Harjula kommentoi.

Toisella osuudella Tero Seppälä ampui makuupaikan puhtaasti ja käytti pystypaikalla kolme varapatruunaa. Seppälä toi Suomen vaihtoon sijalla 13, kaksi minuuttia kärjen jälkeen.

– Kunto on hyvä ja hiihtovauhdissa oli hyvää menoa, vaikka pystypaikalla kauan aikaa seisoskelu ei tehnyt hyvää reisille. Oli vähän nihkeä viimeinen kierros yksin hiihtää.

– Mutta vähän liian varmisteleva oli pysty. Makuu oli hyvä ja päättäväinen. Semmoisia ammuntoja kun toteuttaa täällä kisoissa, niin silloin pärjää. Otetaan hyvät asiat tästä nyt mukaan, Seppälä päätti. 

Naisilta loistoammunnat

Suvi Minkkinen onnistui kolmannella osuudella ampumaan molemmat paikat ilman sakkokierroksia ja vaihtoi sijalla 16. Ero kilpailua lähes alusta saakka johtaneeseen Norjaan oli kolmannessa vaihdossa vajaat kolme ja puoli minuuttia.

– Hiihdon puolelta oma fiilis tuntui siltä, ettei ihan saanut kaikkea irti. Pikkaisen alakanttiin normaalitasosta. Minunkin osuudella oli aika kovia hiihtäjiä, niin ero oli oletettavissakin. Vähän enemmän pitäisi saada kuitenkin irti ja runtua lisää.

– Hyvä, että ampumapaikalla pystyy kompensoimaan sitä, mitä suksella jää. Se on päällimmäisenä mielessä.

Myös Mari Eder onnistui Minkkisen tavoin penkalla loistavasti ja selvitti ankkuriosuuden ilman varapatruunoita.

– Ammunnallisesti oli mulle hyvä suoritus. Ainoa vain, että pystyllä olin varma, että yhden ammuin ohi ja jostakin syystä tähtäinten läpi näin, että taulu on edelleen mustana. Kerkesin lyödä varapatruunan piippuun ja ihan turhaa aikaa meni. Ymmärsin sitten tähtäinten läpi, että taulut ovat kaatuneet ja olin aika pitkään sitä mieltä, että kaveri on viereiseltä sen ampunut. Onneksi häkellyksissäni älysin toimia oikein ja muistin poistaa panoksen piipusta.

– Kuitenkin tasapainoinen aloitus koko joukkueelta ja jättää toivottavasti sopivan verran hampaankoloon, Eder summasi.

Ampumahiihdon MM-kilpailut jatkuvat Slovenian Pokljukassa perjantaina miesten pikakilpailulla.

Tulokset

Jaakko Ranta nousi EM-takaa-ajossa sijalta 41 sijalle 13

     Meri Maijala   MC tiedotteet  

Jaakko Ranta onnistui ampumahiihdon EM-kilpailuissa Puolan Duszniki Zdrojssa lauantaina loistavasti sijoittumalla miesten 12,5 kilometrin takaa-ajon 13:nneksi.

Sijalta 41, reilut puolitoista minuuttia kärjen jälkeen kilpailuun startannut Ranta nosti takaa-ajon aikana sijoitustaan kaiken kaikkiaan 28 pykälää. Samalla ero kilpailun voittaneeseen Ukrainan Artem Prymaan kaventui alle minuuttiin.

– Olihan kyllä huippuveto, tänään oli kovaa ajoa alusta loppuun. Ihan mahtipäivä. Sai hyvin hyödynnettyä peesejä oikeastaan alusta asti, Ranta iloitsi.

Ranta teki täydellistä työtä myös ampumapenkalla ja selvitti kaikki neljä paikkaa ilman sakkokierroksia.

– Ammunta oli pitkästä aikaa sitä normaalia tuttua. Tänään juuri aamupalalla juteltiin ja mietittiin, milloin kukakin on viimeksi ampunut neljät nollat kisassa. Päätin siinä ennen viimeistä ammuntaa alamäessä, että tänään se otetaan.

Onnistunutta suoritusta alleviivaa lisäksi se, että Ranta hurjasteli myös takaa-ajon kovimman loppuajan.

– Oli mukava kuunnella huoltomiesten väliaikatietoja, kun sijoitus parani kierros kierrokselta ja keula läheni. Oli mahtava kisata.

– Ja hyvä jatkaa ensin tietysti huomiseen sekaviestiin ja sen jälkeen valmistavalla leirille kohti MM-kisoja ja Pokljukaa. Kaikki näyttäisi olevan kunnossa, kunto kohdillaan ja ammunnassa on taas tatsi takaisin, Ranta päätti.

Heikki Laitinen ampui takaa-ajossa seitsemän sakkokierrosta ja sijoittui 51:nneksi.

Tulokset: https://ibu.blob.core.windows.net/docs/2021/BT/SCEU/CH__/SMPU/C73D_v1.pdf

Naiset sijalle 17 Antholzin viestissä

     Meri Maijala   MC tiedotteet  

Suomen joukkue Suvi Minkkinen, Mari Eder, Venla Lehtonen ja Erika Jänkä sijoittui 17:nneksi, kun ampumahiihdon maailmancupissa kilpailtiin naisten 4×6 kilometrin viesti Italian Antholzissa sunnuntaina. Nelikko jäi kilpailun voittaneesta Venäjästä vajaat viisi ja puoli minuuttia.

Viesti alkoi Suomen kannalta epäonnisesti, kun Suvi Minkkinen kaatui avausosuuden ensimmäisellä kierroksella vauhdikkaassa laskussa.

– Aika lailla se tuon kaatumisen ympärille kulminoitui minun osuus ja loppujen lopuksi koko viesti meni siihen, Minkkinen summasi.

– Sain poljettua mutkasta hyvät vauhdit, kun porukka otti sitä vähän varovasti. Olin tulossa vähän kovemmalla vauhdilla ja suunnitelma oli, että olisin saanut monta ohitusta tehtyä. Sitten edessä meni nurin ja useampi selkeästi horjahti. Mulle tilanne näytti siltä, että useampi tulee kaatumaan ja näin, että vasemmalle jäi tilaa ja lähdin vasemmalle väistämään, Minkkinen avasi tilannetta.

– Loppujen lopuksi itävaltalainen liukui kaatumisen jälkeen sen verran vasemmalle, ettei siihen jäänyt yhtään tilaa. Pölähdin täysin umpihankeen, ei siinä ollut oikein mitään tehtävissä.

Kaatuminen iski hapot

Minkkinen onnistui alun hankaluuden jälkeen kuitenkin ampumapaikalla hyvin ja käytti molemmilta paikoilta vain yhden varapatruunan. Vaihtoon Minkkinen saapui sijalla 19 kaksi minuuttia kärjen jälkeen.

– Ammunnat kaikkeen tähän nähden kohtuulliset, mutta tosi vaikea kisa oli kaatumisen jälkeen, hirveät hapot tuli jalkoihin, kun korkealla ollaan.

– Harmittaa tosi paljon viestissä epäonnistua tuolla tavalla, Minkkinen mietti.

Ederin selkävaivat saatu kuriin

Toisella osuudella Mari Eder toi Suomen vaihtoon sijalla 18. Ero kärkeen oli vaihdossa kaksi minuuttia ja 12 sekuntia.

– Oma hiihto oli parempaa siinä mielessä, että oli täysin kivutonta. Toki valmistautuminen tähän on mennyt aika eri tavalla, kuin optimaalisessa tilanteessa. On nyt yritetty vain hoitaa tätä tilannetta, että päästäisiin ongelmattomasta tilanteesta aloittamaan valmistautumisleiri kohti MM-kisoja.

– Onneksi sen puolesta ollaan sellaisessa tilanteessa, ettei tänään ollut mitään tuntemuksia selässä.

Viimeistelyleiri Italiassa

Italiassa kilpailtiin maailmancupissa viimeistä kertaa ennen 10. helmikuuta käynnistyviä MM-kilpailuja.

– Nyt on yksi jakso tätä kautta takana, missään nimessä ei tähän kokonaisuuteen voi olla tyytyväinen. Viime vuonna olin ennen MM-kisoja jokaisessa yhteislähdössä mukana. Tänä vuonna tilanne on toisenlainen, siellä on muutama hyvä suoritus, mutta myös epäonnistuneita ammuntoja ja tämä selkäongelma, Eder analysoi.

– Oberhofissa oli kuitenkin hyviä viitteitä siitä, että kunto oli menossa hyvään suuntaan. 

MM-kilpailuissa Slovenian Pokljukassa kilpaillaan noin 1300 metrin korkeudessa. Suomalaiset viimeistelevät kilpailukuntoaan Antholzissa.

– Täällä ollaan oltu koko kisaviikon ajan korkealla ja tarkoitus on siirtyä sitten lähempänä MM-kisoja Pokljukaan.

– MM-kisat alkaa heti tärkeillä starteilla ja katsotaan sillä silmällä väliajan valmistautumista, Eder summasi.

Lehtoselta hyvä ammunta

Kolmososuudella Venla Lehtonen käytti kaksi varapatruunaa makuulta ja onnistui ampumaan pystypaikan puhtaasti. Lehtonen toi joukkueen vaihtoon sijalla 16 kolme minuuttia ja 41 sekuntia kärjen jälkeen.

– Ammunta oli ihan hyvää, makuulla ensimmäinen vara oli vähän hätäinen ja meni aika kauas ohi, mutta toisella sain paikattua. Hiihdossa ei ihan paras päivä. Tänään hiihdin kaikki kierrokset yksinään, jos olisi ollut peesejä, olisi ehkä saanut paremmin irti, Lehtonen mietti.

– Koko joukkueena lähdettiin hakemaan tuloksellisesti paljon kovempaa sijoitusta. Tänään harmittavasti oli seikkoja, johon ei voitu vaikuttaa, Lehtonen lisäsi.

Jänkä onnistui pystypaikalla

Erika Jänkä käytti ankkuriosuudella kaksi varapatruunaa makuulta ja onnistui ampumaan pystypaikan puhtaasti. Korkealle sopeutumisen kanssa kamppaillut Jänkä odotti viestipäivää jännityksellä.

– Ollut taas tämän sopeutumisen kanssa aika vaikeita päiviä ja aika kauhunsekaisin tuntein normaalimatkan jälkeen odotin tätä viestiä. Suhteessa siihen varmasti paljon parempaa, mutta innoissani odotan tätä kahden viikon harjoittelutaukoa, se tulee tosi hyvään paikkaan.

– Pystystä pitkästä aikaa lippaalta nollat. Siinä olikin sellainen tilanne, en onneksi sitä itse tiennyt, mutta oli vähän pakko ampuakin ne nollat, ettei meitä liputettu pois, Jänkä iloitsi.

Suomen miehet seitsemänneksi Antholzin viestissä

     Meri Maijala   MC tiedotteet  

Ampumahiihdon maailmancupissa kilpailtiin lauantaina Italian Antholzissa miesten 4×7,5 kilometrin viesti, jossa Suomen nelikko Tuomas Harjula, Tero Seppälä, Jaakko Ranta ja Olli Hiidensalo sijoittui hienosti seitsemänneksi. Kilpailun voiton vei Ranska, josta Suomi jäi lopulta kahden ja puolen minuutin päähän.

Viestin avausosuuden hiihtänyt Tuomas Harjula selvitti makuupaikan puhtaasti ja käytti pystypaikalla kolme varapatruunaa. Harjula toi joukkueen vaihtoon sijalla 13 reilut 45 sekuntia kärjen jälkeen.

– Joukkueelta oli mahtava veto ja itseltä perushyvä. Oli taas napsun parempaa hiihtoa, harmittavasti pystypaikka oli aika huono, onneksi ei tarvinnut siinä kiertää sakkorinkiä ja ihan hyvältä sijalta vaihtoon.

Seppälä näytti

Tero Seppälä hurjasteli toisella osuudella ja nosti Suomen sijalle kuusi puolen minuutin päähän kärjestä.

– Mahtava päivä meillä tänään. Onhan se tosi kova tasonnosto, jos miettii vaikka viime vuotta, kun oltiin täällä sijalla 26 ja nyt oltiin seitsemänsiä. Kertoo, että on tehty oikeita asioita kesällä.

Seppälä onnistui loistavasti myös ampumapaikalla ja selvitti ammunnat ilman varapatruunoita. Samalla hän kellotti kakkososuuden nopeimman osuusajan.

– Oli vähän näyttöhaluja, kun ei yhteislähtöpaikkaa eilisestä hyvästä kisasta tullut.

– Ja olihan se hieno, kun pystypaikalla pääsi vasenkätisten mestaruudesta otattamaan Itävallan Simon Ederin kanssa, ja sen sai hoidettua Suomeen tällä kertaa, Seppälä myhäili.

– Tästä on kyllä tosi hyvä jatkaa MM-kisoihin muutaman viikon päästä.

Huolto loihti tykkiparin

Jaakko Ranta käytti kolmannella osuudella yhteensä neljä varapatruunaa, kaksi sekä makuulta että pystystä. Ranta toi joukkueen vaihtoon sijalla kahdeksan minuutin ja 14 sekuntia kärjen jälkeen.

– Olipahan veto meiltä. Kovia maita jäi taakse ja kokonaisuudessaan hyvin ollaan menty kauden aikanakin eteenpäin. Aloitettiin viestit sijalta 13, kaksi kymmenettä sijaa väliin ja nyt oltiin jo seitsemänsiä, Ranta pohti.

– Tänään ei penkalla ollut ihan yhtä vahva päivä, mitä on ollut treeneissä ja aikaisemmissa kisoissa. Joutui käyttämään varapatruunoita, mutta onneksi sitä on kesällä harjoiteltu, että ei siihen aikaa tuhrautunut kovin paljoa.

Urheilijoiden tapaan myös huolto onnistui viestipäivänä mainiosti.

– Hiihto oli tänään hyvä ja huoltoa täytyy kiittää, oli aika tykkipari itsellä. Pystyi alamäessä nautiskelemaan ja katselemaan, että mihin ne muut jäi.

Hiidensalon kiri irtosi

Olli Hiidensalo käytti ankkuriosuudella yhden varapatruunan sekä makuulta että pystystä. Hiidensalo onnistui nostamaan vielä viimeisellä hiihtokierroksella joukkueen yhden sijan ylöspäin ohittamalla Ukrainan joukkueen.

– Tänäänki oli hyvänoloista hiihtoa, ammuntakin onnistui ihan mukavasti. Harmi kun tuli näppihäiriö siinä makuulla ja jouduin käyttämään ylimääräisen varapatruunan ja pääsi Itävalta karkuun. Olisin halunnut ottaa Eberhardia vastaan loppukirin, se tuntui tänään irtoavan ihan hyvin.

– Ennenkaikkea otettiin joukkueena taas steppi eteenpäin. Erittäin hyvä veto, toki tässäkin on edellen parannettavaa, Hiidensalo summasi.

Maailmancup jatkuu Italiassa sunnuntaina suomalaisten osalta naisten 4×6 kilometrin viestillä.

Tero Seppälä 19:s Antholzin normaalimatkalla

     Meri Maijala   MC tiedotteet  

Ampumahiihdon maailmancup jatkui perjantaina Italian Antholzissa miesten 20 kilometrin normaalimatkalla. Parasta suomalaisvauhtia piti hienosti 19:nneksi sijoittunut Tero Seppälä. Kilpailun voiton vei puhtaasti ampunut Venäjän Aleksandr Loginov, jolle Seppälä hävisi lopulta kaksi minuuttia ja 45 sekuntia.

– Hyvä kisa, taisi olla paras normaalimatkan sijoitus, mitä olen ikinä saanut. Ei ole ollut minun vahvuus, mutta jos hiihtää kovasti, niin se riittää näköjään aika korkealle. 

Hiihtoladulla Seppälän vauhti olikin erinomaista ja hän kellotti puhtaissa hiihtoajoissa koko joukon 17:nneksi nopeimman ajan. Sakkoja Seppälä ampui kilpailussa kolme, jotka kaikki tulivat makuupaikoilta.

– Tänään jouduttiin tuon sumun vaihtelevuuden kanssa tekemään kompromisseja ja vaihdettiin isompi tähtäinreikä kisaan. Makuuammunnoissa oli kuitenkin tosi selkeä keli, en tiedä menikö sen takia ohi, ettei ollut siihen keliin sopiva säätö.

– Lopussa viimeisessä pystyssä oli kuitenkin kova sumu ja pystyin siitä nollat ampumaan, niin siinä sitten noustiin, Seppälä iloitsi.

Vaikka sijoitus oli erinomainen Seppälä jäi niukasti ulos sunnuntaina Italiassa hiihdettävästä miesten yhteislähtökilpailusta.

– Se harmittaa, että olenko ikinä noin hyvällä sijalla tippunut pois yhteislähdöstä. Kunto on kuitenkin nousussa ja meillä on hyvä joukkue lauantain viestiin.

Harjulalta askel parempaan

Tuomas Harjula oli toiseksi parhaana suomalaisena normaalimatkan 64:s. Harjula ampui yhteensä neljä sakkominuuttia, kaksi makuulta ja kaksi pystypaikoilta ja jäi kärjestä reilut kuusi minuuttia.

– Ammunta oli keskinkertainen suoritus, mutta ei nyt ihan katastrofi kuitenkaan. Ei siihen pettynyt voi olla, oikeastaan toinen makuu meni pieleen, siinä tuli vähän hämminkiä.

– Hiihto oli ihan tasaista puurtamista. Ihan hyvää menoa siihen nähden miltä on tuntunut nyt, on ollut vähän vaikeampi ajanjakso. Eiköhän se tästä lähde vielä kulkemaan.

Olli Hiidensalo oli kilpailun 66:s. Hän ampui yhteensä viisi sakkominuuttia ja jäi kärjestä kuusi minuuttia ja 18 sekuntia.

– Oberhofin sairastelujen jälkeen on keuhkoissa pientä tunnetta, siihen nähden hiihto oli tänään ihan yllättävän hyvää.

– Ainoa kompastuskivi oli pystyammunta, siinä tuli liikaa sakkoja ja meni hyvät sijoitukset, neljä sakkominuuttia pystypaikoilta ampunut Hiidensalo kommentoi.

Maailmancup jatkuu Italiassa lauantaina suomalaisten osalta miesten 4×7,5 kilometrin viestillä.

Suvi Minkkinen 58:s Antholzin maailmancupin normaalimatkalla

     Meri Maijala   MC tiedotteet  

Ampumahiihdon maailmancup siirtyi tällä viikolla Saksasta Italian Antholziin, jossa kilpailtiin torstaina naisten 15 kilometrin normaalimatka. Kilpailun paras suomalainen oli 58:nneksi sijoittunut Suvi Minkkinen, joka jäi kilpailun voittaneesta Itävallan Lisa Hauserista kuusi minuuttia.

– Päällimmäisenä mielessä, että liikaa sakkoja. Ihmeen vaikeaa, tuntuu ylipäätään kun tuloslistaa katsoo, että aika paljon sakkoja. Helppo olosuhde, ei voi sen piikkiin laittaa mitään.

Minkkinen ampui normaalimatkalla yhteensä neljä sakkominuuttia, kaksi molemmilta ampumapaikoilta.

– Ensimmäinen pysty oli vaan tosi levottoman tuntuinen. Viimeiselle pystylle tulin sillä ajatuksella, että pakko saada edes yksi hyvä ammunta tähän kisaan.

Antholzissa kilpaillaan 1600 metrin korkeudessa ja Minkkiselle korkeaan ilmanalaan sopeutuminen on yleensä tuottanut vaikeuksia. Tällä kertaa kisaan valmistautuminen sujui yli odotusten.

– Sanoin eilen illalla, että helpoimmat kolme päivää, mitä mulla on ollut ikinä korkealle tultaessa, ovat olleet nämä kisaa edeltävät päivät.

– Jos vertaa hiihtoaikaa Kontiolahden normaalimatkaan, niin aika oli suhteessa parempi. Eli omaan tasoon nähden onnistunut hiihto ja valmistautuminen, mikä on aina tulevaisuutta varten tärkeä poimia talteen, Minkkinen iloitsi.

Lehtonen yllättyi hiihtovireestään

Venla Lehtonen sijoittui toiseksi parhaana suomalaisena normaalimatkan 68:nneksi. Lehtonen jäi kärjestä reilut seitsemän minuuttia.

– Hiihto kulki aika hyvin, yllätyin jopa. Vähän olin hermostunut siitä, miten se lähtee, kun en ole hirveästi korkealla kisannut.

Lehtonen ampui kilpailussa yhteensä viisi sakkominuuttia, kolme makuulta sekä kaksi pystypaikoilta.

– Ammunta oli vaan tänään huonoa. Ei ollut niin rentoa tuntemukseltaan, vähän oli sellaista jäkittämistä.

Erika Jänkä oli kilpailun 78:s. Jänkä ampui yhteensä neljä sakkominuuttia, jotka kaikki tulivat pystypaikoilta.

– Ei jäänyt kauheasti tästä päivästä mitään kerrottavaa. Makuut ihan ok, jos jotakin positiivista haluaa sieltä kaivaa. Eka pysty tosi vaikea, tärisi ja joutui ottamaan asentoa uusiksi.

– Neljännellä kierroksella alkoi vähän selkä krampittamaan. Joutui vähän painimaan sen kanssa, että pääseekö täältä pois ollenkaan. Totesin, että tullaan vaikka pää kainalossa, Jänkä kommentoi.

Mari Eder jätti kilpailun väliin selkävaivojen vuoksi.

Maailmancup jatkuu Italiassa perjantaina miesten 20 kilometrin normaalimatkalla.

Nastassia Kinnunen 20:s Arberin IBU-cupissa

     Meri Maijala   MC tiedotteet  

Ampumahiihdon IBU-cup jatkui keskiviikkona Saksan Arberissa miesten ja naisten lyhennetyillä normaalimatkoilla. Parasta suomalaisvauhtia piti naisten 12,5 kilometrin kilpailussa hienosti 20:nneksi sijoittunut Nastassia Kinnunen. Kilpailun voitto meni puhtaasti ampuneelle Itävallan Tamara Steinerille, josta Kontiolahden Urheilijoiden Kinnunen jäi reilut kaksi minuuttia.

– Tänään oli jo ihan hyvä kilpailu ja parempaan päin. Edellisestä kilpailusta tällä tasolla on kuitenkin minulla aika pitkä aika, Suomen maajoukkueeseen liittynyt Kinnunen kommentoi.

Kinnunen ampui kilpailussa ainoastaan yhden sakon, joka tuli ensimmäiseltä pystypaikalta.

– Suksien kanssa on vielä ollut vähän hankaluuksia, mutta uskon, että askel askeleelta alkaa tulosta tulla.

– Ja on ollut mahtavaa palata takaisin ampumahiihtoperheeseen, Kinnunen iloitsi.

Ahveniston Ampumahiihtäjien Noora Kaisa Keränen oli toiseksi parhaana suomalaisena normaalimatkan 56:s. Hän jäi kärjestä neljä minuuttia ja 44 sekuntia. Keränen ampui myös hienosti ja selvisi kilpailusta vain yhdellä sakolla, joka tuli viimeiseltä pystypaikalta.

– Kisa oli kokonaisuudessaan tosi hyvä, varsinkin ammunnallisesti onnistui. Vikalta paikalta neljäs laukaus lirvahti ohi, mutta sitä ei pidä murehtia liikaa. Oli rentoa ja hyvää perustekemistä.


– Suksi toimi tosi hyvin, huollolle kiitokset. Itsellä reisi vähän tyhjeni, Keränen kommentoi.

Laarilla hyvä ammuntavire

Leppävirran Virin Sanna Laari oli heti Keräsen takana kilpailun 57:s. Laari jäi Keräsestä kaksi sekuntia.

– Ei ole oikein hiihto lähtenyt täällä kulkemaan. Onko sen takia, kun on tosi paljon nousua radalla ja kotona on treenattu aika helpoissa olosuhteissa? Eikö lihas ole tottunut ylämäessä hiihtämiseen, vai mikä on, Laari mietti.

Hän ampui kilpailussa yhteensä kolme sakkoa, joista kaksi tuli makuulta ja yksi pystypaikoilta.

– Ammuntavire on ollut ihan ok. Tänään sakkoja liikaa, ei mikään epäonnistuminen, mutta ei mikään superonnistuminenkaan.

Ounasvaaran Hiihtoseuran Sanni Oikkonen oli kilpailun 111:s. Oikkonen ampui seitsemän sakkoa.

– Kisa meni huonosti, ammunta epäonnistui, mutta hiihto oli kuitenkin jo vähän parempaan päin verrattuna edellisiin startteihin.

Mustoselta rohkea aloitus

Miesten 15 kilometrin paras suomalainen oli 58:nneksi sijoittunut Joni Mustonen. Kilpailun voitto meni vain yhden sakon ampuneelle Norjan Endre Strömsheimille, josta Mustonen jäi lopulta reilut viisi minuuttia.

– Vaikea päivä tänään kokonaisuutena, eikä tulos tyydytä. Rohkea aloitus hiihdollisesti, mutta Arberin vanhanliiton rataprofiili laittoi nöyrtymään.

Kontiolahden Urheilijoiden Mustonen ampui kilpailussa yhteensä kuusi sakkoa, kaksi makuulta ja neljä pystypaikoilta.

– Penkalla en tänään ihmeisiin pystynyt ja tulos oli linjassa tämän kauden kisa-ammuntojen kanssa.

– Tämä kisa täytyy vielä analysoida tarkemmin ja sen jälkeen suunnata katseet perjantain pikakisaan. Siinä on uusi mahdollisuus onnistua, Mustonen kommentoi.

Kontiolahden Urheilijoiden Heikki Laitinen oli toiseksi parhaana suomalaisena 80:s. Laitinen jäi kärjestä reilut kuusi minuuttia.

– Huomasi heti alusta asti, että oli tosi tyhjän tuntuinen jalka. Ensimmäisen kiesin jälkeen alkoi jalat olemaan ihan valmiit. Vähän kramppasi ja alkoi mennä selkä pahemmin kramppiin ja oli tosi vaikea loppumatka.

– Ei oikein laskuasentoon päässyt ja pystyammunta-asentokin tuntui jo pahalle.

Laitinen ampui normaalimatkalla yhteensä viisi sakkoa. Ohilaukauksista neljä tuli makuulta ja yksi pystypaikalta.

– Viisi sakkoa ei oikein tyydytä, oli hyvät olosuhteet. Parempaa toivoisi.

Oulun Hiihtoseuran Juho Hökkä oli kilpailun 114:s. Hökkä ampui yhteensä seitsemän sakkoa.

– Vaikea päivä tänään. Liian paljon sakkoja ja myös hiihto ei oikein kulje tällä hetkellä mihinkään, Hökkä kiteytti.

IBU-cup jatkuu Arberissa perjantaina naisten ja miesten pikakilpailuilla.

Suomen naiset sijalle 13 Oberhofin viestissä

    Meri Maijala   MC tiedotteet  

Saksan Oberhofissa kilpailtiin lauantaina naisten 4×6 kilometrin maailmancup-viesti, jossa Suomen nelikko Suvi Minkkinen, Mari Eder, Venla Lehtonen ja Erika Jänkä sijoittui 13:nneksi. Viestin voiton vei Saksa ennen Valko-Venäjää ja Ruotsia. Suomi jäi kärjestä lopulta reilut neljä minuuttia.

Suvi Minkkinen selvitti avausosuuden ainoastaan yhdellä varapatruunalla ja toi joukkueen vaihtoon hienosti seitsemäntenä vain puoli minuuttia kärjen jälkeen.

– Omalta osalta Oberhofin kisoista paras veto. Viestiavauksista, jos aiempia vuosia katsotaan, niin paras avaus mitä olen tehnyt. Nyt alkoi hiihtokin pikkuisen löytämään uomiinsa tällä radalla.

Suomen naisten joukkue sijoittui molemmissa kauden aiemmissa viesteissä sijalle 14. Nyt parannusta tuli yhden pykälän verran.

– Joukkueeltakin ihan ok veto, mutta jättää pikkuisen toivomisen varaa. Kymmenen joukkoon tavoitellaan, miksei top 8 hyvällä suorituksella. Ehjä veto kuitenkin kaikilta.

– Huolto oli onnistunut tosi hyvin ja meillä oli tänään myös huippusuksi, sieltä sai apuja, Minkkinen vielä kiitteli.

Ederin selkä vaivaa

Toisella osuudella Mari Eder käytti kaksi varapatruunaa sekä makuulta että pystystä. Eder vaihtoi sijalla yhdeksän 49 sekuntia kärjen jälkeen.

– Kauden hankalin kisa, äärimmäinen pettymys. Tilanne on menossa selän kanssa siihen suuntaan, että pitää olla tosi tarkkana eteenpäin, minkälainen kisakalenteri tai suunnitelma ylipäätänsä luodaan. Ja mistä saadaan apua, että päästään kiinni, mikä sen aiheuttaa, Eder harmitteli.

– Vaikutti todella paljon enemmän hiihtämiseen, mitä täällä Oberhofissa on missään vaiheessa vaikuttanut. Ollaan haastavassa tilanteessa.

Lehtosen vire alkaa löytyä

Venla Lehtonen käytti kolmososuudella yhden varapatruunan makuulta ja kaksi pystypaikalta. Vaihtoon Lehtonen toi joukkueen sijalla 13 reilut kaksi ja puoli minuuttia kärjen jälkeen.

– Parempaa, mitä se on ollut. Eiköhän tästä suunta ole toivottavasta koko ajan ylöspäin, Lehtonen iloitsi parantunutta virettään.

– Pysty oli vähän heikko, kun kaksi ensimmäistä meni ohi. Sain onneksi kasattua sen.

Erika Jänkä selvitti ankkuriosuudella makuupaikan puhtaasti ja käytti pystypaikalla kaksi varapatruunaa.

– Makuu oli päivän onnistunein anti, toi itseluottamusta. Toivottavasti saa tuon saman vietyä muihinkin kisoihin jatkossa.

– Hiihdossa oli tänään vain yksi vaihde, eikä löytynyt sellaista iskua. Tuota vauhtia olisi voinut mennä hamaan tappiin, mutta ei jaksanut runtata, Jänkä kommentoi.