Kategoria: MC tiedotteet

Tero Seppälä 32:s Annecyn pikakilpailussa

     Meri Maijala   MC tiedotteet  

Tero Seppälän pisteputki jatkui, kun ampumahiihdon maailmancup jatkui miesten 10 kilometrin pikakilpailulla perjantaina Ranskan Annecyssä. Seppälä ampui kilpailussa yhden sakkokierroksen pystypaikalta ja sijoittui parhaana suomalaisena pikakilpailun 32:nneksi. 

– Ammunnassa jatkui hyvä meininki, se ei kuitenkaan riittänyt tänään kovin ylös. Oli niin huono päivä ladulla. Lähtöpaukusta oli jo väsynyttä menoa, kun normaalisti pitäisi väsy ruveta painamaan vasta viimeisen kierroksen loppupuolella. 

– Se on kilpailu niin tiukkaa, ettei pystynyt kovin hyville sijoille tämmöisenä huonompana hiihtopäivänä, Seppälä kertoi. 

Pikakilpailun voiton vei Norjan Johannes Thingnes Bö, josta Seppälä jäi reilun puolentoista minuutin päähän.

– Oli aika haastava keli löytää hyvää suksea. Pitää huomiseksi tehdä vielä töitä ja katsoa olisiko jotakin toista paria, joka toimisi vähän paremmin. Takaa-ajoon kuitenkin hiihtomatka kasvaa ja ei ainakaan helpotu meneminen. 

Miesten kilpailut jatkuvat Annecyssä takaa-ajolla heti lauantaina. 

– Lähdetään taistelemaan, ei kuitenkaan kauhean kaukana olla hyvistä sijoista, Seppälä kommentoi. 

Hiidensalolla nihkeämpi päivä

Olli Hiidensalo sijoittui toiseksi parhaana suomalaisena pikakilpailun 70:nneksi. Hiidensalo ampui makuupaikalta kaksi sakkokierrosta, mutta selvitti pystypaikan puhtaasti. Kilpailun kärjestä Hiidensalo jäi kahden ja puolen minuutin päähän.
 
– Oli vähän huolimatonta tekemistä makuupaikalla ja siihen se kisa kosahti. Pysty oli tosi hyvä, mutta se ei paljon lohduttanut, kun oli jo kakkonen alla. 

– Oli vielä vähän mies ja suksi nihkeä, niin ei sitten kantanut tuon korkeammalle. Tämmöinen helppo ammuntaolosuhde, niin kyllä täällä pitäisi hyvin ampua, jos haluaisi hyviä sijoja ottaa, Hiidensalo kommentoi.

Joni Mustonen ampui molemmilta paikoilta yhden sakkokierroksen ja hän sijoittui kilpailun 79:nneksi.

Tulokset

Kuva: NordicFocus

Mari Ederiltä huippuonnistuminen pikakilpailussa

     Meri Maijala   MC tiedotteet  

Mari Eder ylsi loistosuoritukseen, kun ampumahiihdon maailmancup jatkui torstaina Ranskan Annecyssa naisten pikakilpailulla. Eder sijoittui 7,5 kilometrin kilpailun yhdeksänneksi ja jäi kilpailun voittaneesta Norjan Marte Olsbu Röiselandista 42 sekunnin päähän.

– Hiihto on ollut viikko viikolta parempaa. Östersundissa oli hiihtosijoitus 12, Hochfilzenissä kahdeksan ja nyt kuusi. Siihen pitää olla tyytyväinen. Se tunne mikä minulla on, että parempaa on tulossa, näkyy nyt myös tuloslistalla, Eder kommentoi.

Myös ampumapaikalla tuli onnistuminen ja Eder joutui kiertämään kilpailussa ainoastaan yhden sakkokierroksen makuupaikan jälkeen.

– Tietysti kokonaistulos tulee lajisuorittamisen kautta, ja ampumahiihdossa 90 osumaprosentilla pärjää paremmin kuin 60 prosentilla. Se on nyt ihan selvä ja viime viikolla homma kaatui siihen. 

– Tehtiin tällä viikolla todella kovasti töitä ammunnan kanssa ja haettiin teknistä suorittamista, mutta myös sitä, mihin keskittymistä suunnataan kisan aikana. 

Työ tuotti tulosta ja erityisesti pystypaikan onnistuminen sai Ederin tyytyväiseksi. 

– Tänään makuulla ennen viimeista laukausta kyynärpää lipesi alta pois ja jouduin rakentamaan asennon uudestaan ja ammuin ohi. Päinvastoin pysty oli hyvä ja keskittynyt ja olen siihen todella tyytyväinen, myös suorituksena enkä ainoastaan tuloksellisesti.

Minkkisen vahvat ampumasuoritukset jatkuu

Suvi Minkkinen sijoittui toiseksi parhaana suomalaisena pikakilpailun 42:nneksi. Jälleen ampumapaikalla puhtaaseen suoritukseen yltänyt Minkkinen jäi kilpailun kärjestä puolentoista minuutin päähän. 

– Taas nollakisa, siitä kyllä hyvä mieli. Makuun otin vähän varman päälle ja pystyllä pysyi hyvin ajatus kasassa. Yksi laukaus kerrallaan pystyin ottamaan alas.

– Hiihdollisesti kaksi ekaa kierrosta meni hyvin, mutta viimeisellä kierroksella ryöpsähti se ero. Vähän sama virsi jatkuu, se viimeinen kierros pitäisi saada tulemaan kovempaa. Uskon, että kisojen myötä ja kauden edetessä paranee. 

Minkkinen jäi pikakilpailussa maailmancupin pisteistä vain muutaman sekunnin päähän, mutta lähtöasetelmat lauantain takaa-ajoon ovat myös hänellä mainiot. 

– Tänään oli tosi tiukka kisa, siihen mahtui aika paljon tyttöjä eteen, vaikka nollat ammuin. Kuitenkin hyviltä paikoilta takaa-ajoon ja siellä voi lähteä pisteitä jahtaamaan. Toki harmittaa, ettei pisteille riittänyt, Minkkinen kommentoi.

Lehtosella reissuväsymystä

Nastassia Kinnunen ampui myös molemmat ampumapaikat puhtaasti ja sijoittui kilpailun 63:nneksi. Venla Lehtonen sijoittui pikakilpailun 89:nneksi. Hän ampui yhteensä kolme sakkokierrosta, kaksi makuulta ja yhden pystypaikalta. 

– Makuulla meni alhaalta kaksi ohi ja loput kolme oli keskellä. Minulla on sen kanssa ollut ongelmia, tuntuu hyvältä, mutta jostakin syystä asento ei pysy aina samana, niin tulee sitten virhettä. 

Lehtonen jäi kilpailun kärjestä reilun kolmen minuutin päähän. 

– Viimeisellä kierroksella tuli seinä ihan yllättäen vastaan. Nyt on tullut aika paljon kisoja alkukaudesta, ja vaikka kroppa on tuntunut ihan hyvältä, niin ilmeisesti alkaa kuitenkin reissuväsymys iskeä. 

– Nyt pitää mennä kotiin ja levätä ja tammikuussa vahvempana takaisin ja tekemään parempia suorituksia, Lehtonen päätti. 

Maailmancup jatkuu Ranskassa perjantaina miesten pikakilpailulla.

Tulokset

Kuva: NordicFocus

Suvi Minkkinen uran parhaaseen Hochfilzenin takaa-ajossa

     Meri Maijala   MC tiedotteet  


Suvi Minkkinen onnistui loistavasti, kun ampumahiihdon maailmancup jatkui sunnuntaina Itävallan Hochfilzenissä. Minkkinen sijoittui naisten 10 kilometrin takaa-ajossa 24:nneksi. Sijoitus oli Minkkisen uran tähän asti paras maailmancupissa.

– Parannettiin viime vuonna Hochfilzenissä tullutta uran parasta taas täällä samassa paikassa, samassa kisassa. Ilmeisesti hyvin sopii tämä paikka minulle. Ainakin tykkään tosi paljon kilpailla täällä, Minkkinen kommentoi.

Sijalta 29 matkaan lähtenyt Minkkinen onnistui nostamaan sijoitustaan takaa-ajossa lopulta hienosti viisi sijaa. Kilpailun voiton vei Norjan Marte Olsbu Röiseland, josta Minkkinen jäi reilun kahden minuutin päähän. 

– Ei ollut ehkä kaikista helpoin lähteä kisaan, kun oli paras lähtökohta, mitä on koskaan takaa-ajoon ollut. Tuntui, että omassa päässä sai jonkun verran jumppaa käydä, ettei mieti liikaa mieti ylimääräisiä, Minkkinen sanoi.

– Mutta olen tosi tyytyväinen, että sain noin ehjän suorituksen.

Minkkinen oli jälleen vahva ampumapenkalla ja hän ampui neljältä paikalta ainoastaan yhden ohilaukauksen. 

– Tyytyväinen olen, vaikka yksi pieni virhe tuli. Aika kovaa siellä ladulla painettiin ja railakkaasti lähdettiin liikkellee. Mietin, että näinköhän hiihdän itseltä jalat alta. 

– Aika hyvin pysyi hiihto kuitenkin kasassa loppuun asti. Yksi tämän kauden parhaista hiihdoista, Minkkinen iloitsi.

Nastassia Kinnunen sijoittui toiseksi parhaana suomalaisena 53:nneksi. Kinnunen ampui neljä sakkokierrosta ja jäi kärjestä reilut neljä ja puoli minuuttia.

– Hienoa, kun itseluottamusta tulee lisää askel askeleelta. Parempaan päin, Kinnunen kommentoi.

Mari Eder ampui kahdeksan ohilaukausta ja oli kilpailun 55:s. 

– Oli huono päivä ja huono suoritus. Ei jäänyt kerrottavaa. Ensi viikkoa kohti, ei auta muuta kuin yrittää palautua näistä ja katsoa eteenpäin.

Miehet viestissä sijalle 17

Suomen viestinelikko Tuomas Harjula, Tero Seppälä, Olli Hiidensalo ja Joni Mustonen sijoittui 17:nneksi miesten 4×7,5 kilometrin viestissä. Kilpailun voiton vei Norja, josta suomalaiset jäivät neljän minuutin ja 41 sekunnin päähän. 

Avausosuuden hiihtänyt Tuomas Harjula käytti makuulla yhden varapatruunan, mutta joutui pystypaikan jälkeen sakkokierrokselle. Vaihtoon Harjula saapui sijalla 27 vajaat kaksi minuuttia kärjen jälkeen. 

– Ei se mieltä ylennä, kun viime vuonna oli keulassa vaihdossa ja nyt oli viimeisenä. Kaikin puolin meni kyllä huonosti. En tiedä missä seuraavan kerran kisailen, mutta en ainakaan ihan hetkeen. Nyt pitää selvitellä tilannetta, Harjula kommentoi.

Tero Seppälä onnistui toisella osuudella ja ampui molemmat paikat puhtaasti. Vaihtoon Seppälä saapui 19:ntenä kaksi minuuttia ja 10 sekuntia kärjestä. 

– Ihan hyvin oma osuus meni. Nolla-ammuntoja ei ole liian montaa minulle tullut, niin siihen voi olla tyytyväinen. Ihan tasaisen vahvaa ladullakin. 

– Ei ollut joukkueena niin hyvä päivä. Vaatii aina, että kaikki neljä onnistuisi, että täällä maailmancupissa voi menestyä. Ensi kerralla sitten. Nyt vähän palautellaan ja jatketaan Ranskassa. 

Hiidensalolta vahva osuus

Olli Hiidensalo selvitti kolmannen osuuden myös mainiosti ja käytti ainoastaan yhden varapatruunan. Hiidensalo toi joukkueen vaihtoon sijalla 13 kaksi minuuttia ja 39 sekuntia kärjen jälkeen. Osuusajoissa Hiidensalo oli kolmannen osuuden neljänneksi nopein. 

– Ei ollut ihan meidän päivä. Itsellä oli ihan hyvä veto, varmaan parasta hiihtoa jopa yllättäenkin tuli tähän kolmanteen päivään. Verkassa tuntui tosi huonolta, mutta kyllä tuohon kisaan lämpesi yllättävästi mies vielä. Hyvä kokonaissuoritus, Hiidensalo sanoi.

Ankkuriosuudella Joni Mustonen selvitti makuupaikan yhdellä varapatruunalla, mutta joutui pystypaikan jälkeen kahdelle sakkokierrokselle.

–  Pystyammunta oli tänään todella vaikea. Kaksi ekaa putosi helposti, mutta sen jälkeen alkoi vaikeudet. Tuli liipaisupelkoa, kun tuonti oli epävarmaa ja loput laukaukset olivat ajoitusvirheitä. Viimeinen kierros piti vain taistella minkä pystyi. Mustonen kommentoi.

Ampumahiihdon maailmancup jatkuu torstaina Ranskassa naisten pikakilpailulla. 

Naisten takaa-ajon tulokset
Miesten viestin tulokset

Kuva: NordicFocus

Seppälältä jälleen hurja nousu takaa-ajossa

     Meri Maijala   MC tiedotteet  

Tero Seppälä onnistui taas hurjassa nousussa, kun ampumahiihdon maailmancup jatkui takaa-ajolla Itävallan Hochfilzenissä. Seppälä lähti miesten 12,5 kilometrin kilpailuun sijalta 29 ja saapui maaliin hienosti kahdeksantena. 

Kilpailun voiton vei Ranskan Quentin Fillon Maillet, josta Seppälä jäi 48 sekunnin päähän. 

– Oli taas aivan huippuveto. Ehkä jopa parempi kuin Östersundissa, kun tänään oli hiihdollisesti niin hyvä päivä. Oikeastaan koko ajan hiihdin aivan limiitillä, ja jaksoin silti tulla ihan loppuun asti, kertoi kolmanneksi nopeinta vauhtia ladulla pitänyt Seppälä.

Kilpailussa riitti jännitystä viimeiselle kierrokselle asti, sillä Seppälä oli mukana taistelemassa jo podium-sijasta.

– Tietysti ihan mitalista pääsin taistelemaan siinä, mutta kun jouduin porukan kirimään kiinni viimeisen kierroksen ekalla kilometrillä, niin ei ollut voimia vastata nousussa, jossa lähdettiin lyömään.

Vahva suorittaminen jatkui myös penkalla, Seppälä ampui neljältä paikalta ainoastaan yhden sakkokierroksen. 

– Ammunta on nyt ollut hyvää ja olihan se mahtava taas osua. Ei voi olla muuta kuin tyytyväinen. 

– Kiitos huollollekin, olivat hyvän suksen taikoneet minulle tänään, että pystyi nousemaan noin korkealle. 

Hiidensalo maailmancupin pisteille

Olli Hiidensalo jatkoi suomalaismiesten hyvää päivää sijoittumalla 26:nneksi. Hiidensalo ampui kilpailussa kaksi sakkokierrosta ja jäi kilpailun kärjestä minuutin ja 39 sekuntia.

– Olihan tuo hyvä ja tasapainoinen suoritus, vaikka muutama sija tiputtiinkin. Tosi tiukkaa on. 

– Hiihto oli vähän passiivista, kuten myös penkkatyöskentely, mutta ammuntoihin silti pakko olla tyytyväinen. Kokonaissuoritus oli hyvä.

Miesten kilpailut Hochfilzenissä jatkuvat sunnuntaina viestillä. 

– Hienoa, kun saadaan joukkueeseen paljon onnistumisia. Terolta taas mahtava nousu, siitä on näköjään kehkeytynyt oikein takaa-ajon mestari. Kasvattaa varmasti itseluottamusta meille myös viestiin huomiselle. 

Naiset viestin sijalle 11

Suomen nelikko Suvi Minkkinen, Mari Eder, Nastassia Kinnunen ja Venla Lehtonen sijoittui Hochfilzenissä naisten 4x6km viestin 11:nneksi. Kilpailun voiton vei Ruotsi, josta Suomen joukkue jäi kahden minuutin ja 45 sekunnin päähän. 

Tuttuun tapaan avausosuuden hiihtänyt Suvi Minkkinen ampui makuun puhtaasti ja käytti pystypaikalta kolme varapatruunaa. Minkkinen toi joukkueen vaihtoon sijalla 15.

– Täytyy sanoa, että oli aika paljon tapahtumaa ensimmäisellä kierroksella, oli täysi työ yrittää pysyä ongelmista. 

– Harmittaa pysty, kun tuli lataushäiriö ja siihen toki meni ekstra-aikaa. Ja jostakin syystä ei lähtenyt se yksi ohilaukaus, mikä lippaalta tuli, tippumaan niillä varoilla ja jouduin käyttämään kaikki kolme. Meinasi tulla tiukka paikka, Minkkinen kommentoi.

Suomalaiset onnistuivat hyvin myös muilla osuuksilla ja joukkue pysyi poissa sakkokierroksilta. Yhteensä nelikko käytti  viestissä 11 varapatruunaa.

– 11 sija on meille positiivinen sija ja näyttää siltä, että meillä on realistiseet mahdollisuudet top 10 ja top 8 -sijoituksia havitella. Kuitenkin niitä varoja pitää saada vähemmäksi, että se huippusuoritus tulee, Minkkinen summasi. 

Naisten kilpailut jatkuvat Hochfilzenissä sunnuntaina takaa-ajossa.

Miesten takaa-ajon tulokset
Naisten viestin tulokset

Kuva: NordicFocus

Hiidensalo uran parhaaseen Hochfilzenin maailmancupissa

     Meri Maijala   MC tiedotteet  

Olli Hiidensalo onnistui hienosti, kun ampumahiihdon maailmancup jatkui perjantaina Itävallan Hochfilzenissä. Hiidensalo sijoittui miesten 10 kilometrin pikakilpailussa 11:nneksi ja ylsi samalla uransa parhaaseen maailmancup-sijoitukseen. 

Myös ampumapenkalla tuli onnistuminen, sillä Hiidensalo ampui Saksan Johannes Kühnin voittamassa kilpailussa puhtaasti ja jäi kärjestä 42 sekunnin päähän.

– Kyllähän tuo aika paljon parempaa kokonaissuorittamista oli kuin Östersundissa. Hiihto vähän, mutta ammunta jo tosi paljon parempaa. Ja kyllä ne nollat tuo tiukassa kisassa aika paljon ylemmäs tuolla tulosliuskalla. En ole minäkään näitä nollia ihan liikaa ampunut elämäni aikana, Hiidensalo iloitsi.

– Pakko kyllä huoltoakin kiittää, tänään oli hyvä suksi, Hiidensalo kiitteli. 

Onnistuneen kilpailun jälkeen Hiidensalon lähtöasemat lauantain takaa-ajoon ovat erinomaiset, mutta vieläkin tärkeämpää antia kilpailusta oli olympiarajan, eli 16 parhaan joukkoon sijoittumisen, saavuttaminen.

– Kun nyt sai olympiarajan rikki, niin se vie paineita tulevilta starteilta. Sen suhteen on kyllä tosi helpottunut olo. 

Seppälä maailmancupin pisteille

Hochfilzenissä nähtiin myös toinen suomalaismies maailmancupin pisteillä, kun Tero Seppälä sijoittui pikakilpailun 29:nneksi. Seppälä ampui kilpailussa makuupaikan puhtaasti, mutta joutui kiertämään pystypaikan jälkeen kaksi sakkokierrosta. 

– Kiva nähdä, että huonompanakin päivänä pystyy sijoittumaan 30 joukkoon. Lähti ihan hyvin käyntiin, makuun klaarasin, vaikka jouduin vähän siirtoja tekemään, kun oli aika kova tuuli. Pystyltä en tänään pystynyt aivan niin hyvään suoritukseen, kuin edellisissä kisoissa, Seppälä analysoi.

Hän jäi kärjestä lopulta minuutin ja 14 sekunnin päähän. 

– Oli vähän nihkeä viimeinen rinki. Ei ollut aivan täydellistä tänään ja ehkä suksivalintakin olisi voinut olla vähän parempi. Paikataan kaikki virheet takaa-ajossa, Seppälä kommentoi.

Maailmancup-debyyttinsä tehnyt Joni Mustonen oli kilpailun 82:s ja Tuomas Harjula 96:s. 

Myös Minkkinen avasi pistetilin

Naisten 7,5 kilometrin pikakilpailussa parasta suomalaisvauhtia piti 29:nneksi sijoittunut Suvi Minkkinen. Maailmancupin pisteille yltänyt Minkkinen jäi kilpailun ylivoimaisesti voittaneesta Valko-Venäjän Hanna Solasta minuutin ja 53 sekunnin päähän.

– Aina toivoisi, että pikkuisen kovempaa pääsisi suksella, mutta kyllä se on jo parempaa, mitä viime viikolla. Kropassakin on tuntemuksissa ero kuin yöllä ja päivällä, varmasti osittain Östersundin pakkasella oli vaikutus siihen, että lihas ei siellä toiminut.

– Onnistuin kuitenkin tekemään uran parhaan pikakilpailun jo tässä vaiheessa kautta, Minkkinen iloitsi. 

Ampumapenkalla Minkkinen jatkoi loistavia suorituksiaan ja ampui jälleen molemmat paikat puhtaasti. 

– Pystylle tullessa hidastin selkeästi vauhtia, ajattelin, ettei haittaa jos tulee muutama sekunti takkiin. Se kyllä palkitsi, 23 sekunnin nollat ja siinä taas voitti aika monta sekuntia. Eilisessä treenissä tulin muutaman kerran sen verran kovaa ammuntaan, että meinasi loppua happi kesken. 

Hienon suorituksen teki myös pikakilpailun 43:nneksi sijoittunut Nastassia Kinnunen. Yhden sakkokierroksen ampunut Kinnunen jäi voittajasta kahden minuutin ja 20 sekunnin päähän. 

– Vauhti paranee selkeästi kisa kisalta ja erityisesti ammunta oli tänään ilon aihe. Fyysinen puoli ei ole vielä parhaalla tasolla, Kinnunen kommentoi. 

Mari Eder selvitti myös kolmantena suomalaisnaisena tiensä sunnuntain takaa-ajoon. Eder ampui yhteensä neljä sakkokierrosta ja sijoittui kilpailun 57:nneksi. Venla Lehtonen oli kilpailun 108:nneksi.

Maailmancup jatkuu lauantaina Hochfilzenissä miesten takaa-ajolla ja naisten viestillä. 

Miesten pikakilpailun tulokset
Naisten pikakilpailun tulokset

Kuva: NordicFocus

Tero Seppälä nousi viidenneksi Östersundin takaa-ajossa

     Meri Maijala   MC tiedotteet  


Tero Seppälä säväytti ampumahiihdon maailmancupissa Östersundissa sunnuntaina sijoittumalla miesten 12,5 kilometrin takaa-ajon viidenneksi. Seppälä teki kilpailussa huiman nousun, sillä hän starttasi kilpailuun sijalta 16. Takaa-ajon voiton vei Norjan Vetle Sjåstad Christiansen, jolle Seppälä hävisi 52 sekuntia. 

Sijoitus oli Seppälälle uran paras maailmancupissa. Aiemmin Seppälä on sijoittunut seitsemänneksi Nove Meston pikakilpailussa kaksi vuotta sitten. 

– Oli aivan mahtava tunne ja mahtava päivä. On tehty paljon töitä ja nyt se hyvä suoritus jo vähän yllättäenkin tuli. Vaikka lähtöpaikka olikin aivan hyvä, niin aika kova nousu kuitenkin kymmenen sijoitusta nostaa, Seppälä iloitsi.

Seppälä suoritui myös ampumapenkalla loistavasti, sillä hän ampui neljältä paikalta ainoastaan yhden ohilaukauksen ensimmäiseltä makuupaikalta.

– Pystyi suunnitelmaa toteuttamaan koko ajan. Tavoitteena oli hiihtää aina peesissä ja hoitaa ammunnat mahdollisimman nopeasti. Tavallaan sillä tavalla kuin parhaimmillaan treeneissä ja se onnistui, Seppälä kertoi.

– En miettinyt sitä tekemistä liikaa penkalla. Yksi lataushäiriö tuli makuulla, mutta siitäkin selvittiin. Pystyt meni kyllä tänään nätisti ja sillä noustiin taisteluun, Seppälä avasi päivän nopeita ammuntojaan. 

Seppälä ratkaisi viidennen sijansa lopulta loppukirissä. 

– Viimeisellä kierroksella en kyllä katsellut kertaakaan taakse. Tiesin, että kyllä siellä kovaa koitetaan minuakin kiinni ajaa. Oli siinä kova otatus. 

– Ja totta kai se vaatii aina kaikilta onnistumista, huollollekin iso kiitos. Täällä kuitenkin ratkaistaan alamäkeen loppu, niin pystyin hyvällä suksella liukumaan rinnalle ja haastamaan kirissä. 

– Oli hyvä päivä, Seppälä summasi. 

Naiset viestissä sijalle 15

Suomen joukkue Suvi Minkkinen, Mari Eder, Venla Lehtonen ja Nastassia Kinnunen sijoittui naisten 4×6 kilometrin viestin 15:nneksi. Nelikko jäi kilpailun voittaneesta Ranskasta reilun kuuden minuutin päähän.

Viestin avausosuutta vienyt Suvi Minkkinen onnistui mainiosti ja ampui molemmat ampumapaikat puhtaasti. Minkkinen toi joukkueen vaihtoon sijalla 12, reilut 50 sekuntia kärjen jälkeen. 

– Oli varmasti paras startti täällä. Nopeat nollat, sillä tekee aina viestissä aika paljon. 

– Viimeinen kierros oli kyllä raskas ja oli vaikea pitää vauhtia yllä. En tiedä, onko vielä lokakuun terveysongelmat taustalla siinä, ettei vielä tule loppuun asti, vai meneekö kylmyys osittain lihakseen. Joka tapauksessa kiva taas viestissä onnistua, Minkkinen kommentoi.

Toisella osuudella Mari Eder käytti yhteensä viisi varapatruunaa ja piti joukkueen sijalla 12. Ensimmäisessä vaihdossa ero kärkeen oli kaksi minuuttia ja 12 sekuntia.

Lehtonen avasi maailmancup-kauden

Maailmancup-kautensa viestissä avannut Venla Lehtonen käytti kolmannella osuudella kaksi varapatruunaa ja toi joukkueen vaihtoon sijalla 13, kolme ja puoli minuuttia kärjestä jääneenä. IBU-cupissa alkukauden kilpaillut Lehtonen matkusti Östersundiin lauantaina suoraan Norjan Sjusjöenistä.

– Eilen oli pitkä matkustuspäivä alla ja hieman oli väsynyt olo aamulla. Nyt kun on tullut aika tiuhaan kisoja, niin kroppa on ollut melko kovilla. Hiihto ei kyllä ollut parasta ja kylmä ilma teki sen, että jalat tuntui aika jäykältä.

– Toivon, että kun tässä tulee vähän huilia ja treenipäiviä, että löytyy hiihtoonkin parempi vaihde, Lehtonen kommentoi.

Ankkuriosuudella Nastassia Kinnunen joutui kiertämään makuupaikan jälkeen yhden sakkokierroksen. Pystyn Kinnunen selvitti hienosti puhtaasti. 

– Oli kivulias kisa. En tuntenut käsiäni tai sormiani, Kinnunen harmitteli.

Ampumahiihdon maailmancup jatkuu perjantaina Itävallan Hochfilzenissä naisten ja miesten pikakilpailuilla. 

Miesten takaa-ajon tulokset
Naisten viestin tulokset

Kuva: NordicFocus

IBU-cupissa hienoja suomalaissuorituksia

     Meri Maijala   MC tiedotteet  


Ampumahiihdon IBU-cupissa Norjan Sjusjöenissä nähtiin perjantaina ja lauantaina hyviä suomalaissuorituksia. 

Perjantaina miesten 10 kilometrin pikakilpailussa nähtiin peräti kaksi suomalaismiestä 20 parhaan joukossa, kun Kontiolahden Urheilijoiden Joni Mustonen sijoittui 16:nneksi ja Tuusulan Voima-Veikkojen Jaakko Ranta 18:nneksi. 

Kaksi sakkokierrosta ampunut Mustonen jäi kilpailun kärjestä reilun minuutin verran. 

– Oli sellainen kisa, että sai ulosmitattua sitä mihin pystyy. Myös ammunnallisesti sain sitä, mitä on ollut varastossa. Vielä yksi sakko pois, niin ollaan näissä kisoissa korkealla, Mustonen iloitsi.

Ranta selvitti pikakilpailun puhtaasti ja jäi Mustosesta vain kahden sekunnin päähän.

–  Aika loistava kisa. Sain vihdoin nollakilpailun myös pikakilpailuun kansainvälisten kisojen osalta tälle kaudelle. Samalla oli myös kauden ensimmäinen kiihtyvävauhtinen kisa. Karsintakisoissa oli vähän haasteita, kun jouduttiin sairastelujen takia muuttamaan harjoittelua, nyt selkeästi alkaa irtoamaan, Ranta iloitsi.

Ranta vahva yhteislähdössä

Ranta jatkoi hienoja otteitaan myös lauantaina miesten 15 kilometrin ja 60 hengen yhteislähtökilpailussa. Neljä sakkokierrosta ampunut Ranta oli kilpailun 25:s, kaksi minuuttia ja 22 sekuntia kärjestä jääneenä.

– Varma nolla ekalta makuulta takasi hyvän lähdön kilpailuun ja sain riittävän kovavauhtista peesiä. Pidettiin kovaa vauhtia ja se alkoi kumuloitua pystypaikoille. Ei riittänyt enää taidot niistä hapoista tuottaa nollia. 

– Loistava kauden alku kuitenkin, kun on päässyt taistelemaan IBU-cupin kokonaispisteistä, Ranta kommentoi.

Mustonen sijoittui yhteislähdön 41:nneksi. Yhteensä kuusi sakkokierrosta ampunut Mustonen jäi kärjestä vajaat kolme ja puoli minuuttia. 

– Makuulta omia pieniä virheitä ja ajattelin, että hyvillä pystyillä voi vielä ottaa hyvän sijan. Toiseksi viimeisellä kierroksella yritin nostaa sijoituksia, mutta viimeiseltä pystyltä harmittavasti kaksi ohi. Taisteltiin maaliin, mutta ei ihan niin hyvä päivä, Mustonen kommentoi. 

Patrik Kuuttinen sijoittui yhteislähdön 54:nneksi. 

Lehtoselta loisto pikakisa

Naisten perjantain pikakilpailun hienosta suomalaissuorituksesta vastasi 18:nneksi sijoittunut Imatran Urheilijoiden Venla Lehtonen. Lehtonen ampui kilpailun puhtaasti ja jäi kärjestä minuutin ja 22 sekuntia. Yhteislähdön Lehtonen jätti väliin, sillä hyvä suoritus pikakilpailussa toi paikan naisten maailmancup-viestiin sunnuntaille Östersundiin. 

– Ammunnallisesti tosi hyvä kisa, siihen olen tosi tyytyväinen. Se tuntui hyvältä ja varmalta ja vihdoin sain tälle kaudelle nolla-ammunnan. 

– Sijoitukseen olen myös tyytyväinen, koko ajan on mennyt parempaan tällä kaudella. Hiihto oli aika väsynyttä, ei vielä ihan täydellinen onnistuminen. Toivottavasti ne tulee tärkeämmissä kisoissa kauden mittaan. Iloinen olen kuitenkin siitä, miten kausi on alkanut, Lehtonen kommentoi.

Lähelle IBU-cupin pisteitä pikakilpailussa pääsi myös 43:nneksi sijoittunut Ahveniston Ampumahiihtäjien Noora Kaisa Keränen. Keränen ampui kilpailussa yhden sakkokierroksen ja jäi kärjestä kahden minuutin ja 14 sekunnin päähän. 

– Oli ihan hyvä startti. Ammunta toimii tällä hetkellä mukavasti ja makuu oli varma. Pystyltä harmillisesti yksi sakko ja se maksoi pistesijan. Kiva kuitenkin tietää, että on kilpailukykyinen niillekin sijoituksille, Keränen kommentoi.

Yhteislähtökilpailussa Keränen sijoittui 48:nneksi reilut viisi minuuttia kärjestä jääneenä. Sakkoja Keränen ampui yhteensä neljä.

– Oli tosi väsynyttä naista ladulla, lihas alkaa olla aika tyhjä. Kokonaisuutena kohtuullisia suorituksia, mutta jos olisi hiihto vähän paremmin kulkenut, niin olisi vähän lähemmäs pistesijoja voinut päästä, Keränen mietti. 

Heidi Kuuttinen sijoittui yhteislähdön 50:nneksi. 

IBU-cup jatkuu seuraavan kerran 16. joulukuuta Itävallan Obertilliachissa.

Miesten pikakilpailun tulokset
Miesten yhteislähdön tulokset
Naisten pikakilpailun tulokset
Naisten yhteislähdön tulokset

Eder nousi takaa-ajon 35:nneksi – Miehet viestissä sijalle 13

     Meri Maijala   MC tiedotteet  

Ampumahiihdon maailmancup jatkui Ruotsin Östersundissa lauantaina naisten takaa-ajolla sekä miesten viestillä. Naisten takaa-ajossa nähtiin hyvä suomalaissuoritus, kun sijalta 50 matkaan lähtenyt Mari Eder nousi maailmancupin pisteille. Eder saapui maaliin lopulta 35:ntenä, kolme ja puoli minuuttia kilpailun voittaneesta Norjan Marte Olsbu Röiselandista jääneenä. 

Eder aloitti kilpailun vahvasti ja ampui kaksi ensimmäistä makuupaikkaa puhtaasti. Pystypaikoilta sakkoja kertyi kolme.

– Kaksi nollaa makuulta oli tärkeä. Olen makuita ampunut harjoituskaudella hyvin ja oli tärkeää saada onnistuminen. Tuulen kanssa oli vähän haasteita kaikilla ja sen takia olen erityisen tyytyväinen niihin makuisiin, Eder kommentoi.

– Kokonaisuuden kanssa on kuitenkin vielä tekemistä. Kovasti tehdään töitä, että saadaan se toimimaan, mutta ihan kärsivällisiä ollaan. Pitää vain yrittää osio osiolta saada kasaan, niin että saadaan maksimaalinen tulos irti, Eder mietti. 

Miehet viestissä sijalle 13

Suomen joukkue Tuomas Harjula, Tero Seppälä, Heikki Laitinen ja Olli Hiidensalo sijoittui 13:nneksi miesten 4×7,5 kilometrin viestissä. Kilpailun voiton vei Norja, josta Suomen nelikko jäi reilun neljän minuutin päähän. 

Viestin ensimmäistä osuutta vienyt Tuomas Harjula toi joukkueen vaihtoon sijalla 11, 40 sekuntia kärjestä. Harjula ampui makuupaikan puhtaasti ja käytti pystypaikalta kolme varapatruunaa.

– Hyvä hiihtopäivä ladulla ja oli kyllä ihan semmoinen omalle tasolle vedetty viestiavaus. Tyytyväinen olisi voinut olla siihen, että yhdellä varalla olisi selvinnyt oman osuuden. Pitää olla kuitenkin iloinen, että sai hyvän suorituksen tehtyä, Harjula kommentoi.

Tero Seppälä vaihtoi toisen osuuden jälkeen sijalla 11, minuutin kärjestä jääneenä. Seppälä käytti varapatruunoita yhteensä kolme.

– Ei ollut oma eikä joukkuenkaan suoritus aivan paras mahdollinen. Kyllä me liikaa varapanoksia käytettiin ja siinä vähän jäätiin. Vaikka se nyt sinällään huono suoritus ollut, kun tuloksissa puolivälin paikkeilla ollaan, Seppälä kommentoi. 

– Jäin aina vähän letkojen väliin, niin ei ollut ihan paras mahdollinen paikka ladulla työstää. Ammunnassa pieniä virheitä, ei riittänyt kaatamaan tänään. Opettaa nöyräksi, pitää olla parempi ensi kerralla ja hoitaa homma kotiin ilman varapanoksia, Seppälä päätti. 

Hiidensalo napsi viimeisellä kierroksella sijoja

Heikki Laitinen vaihtoi kolmannen osuuden jälkeen sijalla 15, kolme ja puoli minuuttia kärjestä. Laitinen joutui kiertämään yhden sakkokierroksen pystypaikan jälkeen.

– Aika huono kisa oli omalta kohdalta. Ei kulkenut pystyammunta, eikä myöskään hiihto lopussa. En ole tyytyväinen, mutta onneksi aika keskikastiin kuitenkin päästiin.

Olli Hiidensalo selvitti ankkuriosuuden neljällä varapatruunalla.

– Pyrin ottamaan kaksi ekaa kierrosta vähän rauhallisempaa hiihtoa, kun oli sen verran isot erot. Ajattelin, että menisi ammunnan ehdoilla, mutta tuli pari varapatruunaa liikaa, niin minulle kuin koko joukkueellekin.

– Viimeisellä kierroksella pystyin pari sijaa napsimaan. Sija 13 on ihan kohtalainen sijoitus, vaikka toki kymmenen joukkoon ja vielä ylöskin päin tähdätään, Hiidensalo kommentoi.

Maailmancup jatkuu Östersundissa sunnuntaina naisten viestillä ja miesten takaa-ajolla.  

Naisten tulokset
Miesten tulokset

Kuva: NordicFocus

Tero Seppälä jälleen 16:s Östersundin maailmancupissa

     Meri Maijala   MC tiedotteet  

Tero Seppälän vahva vire ampumahiihdon maailmancupissa jatkui, kun Ruotsin Östersundissa kilpailtiin torstaina miesten 10 kilometrin pikakilpailu. Seppälä sijoittui viikonlopun tapaan jälleen hienosti 16:nneksi minuutin kilpailun voittaneesta Ruotsin Sebastian Samuelssonista jääneenä.

– Mallikasta tekemistä oli taas. Ladulla oli minun inhokkikeli, oikein nihkeä pakkaskeli, jossa ei pysty paljon liu’uttamaan. Pitäisi jaksaa vaan hakata nuita nousuja menemään. Ei ollut ehkä aivan parasta siellä, mutta riittävän hyvää.

Seppälä ampui kilpailussa yhden pystypaikan sakkokierroksen. Ammunnoissa oli myös vauhti kohdillaan, sillä Seppälä suoritui ampumapenkalla koko joukon kolmanneksi nopeiten. 

– Oli tavoite olla penkalla vielä rohkeampi ja lähellä oli, ettei olisi kaikki taulut kaatuneet. Tosi nopeasti sain molemmat ammunnat hoidettua. Olen kyllä siihen tyytyväinen, siinä voitti tänään sekunteja, Seppälä iloitsi.

Miesten kilpailut jatkuvat Östersundissa lauantaina viestillä. Sunnuntaina Seppälä pääsee starttaamaan mainioista asemista takaa-ajoon.

– Tästä on hyvä jatkaa ja hyvä paikka lähteä takaa-ajoon. Olen ihan positiivisin mielin tästä alkukaudesta, Seppälä kommentoi. 

Hiidensalo vain niukasti ulos takaa-ajosta

Olli Hiidensalo piti suomalaisista pikakilpailun toiseksi kovinta vauhtia. Hiidensalo sijoittui kilpailun 63:nneksi ja jäi niukasti ulos takaa-ajosta. Sakkoja Hiidensalo ampui yhteensä kaksi. 

– Joutui pienen kompromissin tekemään suksivalinnassa ja se ei ehkä ihan paras mahdollinen ollut. Vaikutti jonkun verran hiihtofiilikseen. 

– Mutta kyllä sijoitukset tänään penkalla hävittiin. Makuuammunta oli hidas ja huono, tuhersin ensimmäistä laukausta liian kauan. Kaksi sakkoa on pikakisassa liikaa, Hiidensalo kommentoi. 

Heikki Laitinen ampui yhden sakkokierroksen ja sijoittui pikakilpailun 80:nneksi.

– Aika raskas kisa oli. Pystyammunnalle asti meni tosi hyvin, mutta viimeisellä kiesillä tuli totaalinen kuolema. Meinasin, että pääsenkö edes maaliin asti. Päivän ammuntoihin olen tyytyväinen.

Tuomas Harjula oli kilpailun 106:s.

Ederiltä parempaa tulossa

Naisten 7,5 kilometrin pikakilpailun paras suomalainen oli 50:nneksi sijottunut Mari Eder. Eder ampui kilpailussa kolme sakkokierrosta ja jäi kilpailun voittaneesta Itävallan Lisa Hauserista minuutin ja 51 sekuntia. Ladulla suomalainen piti jälleen hyvää vauhtia ja oli puhtaissa hiihtoajoissa kilpailun 12:nneksi nopein. 

– Hiihdon puolesta oli hyvä alku tänään, vaikka viimeisellä ringillä tulikin vähän toivottua enemmän takkiin. Ammunnallisesti 70 prosenttia ei riitä näissä karkeloissa yhtään mihinkään, se on selvä. 

– Ehkä tämä menee sitä samaa kaavaa, mitä harjoituskaudella on ollut. Olen sukeltanut, mutta aina toistaiseksi saanut homman haltuun ja siihen pitää uskoa tässäkin vaiheessa. Missään nimessä kaikki ei ole näytetty ja parempaa on tulossa, Eder päätti. 

Minkkisellä flunssa kiusana

Suvi Minkkinen oli toiseksi parhaana suomalaisena pikakilpailun 79:s. Sakkokierroksia Minkkinen joutui kiertämään kaksi.

– En ole yhtään tyytyväinen. Pientä flunssanpoikasta tuli viime viikonlopun jälkeen, ei ollut sataprosenttinen vire. Vähän ihmetyttää, kun viimeinen kierros hyytyi todella pahasti. Vielä kun saisi sen yhden kierroksen tulemaan, niin olisi hyvä, Minkkinen kommentoi.

Nastassia Kinnunen sijoittui heti Minkkisen takana sijalle 80:s. Kinnunen ampui kolme ohilaukausta.

– Harmi, etten ansainnut paikkaa takaa-ajoon. Tuntuu, että jokaisen kilpailun myötä meno helpottuu ja toivon todella, että pystyn pian kokoamaan tämän ampumahiihdon palapelin, Kinnunen kommentoi.

Miesten tulokset
Naisten tulokset

Kuva: NordicFocus

Tero Seppälä maailmancupin pikakilpailun 16:s Östersundissa

     Meri Maijala   MC tiedotteet  

Ampumahiihdon maailmancupin avausviikonloppu jatkui sunnuntaina Ruotsin Östersundissa naisten ja miesten pikakilpailuilla. Suomalaisista Tero Seppälä säväytti heti kauden avauskilpailussaan sijoittumalla miesten 10 kilometrin kilpailun 16:nneksi. Seppälä jäi kilpailun voittaneesta, puhtaasti ampuneesta Ruotsin Sebastian Samuelssonista minuutin ja 12 sekuntia.

– Hyvä alku talvelle, sivusin heti viime talven parasta sijoitusta. Samalla alkutalven tavoitteena ollut olympianäyttö eli top 16 -sijoitus saavutettiin, Seppälä iloitsi.

Seppälällä oli hyvä päivä myös ampumapenkalla. Suomalainen ampui kahdelta paikalta ainoastaan yhden pystypaikan sakkokierroksen.

– Ihan tyytyväinen olen tekemiseen penkalla, ei ollut semmoista kyttäilyä, vaikka ei erityisen nopeaakaan.

Seppälä avasi kilpailukautensa vasta sunnuntaina, sillä hän jätti flunssaoireisena lauantain kilpailun väliin.

– Hiihdossa vähän tuntui, kun eilisen jouduin jättämään väliin. Ei ihan paras vire ollut, mutta tästä se lähtee, Seppälä kommentoi.

Hiidensalolla mallikas loppu 

Miesten kilpailussa toiseksi parasta suomalaisvauhtia piti 53:nneksi sijoittunut Olli Hiidensalo. Hän ampui pikakilpailussa kaksi makuun sakkokierrosta ja jäi kärjestä reilut kaksi minuuttia.

– Hiihto oli alkuun vähän tukkoista, mutta vika kierros tuli ihan mallikkaasti. Makuu oli huono, se tekee toistuvaa virhettä samaan paikkaan. En ole vielä päässyt käsiksi, mistä se johtuu, Hiidensalo sanoi. 

Tuomas Harjula sijoittui heti Hiidensalon takana pikakilpailun 54:nneksi, viisi sekuntia maajoukkuekaveristaan jääneenä. Harjula kiersi kilpailussa yhden sakkokierroksen pystypaikan jälkeen. 

– Hiihto tuntui paljon paremmalta, mutta kello ei vain tykännyt. Aika pettynyt olen, kun tunne oli paljon parempi. Ammunta ihan normaali, toki nopeus alkaa olemaan ihan hyvällä tasolla, mihin voi olla tyytyväinen, Harjula kertoi.
 
Heikki Laitinen ampui kaksi pystypaikan sakkokierrosta ja oli kilpailun 89:s. 

– Makuuseen olen ennen kaikkea tyytyväinen, pystyn ohilaukaukset harmittaa. Hiihtoon kaipaisin lisää vaihteita, tasaista puurtamista koko matkan, Laitinen kommentoi.

Ederillä iso askel parempaan

Mari Eder jatkoi maailmancupin pisteputkeaan naisten 7,5 kilometrin pikakilpailussa sijoittumalla 32:nneksi. Kilpailun voiton vei puhtaasti ampunut Ruotsin Hanna Öberg, josta Eder jäi puolentoista minuutin päähän.

– Hiihto oli huomattavasti paljon parempaa mitä eilen. Viimeinen kierros tuli hyvin ja vielä tuntuisi, että pystyisi kovempaakin aloittamaan. Se oli hyvä huomata, sillä eilinen ei missään nimessä tehnyt kauhean tyytyväiseksi, vaikka sillä mentaliteetilla oltiin, että kaikki otetaan, mitä vastaan tulee. 

Eder ampui kilpailussa kaksi sakkokierrosta makuulta. Puhtaissa hiihtoajoissa Eder piti päivän 13:nneksi nopeinta vauhtia.

– Uskon, että siitä on mahdollista parantaa. Koitetaan olla kärsivällisiä, Eder kommentoi.

Minkkisellä kova alku

Suvi Minkkinen oli naisten pikakilpailun toiseksi paras suomalainen. Hän ampui molemmilta ampumapaikoilta yhden sakkokierroksen ja oli kilpailun 81:s.

– Ehkä vähän enemmän tuntui kilpahiihdolta, ei ollut niin tahmeaa kuin eilen. Vauhdinjaossa on vähän viilattavaa, hiihdin ensimmäisellä kierroksella Hanna Solan peesissä. Ei tuntunut, että olisi mennyt liian kovaa, mutta seuraavilla kierroksilla yksin vauhdin pitäminen oli hankalaa ja vauhti lähti hyytymään.

– Kuitenkin positiivinen fiilis, tuntuu että on aineksia. Ja uskon, että kun kisakausi etenee, niin tulokset myös paranee. En ole huolissani, Minkkinen kommentoi. 

Nastassia Kinnunen sijoittui pikakilpailun 84:nneksi. Kinnunen ampui kolme sakkokierrosta.

– Tänään kisassa oli hyvä olo. Olin vähemmän varovainen ja se heijastui tänään vauhtiin hyvin. Ammuntaan tarvitsee vielä lisää kisoja. 

Lauantain normaalimatkan keskeyttämään joutunut Erika Jänkä oli pikakilpailun 100:s. Hän ampui makuupaikan puhtaasti ja joutui pystypaikalta kahdelle sakkokierrokselle. 

– Positiivista oli, että pystyi hiihtämään maaliin. Eilen oli kipuja, mutta sain Saksan joukkueen lääkäriltä apuja ja onneksi tänään kisa meni ihan ok. Tuntuu, että valmistavan leirin flunssan jälkeen ei ole tullut mistään mitään, siellä myös nämä selkäoireet alkoivat vaivaamaan enempi. 

– Onneksi on muutama välipäivä ja sitten uutta yritystä, Jänkä kommentoi. 

Ampumahiihdon maailmancup jatkuu Östersundissa torstaina jälleen pikakilpailujen merkeissä. 

Naisten tulokset
Miesten tulokset

Kuva: NordicFocus